Pienoismallit.net

Etusivu > Keskustelut > Taukohuone

Mallarin elämää naisen kanssa…

Raimo Leino 1.3.2007 14:54  
Eräässä lontoonkielisessä mallailulehdessä oli aivan mainio pikku pakina mallarina olemisesta - kun samaan talouteen on just muuttanut asumaan tyttöystävä. Yritän tässä kääntää kyseisen stoorin parhaita paikkoja suomeksi…

Rupesin tässä muistelemaan niitä alkuaikoja, kun tyttöystäväni muutti asumaan kanssani samaan kämppään.
Olin toki kertonut hänelle harrastuksestani, joten se asia ei hänelle tullut yllätyksenä. Hänelle sen sijaan varmaan tuli yllärinä moni sellainen asia, jota jokainen keskivertomallari pitää ihan normitoimintana, mutta ns. "tavallisista ihmisistä" öbaut 99 % miespuolisista ja 99,9 % naispuolisista ei ollenkaan ymmärrä että missäs nyt mennään.

Tyttöystäväni muuttaessa asuntooni hän toi mukanaan minulle ikäänkuin jonkinlaisena tupaantuliaislahjana lentokoneen rakennussarjan! En unohda tuota ikinä. Kyseinen "koottava" oli Airfixin 1:72 skaalan Sunderland-lentovene ja olin intoa ja rakkautta täynnä kun hän ojensi minulle tuon kivasti rapisevan pahvilootan.

Koska halusin osoittaa uudelle kämppikselleni, että arvostan suuresti häneltä saamaani lahjaa, niin rupesin sitä heti seuraavana päivänä rakentamaan. Sanoin tytölleni että "minä vähän tutustun tuohon tuomaasi koottavaan ensin, niin katsellaan sitten loppuillasta vaikka joku hyvä leffa.
Kun sitten kuusi ja puoli tuntia myöhemmin ryömin sänkyyn tyttöystäväni vierelle, niin hän oli jo täydessä unessa. Omituisia nuo naiset.

Seuraavana päiväna taas Sunderlandin rakentelu jatkui. Session aikana sattui sitten niin, että pihdeillä valkoisia muoviosia valurangoista irrottaessani eräs pikkuruinen osa singahti olkapääni yli selkäni taakse lattialle. Lattialla oli valtavankokoinen upottavan pehmeä ja kokonaan valkoinen porontalja. Just joo. Ryömiskelin siinä taljan päällä sitten ihan tarpeeksi kauan tajutakseni ettei se pikkuruinen osa tuolla tavalla löydy.
Niinpä muistin jonkun mallarin joskus antaman kätevän kikan: hae pölynimuri, kiinnitä imurin letkun päässä olevaan suuttimeen sukkahousut teipin avulla. Käynnistä imuri ja "haravoi" sitten matto/talja, johon oletat pienoismallin osan pudonneen. Näin se pikkuruinen osa ei imeydy imurin sisuksiin, vaan se jää kiinni siihen sukkahousun muodostamaan "suodattimeen".

Niinpä sitten menin hakemaan pölynimurin ja marssin imuria letkusta perässäni vetäen tyttöni luokse kysymään, että "olisko sulla hei lainata sukkahousuja"?
Tyttö siitä sitten ihmettelemään, että "mihin sinä minun sukkahousujani tarvitset"?
Vastasin, että "on ihan pakko päästä imemään nippeleitä ja siinä hommassa pitää olla sukkahousut ja imuri".

Tyttöystävä mykistyi täysin. Omituisia nuo naiset. Menin sitten huoneeseeni imuroimaan sukkahousuineni, ja kappas vain, se Sunderlandin osa löytyi.

