Mallailun syvin olemus, eli miksi sinä rakentelet?

no just siks kun pienenä innostuin kaiken mailman panssarivaunuista ja muusta sota kalustosta ja myös 2 mailmansodan aikaisista hävittäjistä, niin ostin hetin sellaisen mallin jonka kokosin isän kanssa kun en ollut mikään expertti rakentamaan sitä . suihkareista minä en piitannut pätkääkään ne olivat vähän rumia joten en kiinnostanut.

Itsellä se on kanssa suurimmalta osalta se että saa todellakin aivot pois duunista. Henkisesti tosi rankkaa tuo palomiehen homma. Onhan sitten myös se ikuinen lapsi sisällä joka ihailee potkurikoneita.

Pienenä olin innostunut lentokoneista. Nyt sitten enemmän panssareista. Viime piikin mallailuun sain rovajärvi 05 kevät leirillä, kun asemapaikani lähellä oli panssariharjoitus. Mallailun tarkoitus minulle on saada ajatukset pois opiskelusta.

Mutta tuokin asia saattaa korjaantua, jos haen MPKK:hon. Näkee mallit 1:1 :)

Mallailun syvin olemus, eli miksi sinä rakentelet? Hyvä kysymys. Ainoa vastaus jonka osaan sanoa on:

Koska osaan.

No todellisuudessa ehkä enemmän tuota terapiamallausta on. Saa duuniasiat pois päästä. Todella hyvä stressin poistaja (Tosin joskus myös aiheuttaja=) ). Mallailu sinänsä on aika laaja-alainen harrastus.(ei kaikilla) Itse aina pyrin tekemään mallit täysin historiallisen esikuvansa näköideksi, sikälimikäli niistä mitään tietoa saa.

-Herkko

Voin pitkälti yhtyä Sergeant Steinerin mietteisiin mallailun olemuksesta, jotka hän ketjun aloituksessa toi esiin.

Minulle lapsuusajan mallailu on ainakin osittain vaikuttanut jopa ammatinvalintaan. Preferensseihin perehtyminen vei minut historian syvyyksiin ja ammatillinen koulutukseni onkin historian opettaja.

Paluu lapsuuteen toteutuu aina kun avaan Humbrol-purkin ja tuttu tuoksu leijuu sieraimiini.

Sergeant Steiner kirjoitti:

Jotkut jopa pitävät meitä sotilaskalustoa rakentavia joinakin ihmeellisinä sotahulluina natseina, joilla on ikäänkuin jäänyt jonkinlainen liipasinhullujen tappajien ja ihmisen tappamista varten rakennettujen teknisten laitteiden ihannointi ikuiseen ON-asentoon.

Minäkin olen omalta kohdaltanikin miettinyt miksi olen niin kiinnostunut tappovälineiden pienoismallien värkkäämisestä. Olen päätynyt tulokseen, että meillä kaikilla on sisäiset agressiot, jotka täytyy johonkin purkaa. Minä puran vihamieliset ja agressiiviset tunteeni värkkäämällä natsien tms. sotavehkeitä miniatyyrikoossa. Se lienee se tärkeä kielletty hedelmä henkilölle, jonka julkikuva vaatii kunnollisuutta ja esimerkillisyyttä.

Tuo sotalaitteiden "ihannointi" on sinänsä mielenkiintoinen aihepiiri. Muutama tuttuni on kieltäytynyt armeijasta mutta harrastavat softausta ja keräilevät kaiken näköistä sotateollisuus kamaa. Yksi kaverini sukulainen joka on myös armeijaa vastaan on jopa laittanut erään kaupan pystyyn joka muu armeijan ylijäämä kamaa Helsingissä. Mikä näissä laitteissa sitten kiehtoo?
Toisaalta ymmärrän armeijasta kieltäytymyksen heidän kohdalla kun ovat asian selittäneet. Pääpiirteittäin ovat jokainen sanoneet että, ei armeijassa mitään vikaa ole mutta se tapa miten siellä tehdään asiat.

Mikä sitten itseäni sotalaitteissa kiehtoo? Jaa'a. Ehkä se on se laitteiden/olosuhteiden karuus tai sitten se side taistelijoiden välillä joka esimerkiksi televisiosarjasta Taistelutoverit, näkyy. Se että millainen voima sotalaitteissa on. Tai kaiken noitten asioiden summa. Voi olla että se on jokaisen meidän miesten perimässä. Kyllä omasta mielestä sotalaitteita saa ihannoida ja niistä saa tykätä. Ei se sairasta ole. Tälläkin hetkellä kaapissa odottelee Deans marinen L.S.M 751 maalausta ja lopullista kittausta odottavana (tuonkin kun jaksaisi tehä loppuun).

Historia pääasiassa…

Minä aloitin 80-luvun lopulla, kun isäni rakensi silloin pienoismalleja niin se kipinä tarttui sitten minuunkin ja sillä tiellä ollaan edelleenkin, varmaan vahvemmin kuin koskaan aikaisemmin. Kaikki sotaan liittyvä on ollut lapsesta asti mukana aina tähän päivään saakka.

Mutta muuten harrastan tätä mallailua koska saa tehdä käsillä jotain ja saa nähdä työnsä tuloksen. Tästä vaan nauttii niin hitosti. Ei muuta, jatkakaa!

Toisaalta ymmärrän armeijasta kieltäytymyksen heidän kohdalla kun ovat asian selittäneet. Pääpiirteittäin ovat jokainen sanoneet että, ei armeijassa mitään vikaa ole mutta se tapa miten siellä tehdään asiat.

Vai niin. Ja kuitenkin mennään metsissä vermeet ja hilkkeet päällä, jopa satojen eurojen arvoisten airsoft- aseiden kanssa ja leikitään sotaa. Harrastukseksi sanottuna. Minä en ymmärrä.

Eipä voi juuri vakaumukselliseksi kieltäytymiseksi sanoa. Arvostan suuresti poikaani, joka harkintansa ja vakaumuksensa perusteella valitsi siviilipalveluksen. Siviilipalveluksensa hän suoritti kirkkoisäntänä eräässä pääkaupunkiseudun seurakunnassa. Tällä hetkellä hän toimii vammaiskouluavustajana pääkaupunkiseudulla. Hän toimi ja toimii vakaumuksensa mukaisesti. Hän ei tartu aseeseen, oli se sitten aito tahi airsoft-replica.

Kävimme vakavan keskustelun hänen ilmoittaessaan hakeutuvansa siviilipalvelukseen. Poikani haki hyväksymistäni valinnalleen. Syy: isä suorittanut asepalveluksen, ollut puolustusvoimien palveluksessa ja edelleen aktiivisessa reserviläistoiminnassa. Tietysti tunsin tietynlaista pettymystä hänen valinnastaan, olisinhan mielelläni nähnyt poikani aliupseerina, ehkä jopa kokelaana, joukko-osastossa, missä itse palvelin (hänet oli siihen kutsunnoissa määrätty). Mutta olisin ollut huono isä, jos olisin vastustanut hänen valintaansa.

Armeijassa ei ole aina kivaa, myönnän. Armeijan tapa on armeijan tapa. Olen sitä nähnyt vuosien kuluessa paljon. Varusmiehenä, henkilökuntaan kuuluvana sekä aktiivisena reserviläisenä.

Kunnioitan, arvostan ja olen pojastani ylpeä. Nämä "emmämenny, ku siel on nii dorkaa", "softaaminen rulettaa"-sivarityypit, eivät saa minulta minkäänlaista ymmärtämystä.

Suokaa kaikki anteeksi, mutta oli pakko purkautua.

C, reservin vääpeli.