Aiheesta irtoaa näemmä mittavat lätinät. Kun muistelin nuoria vuosia, jolloin kaikenlaista rakensin, tekemistä merkkasi lähes poikkeuksetta ajatukset: "Juma, tuo on hieno tapa maalata, heti tähän malliin..ym." Kiire pilasi monta mallia, koska kuvitteli sen kaiken olevan niin helppoa. Nyt (kypsemmällä) =) iällä olen pannut merkille että juuri se tekemisen hitaus ja rauhallisuus ja uusiin tekotapoihin perehtyminen ovat niitä asioita, jotka eniten kiehtovat tässä touhussa. Ja vot kun saa mallin valmiiksi ja kokee oppineensa jotain mullistavaa! Onnistumisen ilo on kiva juttu.:) Työn teon virallista järjestystä ei ole kukaan kertonut, kaikki mennään kantapää-opiston kautta.
Liika kiire saada maailman hienoin malli kaikkine heebeleineen ja knööleineen valmiiksi on mielestäni myrkkyä koko hommalle. Semmosia ajattelin… =)
Etusivu 
Keskustelut Yleinen pienoismallikeskustelu
Mallailu ja ns. muoti-ilmiöt
Olen pitänyt kovasti tämän keskustelun seuraamisesta. Kysyin itseltäni tämän pohjalta kaksi kysymystä:
1) Mitä oikeastaan pienoismallilla kuvaat?
2) Minkälaisia pienoismallikokonaisuuksia itse arvostat?
Kysymykseen 1) vastasin, että olen kiinnostunut todellisista esikuvista ja niiden ominaisuuksista. Olen tyytyväinen, jos pystyn jäljittelemään esikuvan rakentaita ja materiaaleja mahdollisimman tarkasti, niin että alumiini näyttää alumiinilta, teräs teräkseltä ja mahonki mahongilta. Jätän omista töistäni aina figuurit pois. Se on minulle sopiva rajaus, koska historiallisesti oikea malli on jo sinänsä riittävä haaste: "Wie es eigentlich gewesen ist?"
Kysymykseen 2) vastasin, että arvostan hyvin paljon taitavien dioraamojen ja varsinkin hetkien kuvaajia. He ovat mallareita, jotka kertovat tarinan ja saavat pienoismallin elämään. Heidän tavoitteensa ovat toiset kuin minun kaltaisellani akateemisella niuhottajalla, joka menettää yöunensa ankkuriketjun mittasuhteiden tai 37 mm:n pom-pomin piirustusten takia. Heidän mallejaan on aina kiinnostava katsella ja heidän aiheenvalintaansa, mielikuvitustaan ja taitojaan voi vain ihailla.
1) Mitä oikeastaan pienoismallilla kuvaat?
2) Minkälaisia pienoismallikokonaisuuksia itse arvostat?
Kysymykseen 1) vastasin, että olen kiinnostunut todellisista esikuvista ja niiden ominaisuuksista. Olen tyytyväinen, jos pystyn jäljittelemään esikuvan rakentaita ja materiaaleja mahdollisimman tarkasti, niin että alumiini näyttää alumiinilta, teräs teräkseltä ja mahonki mahongilta. Jätän omista töistäni aina figuurit pois. Se on minulle sopiva rajaus, koska historiallisesti oikea malli on jo sinänsä riittävä haaste: "Wie es eigentlich gewesen ist?"
Kysymykseen 2) vastasin, että arvostan hyvin paljon taitavien dioraamojen ja varsinkin hetkien kuvaajia. He ovat mallareita, jotka kertovat tarinan ja saavat pienoismallin elämään. Heidän tavoitteensa ovat toiset kuin minun kaltaisellani akateemisella niuhottajalla, joka menettää yöunensa ankkuriketjun mittasuhteiden tai 37 mm:n pom-pomin piirustusten takia. Heidän mallejaan on aina kiinnostava katsella ja heidän aiheenvalintaansa, mielikuvitustaan ja taitojaan voi vain ihailla.
1) Taitojeni mukaan esikuvaaMatti Pulkkinen kirjoitti:Olen pitänyt kovasti tämän keskustelun seuraamisesta. Kysyin itseltäni tämän pohjalta kaksi kysymystä:
1) Mitä oikeastaan pienoismallilla kuvaat?
2) Minkälaisia pienoismallikokonaisuuksia itse arvostat?
2) Mallia/blogia, jota tutkimalla itse kehittyy ja oppii jotakin.
Hei!
Tänne haluttiin vähän opponointia muoti-ilmiöille. Itse rakennan/olen rakentanut käytännössä vain ja ainoastaan 1/72 mittakaavaa ja enimmäkseen lentokoneita. Muista mittakaavoista ja aiheista olen kohtuullisen pihalla enkä osaa niitä suhteuttaa.