Sitten koitti se päivä, kun Sunderland oli siinä vaiheessa, että sitä piti maaliruiskulla päästä maalaamaan.
Tein ensin huolelliset esivalmistelut. Ensinnäkin maalauspaikkani oli kellarissa, jossa oli paljas betonilattia ja olin lattian ensin huolellisesti imuroinut. Sitten olin nostanut pöydälle "spreijauslaatikon" johon ainakin suurimmat maalihuurut ja laskeumat jämähtivät ennenkuin levisivät laajemmalle alueelle.
Kaikenlaista ylimääräistä pölyn, lian ja karvojen lentelyä on vältettävä silloin kun maalaa maaliruiskulla. Joten riisuin itseni täysin alastomaksi. Minulla nääs on keskivertojamppaa enemmän sankkaa karvoitusta koivissani, joten vältin omien karvojen lentelyn ympäriinsä pukemalla koipiini ne aikaisemmin tyttöystävältä lainaamani sukkahousut (tosin valkoiset tennisukat jäivät sinne alle, muuta ei jäänyt, ei siis edes kalsareita). Sitten laitoin päähäni hiusverkon ja naamalleni rautakaupasta ostamani valkoisen hengityssuojaimen, sellaisen kupin mallisen.
Siinä sitten seisoin noissa varusteissa… ja just kun kumarruin lattialta poimimaan kompuran letkua… sillai että paljas sukkahousujen verhoama takapuoleni osoitti huoneen ovelle päin, niin tietenkin juuri silloin tyttöystäväni kurkisti ovesta sisään. Samantien hän häipyi kellarin portaisiin kimeästi kirkuen.
Omituisia nuo naiset.

Onko muilla kokemuksia siitä millaista on olla väärinymmärretty mallari?
Viimeksi muokattu 8.11.2008 21:55
Juha Koskinen 1.3.2007 15:38  
Tää nyt on varmaan ihan vakiokamaa, mutta joskus toin jonkun tytön poikamiesboksiini ja tämä elli huomasi hyllyssä 1/25 amerikanautomallit ja kommentoi jotenkin vakavan oloisena: Jaa sulla on vielä leikkiautoja. Minä: Ei kun nää on pienoismalleja .Olen itse rakentanut ne. Elli: Minkä takia?… Hohhoijaa.
Huumori on sellainen juttu että toisille sitä ei tarvitse selittää ja toisille ei kannata. Taitaa mallinrakennus olla myös sellainen juttu.
Emäntä taas usein kysyy, että eiks sulla oo näitä jo tarpeeksi? Siis häh? Ei tietenkään oo!
Kummityttö oli silloin jotakin 7v. kun esittelin hänelle mallinrakennusta ,niin hän kommentoi että on siinä kova homma ja hirveesti tekemistä mutta kyllä tulee hienoja! Olin ihan samaa mieltä…
Raimo Leino 2.3.2007 12:48  
Omalla kohdallani mallailuun liittyy erityisesti yksi sellainen toimenpide, että vaimoni ei kertakaikkiaan pysty olemaan samassa huoneessa samaan aikaan kun kyseistä "actionia" harrastan. Kyseessä on miniporalla poraaminen. Tässä porassa ei pysty säätelemään kierroslukua ollenkaan, joten se vonkuu aina "täydellä kybällä". Vaimoni mielestä näytän aina joltakin kauhuleffan hullulta hammaslääkäriltä, joka niska kyrmyssä paahtaa pora huutaen jonkun ressukan purukalustoa juuria myöten.
Pitäisköhän ruveta viikonloppuisin tekemään juurihoitoja kotona kuutamokeikkoina? Voisin laittaa jonkun marketin ilmoitustaululle viestin… MALLARI (YLI 40 VUODEN KOKEMUKSELLA) TEKEE JUURIHOIDOT NELJÄN HUMBROL PURNUKAN HINNALLA! NOPEA JA KIVUTON HOITO TINNERIHÖYRYILLÄ. PAIKKAUSTA EN SUORITA, MUTTA OLEN VALLAN INNOKAS PORAAMAAN - MUUTKIN KUIN MASOKISTIT TERVETULOA !
Timo Nyyssönen 2.3.2007 14:45  
Meidänkin huushollissa äimistellään hankittujen mallien määrää ja pyritään rajoittamaan uusien hankkimista. Olen havainnut hyväksi keinoksi pitää pienoismalliarsenaalin ja meikkihärpäkkeiden hankkimisen kauhun tasapainossa, eli aina kun emäntä ostaa monella kymmenellä eurolla jotain naamavaseliinia, niin meikä saa ostaa täysin legitiimisti pienoismallin. Vastaavasti jos itse ostan jonkun tankin tms., niin emäntä saa hankkia nais-härpättimiä. Meiltä löytyy aika paljon pienoismalleja ja meikkipurtiloita.