Aloitetaan provoaminen. Olen pyörinyt kohtuullisen paljon oikeiden koneiden ympärillä ja mieluusti soisin pienoismallinkin välittävän saman "näköelämyksen" kuin se oikea kone. Siihen EI kuulu kaikkien saumojen korostaminen (olkoon tekniikka sitten litkutus tai esivarjostus), hillitön likaaminen, värien vaalentaminen värirajojen/panelien sisällä sekä älyttömän kokoiset chippaukset.
Saumojen litkuttaminen on OK silloin kun ne selvästi erottuvat valokuvista. Harvoin, käytännössä ei koskaan panelisaumat ovat koko matkaltaan likaisia. Likaisuuteen on aina myös joku syy: hydraulinesteen, öljyn tmv huohotus tmv. aukko alavirran puolella. Noin esimerkkinä. Esim. Hornetissa TEF (Trailing Edge Flap) saranan kohdat. Ei se laipan etureuna ole likainen koko matkalta.
Olen monta kertaa pyyhkinyt koneiden pohjia liasta ja sitä kyllä riittää pikkukoneessakin. Mutta sitten kun se lika pienennetään 1/72 -osaan ja katsotaan mallia yläpuolelta niin ei sitä likaa enää näy! Liian usein koneet sonnataan mittakaavaan nähden "liian isolla pensselillä".
Värien vaalentamisessa jne. en osaa muuta kuin ihailla Krogiuksen Vikin taitoa. Siitä se on malli otettava. Jos oikein muistan hänen ohjenuoriinsa kuuluu valokuviin vertailu ja ohuet - ei aina edes täysin peittävät - värikerrokset (~modulointi? noin efektimielessä). Maalaus, jossa naamiovärit ovat värirajojen kohdalla alkuperäisiä ja läikkien keskialueella vaalennettuja näyttää tökeröltä. Aivan samoin jos sama vaalennus on tehty panelien keskialueelle jättäen saumat tummemmaksi. Se yökötää. Museoiden piha-alueelle unohdetun koneen kuvaamiseen em. menetelmä saattaa nippa-nappa soveltua.
Chippaukset tehdään malleihin käytännössä aina liian isoiksi. 72 -mittakaavassa yli millin halkaisijainen maalin lohkeama on luonnossa kämmenenkokoinen. Mekaanikkona en varmasti katselisi sellaista pitkään vaan sutisin/ruiskuttaisin/levittäisin rätillä (=tukialusmenetelmä) siihen pohja- ja pintamaalin asianmukaisen puhdistuksen ja mahdollisesti karhennuksen jälkeen. Suolamenetelmä on aivan liian karkea (rakeet), jotain voisuolaa voisi ehkä harkita pitkin hampain. Hyvin teroitetulla hopeapuuvärikynällä tökkiminen on lähempänä totuutta. Täpän halkaisija millin kymmenys tai alle. Sitä etureunan maalipinnan eroosiota tapahtuu lähinnä siiven etureunassa potkurivirran alueella (n. potkurin halkaisija ja vähän päälle) ja varsinkin kannuskoneissa vakaimien etureunoilla. Ja tietenkin potkurinlapojen johtoreunoilla eli etureunoilla.
Talvimaalauksen kuluminen lentokoneessa kannattaa tarkastaa valokuvista. Näistä on tälläkin saitilla aika koomisia näkemyksiä (muistakaa, tämä on "tilattu" provo, heh).
Mutta tietenkin kannattaa kokeilla kaikkea uutta jos halua on mutta ei sen takia että "on pakko". Omasta mielestäni rakensin parhaita malleja joskus 16-20+ -ikäisenä. Viime vuosien valmiiksi saatetut mallit on kaikki ollut poikieni kanssa tai heille rakennettuja malleja. Siinä ei ole paljon ollut hienouksia eikä oikein voi ollakaan jos yhdessä illassa kasaa kolme 1/72 -tankkia joissa on kovamuovitelatkin. Silloin nuorena tuli kovasti seurattua Pertti Paasin rakenteluja (ennen aikaa kun lyijysekoitteisesta messingistä tuli helposti muokattavaa).
Väittäisin, että Paasin neuvo värikontrastin häivyttämiseen ja vaalentamiseen on edelleen pätevä ja käyttökelpoinen: viimeistelylakkaan sekoitetaan hieman esim. vaaleaa sinertävänharmaata joka ruiskutetaan yli koko mallin. Itse tein tämän "filtteröinnin" vain koneen yläpinnoille. Auttaa samalla syventämään varjoja jos valo tulee ylhäältä ja katsomissuuntakin on sieltä. Siirtokuvat tulevat samalla käsitellyksi, mm. valkoinen taittuu. Helppoa ja yksinkertaista. Johonkin Afrikan rintaman koneeseen voisi kokeilla samaa jonkun "pölyvärin" kanssa.