Hallituspuolueen intressissä on samoin kansoittaa kaikki kodin näyttelytilat pienillä keraamisilla esineillä tai metallisilla kynttilänjaloilla, mutta pienoismallien asettaminen näkyville on puoli-pannassa.

Mahtikäsky pakotti hankkiutumaan eroon pahvilaatikosta väsäämästäni kätevästä siirrettävästä ruiskumaalauslaatikosta, joka muka oli aina tiellä. Mikä haitta siitä muka oli makuuhuoneen sängyn päällä päivisin, kun kukaan ei siinä sängyssä kuitenkaan nuku? Yöksi sen olisi ihan hyvin voinut viedä olohuoneeseen, sillä ei siellä silloin kukaan kuitenkaan ole. Mahtikäskyyn tosin taivuin vasta kun tilapäislaatikon vielä tilapäisempi suodatin meni maalista tukkoon.

Toinen jatkuva itkun ja hammastenkiristysten aihe on siveltimien kuivaaminen hammasharjamukissa. Se on muka epähygieenistä että samassa mukissa asuu hammasharja ja nyrkillinen pestyjä siveltimiä. Paljon puhtaampiahan siveltimet ovat kuin hammasharja, ei sitä pestä joka päivä tinnerillä ja saippualla.

Tosin, on pakko kertoa (älkääkä kertoko tätä tuolle paremmalle puoliskolle), mutta jatkuva pienoismallimyönteinen aivopesu alkaa pikkuhiljaa tuottamaan tulosta. Emäntä on innostunut altered bookseista ja on alkanut lainailemaan työkaluja ja tarvikkeita tämän tekemiseen. Ollaanpa muutamana säyseänä lauantai-iltana istuttu molemmat keittiön pöydän ääressä, meikä tankkia maalaten ja emäntä akryylejä kirjaansa sutien.
Raimo Leino 2.3.2007 15:33  
Timo Nyyssönen kirjoitti:
Ollaanpa muutamana säyseänä lauantai-iltana istuttu molemmat keittiön pöydän ääressä, meikä tankkia maalaten ja emäntä akryylejä kirjaansa sutien.
Ooh, tuostahan porautui aivoon seesteisen kaunis mielikuva. Sopivan ovelalla koulutuksella saat kenties vaimosi jäämään koukkuun myös panssareihin. Voisit vaivihkaa ostaa hänelle ihan vaan "viikonloppulahjaksi rakkaimmalleni"-periaatteella jonkin naisen mielestä "söpön" pikkutankin, kuten esmes 1:72 skaalan Tiikerin tai Pantterin - asiaa varmasti auttaa myös nuo kisuliinien suuntaan osoittavat nimet. Maaleiksi voisit hänelle valita vaalean sinistä, pinkkiä ja kanarialinnun keltaista. Siitä se lähtee. Tai sitten ei.

Palaan vielä tuohon edellisessä viestissäni ilmi tulleeseen hullu hammaslääkäri-syndroomaan. Olen nimittäin aina joskus pienoisporalla poratessani käyttänyt otsalamppua ja hengityssuojainta, niin ehkä tuosta voi jonkinmoisen hampilääkärisetäfiiliksen saada aikaiseksi. Ja kun samaan aikaan pöydällä on rivissä vaarallisen näköisiä ja erittäin teräviä instrumentteja, kuten uppoviivan kaiverrin, suippokärkiset veitset, puristimet ym. niin heikompaa siinä saattaa ruveta huippaamaan. Täytynee vielä hankkia valkoinen takki - ja koristella se punaisilla "veripisaroilla".
Tomi Filppu 2.3.2007 16:24  
Sergeant Steiner kirjoitti:
Omalla kohdallani mallailuun liittyy erityisesti yksi sellainen toimenpide, että vaimoni ei kertakaikkiaan pysty olemaan samassa huoneessa samaan aikaan kun kyseistä "actionia" harrastan. Kyseessä on miniporalla poraaminen.
Heh, tuota tapahtuu myös meillä. Vaimolla kun on lisäksi vielä melko paha hammaslääkäri- ja porakammo. Vaikka porassani onkin säädettävä kierrosnopeus, jalat ovat alla nopeasti siinä vaiheessa kun pora käynnistyy - eikä asiaan auta sekään, että usein käytän porassani vanhoja hammaslääkin jyrsinteriä. ;)

Noin yleisesti ottaen vastakkaisen sukupuolen ymmärryksen määrä jaloa harrastustamme kohtaan on vaihdellut laidasta laitaan, mutta pääosin suhtautuminen on aina ollut ihan hyvää.

Nykyisin suhtautuminen on niin positiivista ja kannustavaa, ettei äskettäinen kihlautuminenkaan kammottanut. Kunhan en vain erehdy lentokoneita rakentamaan, sellainen kun on kuulemma aivan liian lapsellista.

Hankittiin muuten tässä vähän aikaa sitten lakanoille, pyyhkeille sun muille tekstiileille sängysaluslaatikoita. Näin sain vallattua mallailutilana käyttämästäni vaatehuoneesta huomattavasti isomman osan omaan käyttööni. Rättien määrän vähentymisen myötä on myös pölyn määrä huoneessa vähentynyt (maalipölyn määrä on tosin lisääntynyt huomattavasti, mutta eihän sitä lasketa…)

Mitä mallien esillä pitämiseen tulee, niin siinä olemme yksimielisiä, että ei niistä sisustuselementeiksi ole, vaikka komeita ovatkin. Feng shui pysyy sisustuksessa ja parisuhteessa kun vitriinikaappi on myyty ja kaikki valmiit mallini majailevat nykyisin varastokopissa pahvilaatikoihin pakattuna.

Esiteltyäni Mirvan nukkekotiprojektia, innostui vaimo aiheesta paljon, ja kohta ovat jo suunnitelmat valmiina 1/12-skaalan talosta. Lupasin auttaa alkuun pääsemisessä ja seinien yms. rakentamisessa, joten eiköhän siitä saada hauska yhteinen projekti koti-iltojen iloksi. Ja loppukuusta toki yhdessä Model Expoon inspiraatioita hakemaan. :)
Janne Ikonen 2.3.2007 16:31  
Ataljeessani vierailleet neidot ovat olleet ihastuksissaan… );I
Viimeksi muokattu 2.3.2007 18:09
joni kt 2.3.2007 18:22  
minä asun viellä kotona kyllä mutta kyllä tuo äiti jaksaa rutista kun pöytä on aina sotkuinen ja monesti käynyt niin että hän on imuroinut osia esimerkiksi curticksen kuomun ja juoduin ostamaan uuden curticksen
Mirva Lindström 2.3.2007 19:58  
Kutsutaan tätä pientä tuulahdusta vastakkaiselta puolelta vaikka mallailua ja elämää miehen kanssa..
Kun aloimme seurustella nykyisen avomieheni kanssa, ei kummallakaan meistä ollut mallailuun liittyviä projekteja käynnissä. Hän vain mainitsi nuorempana tehneensä paljon muovimalleja, lentskareita ja sotakalustoa, mutta ei enää aktiivisesti pitkään aikaan. Aluksi ajattelin että huh, hyvä, nuo mallit olivat siis olleet vain nuoruuden puuhastelua ja mieheni ei siis leikkisi enää "leluilla". Itse olin myös pitänyt pitkää taukoa edellisestä nukkekodista ja uskoin, että tauko olisi ikuinen ja olisihan nukkekotien rakentelu vähän liian lapsellista orastavaa perhe-elämää aloittavalle naisimmeiselle.

Kun muutimme yhteen paljastui mieheni eteisen kaapista valtava yllätys, ei, ei ne poikien "käsityölehdet" : ), vaan useiden kymmenien panssarivaunu ja lentokone laatikoiden armeija. Olivat jääneet sieltä nuoruudesta. Aikaa kului ja mieheni rupesi miettimään vieläkö malluilu iskisi samalla lailla kuin silloin ennen, kannustin häntä kokeilemaan ja siinä sivussa sitten seuraillessa minuunkin iski hirveä himo…himo päästä leikkaamaan, liimaamaan ja kasaamaan niin kuin silloin ennen. Nopeasti mieheni löysi netistä minulle nukkekotien ja miniatyyrien tekijöiden sivustoja ja huomasin että heidän ikähaitarinsa kattoi myös minut ja useita kymmeniä tulevista elinvuosistani, oli siis ihan "aikuismaista" leikkiä nukkekodilla.

Ensimmäinen nukkekotini oli hieman liian iso ja halusin sen liian nopeasti valmiiksi. Siinä se sitten seisoi olohuonees- samme kuin virtahepo, tosin värikkäämpänä mutta miltei yhtä isona. Mieheni kesti sen kuitenkin kuin mies (hänen pitkäpinnaisuutensa laajuutta selventääkseni kerron että hän on todella keskiverto miestä tarkempi huushollin sisustuksellisuudesta ja siisteydestä). Kiitollisena tästä rakensin hänelle hyllyköt joihin hän saisi hyvin esiin jo reipasta tahtia putkahtelevat "pienokaisensa".

Nykyisin en osaa enää kuvitella elämäämme ilman mallailua. On kiva tulla maalin ja liiman käryiseen (no ei sentään joka päivä) kotiin ja nähdä hänet kyyristelemässä pöydän ääressä jonkin tarkan detaljin kimpussa. Ostosreissumme noudattaa myös tuttua rutiinia, leluosasto ja sieltä ohi pienoismallihyllykön ruokapuolelle. Postista noudamme harvase kuukausi "ison kirjekuoren", joka ei mahtunut postiluukusta. Kirjeesta kuoriutuu esiin taas uusi perheenjäsen vierailta mailta ja alan etsiä laatikolle lisää tilaa kaapista. On myös kiintoisaa kuunnella karehtiva hymy huulilla hänen mielikuvituksellisia ideoitaan mitä erilaisemmista dioraama-aiheista, joiden tekoon hän ei vielä kuitenkaan ole uskaltautunut niiden haasteellisuuden vuoksi ryhtyä (itse kyllä uskon että nekin onnistuisivat häneltä). Käymme myös yhdessä erilaisissa pienoismallitapahtumissa joihin meinaa usein upota molempien kaikki ylijäämä varanto ja vähän myös ei ylijäämä. Yhteisen harrastusmaailman kautta on kuitenkin helpompaa ymmärtää kuinka tärkeään asiaan ne toisen rahat ovat kuluneet.

Tällä kertomuksella haluaisin rohkaista tämän sivuston valtaväestöä, että naisten kuin miesten kanssa voi elää… ja mallailla. Toivottavasti Tomi ja vaimosi saatte nukkekodista paljon iloa päiviinne. Rohkaise häntä liittymään virtuaali seuraamme niin kuin mieheni rohkaisi minua. Odottelen innolla kuvia projektistanne.
Jani V 2.3.2007 21:59  
Eipä vaimo ole meillä sanonut kuin muutaman kerran tarvikkeista.. itseasiassa hän on hyvinkin innokas tekemään dion pohjia ja auttaa dion maastojen yms. tekemissä. Mutta vaimon sanoja lainaten "saat itse tehdä nuo härvelit" kun olen yrittänyt häntä pyytää maalaamaan jotain pientä yksityiskohtaa, johon ei meikäläisen kahvikuppineuroosikädet meinaa pystyä.

Etusivu > Keskustelut > Taukohuone