Litkutusta en ole ehtinyt paljon kokeilemaan, mutta omasta mielestäni sen oikea paikka on esim. ohjainpintojen saumojen varjostus ja laskutelineen osien saumojen korostus ja lievä likaaminen.
Väreissä kuitenkin lähtisin aina siitä "juuri oikeasta värisävystä" ihan old school-hengessä. Tällä saitillakin on paljon hyviä esimerkkejä siitä. Tosin. Jostain aivan kummasta syystä olen ihastunut sen mersun värimaailmaan joka oli toteutettu Revellin maaleilla jota eivät todellakaan ole niitä ortodoksisia valintoja RLM-harmaasävyille ( www.pienoismallit.net/galleria/malli_6767/ ). Ilmeisesti nuo sävyt rimmaavat Tietoteoksen ikivanhan SIH-kirjan väripiirroksiin ja K-SIM MT-507:n 70-80-luvun väreihin ja tämä saa vanhahkon sydämen tykyttämään.
Toivottavasti vielä itsellekin koittaa se aika, että voi (taas) rauhassa keskittyä nyhräämään rakentelupöydän äärellä. Ennenkuin lähinäkö pettää kokonaan…
Kari
Tänne haluttiin vähän opponointia muoti-ilmiöille. Itse rakennan/olen rakentanut käytännössä vain ja ainoastaan 1/72 mittakaavaa ja enimmäkseen lentokoneita. Muista mittakaavoista ja aiheista olen kohtuullisen pihalla enkä osaa niitä suhteuttaa.
Aloitetaan provoaminen. Olen pyörinyt kohtuullisen paljon oikeiden koneiden ympärillä ja mieluusti soisin pienoismallinkin välittävän saman "näköelämyksen" kuin se oikea kone. Siihen EI kuulu kaikkien saumojen korostaminen (olkoon tekniikka sitten litkutus tai esivarjostus), hillitön likaaminen, värien vaalentaminen värirajojen/panelien sisällä sekä älyttömän kokoiset chippaukset.
Saumojen litkuttaminen on OK silloin kun ne selvästi erottuvat valokuvista. Harvoin, käytännössä ei koskaan panelisaumat ovat koko matkaltaan likaisia. Likaisuuteen on aina myös joku syy: hydraulinesteen, öljyn tmv huohotus tmv. aukko alavirran puolella. Noin esimerkkinä. Esim. Hornetissa TEF (Trailing Edge Flap) saranan kohdat. Ei se laipan etureuna ole likainen koko matkalta.
Olen monta kertaa pyyhkinyt koneiden pohjia liasta ja sitä kyllä riittää pikkukoneessakin. Mutta sitten kun se lika pienennetään 1/72 -osaan ja katsotaan mallia yläpuolelta niin ei sitä likaa enää näy! Liian usein koneet sonnataan mittakaavaan nähden "liian isolla pensselillä".
Värien vaalentamisessa jne. en osaa muuta kuin ihailla Krogiuksen Vikin taitoa. Siitä se on malli otettava. Jos oikein muistan hänen ohjenuoriinsa kuuluu valokuviin vertailu ja ohuet - ei aina edes täysin peittävät - värikerrokset (~modulointi? noin efektimielessä). Maalaus, jossa naamiovärit ovat värirajojen kohdalla alkuperäisiä ja läikkien keskialueella vaalennettuja näyttää tökeröltä. Aivan samoin jos sama vaalennus on tehty panelien keskialueelle jättäen saumat tummemmaksi. Se yökötää. Museoiden piha-alueelle unohdetun koneen kuvaamiseen em. menetelmä saattaa nippa-nappa soveltua.
Chippaukset tehdään malleihin käytännössä aina liian isoiksi. 72 -mittakaavassa yli millin halkaisijainen maalin lohkeama on luonnossa kämmenenkokoinen. Mekaanikkona en varmasti katselisi sellaista pitkään vaan sutisin/ruiskuttaisin/levittäisin rätillä (=tukialusmenetelmä) siihen pohja- ja pintamaalin asianmukaisen puhdistuksen ja mahdollisesti karhennuksen jälkeen. Suolamenetelmä on aivan liian karkea (rakeet), jotain voisuolaa voisi ehkä harkita pitkin hampain. Hyvin teroitetulla hopeapuuvärikynällä tökkiminen on lähempänä totuutta. Täpän halkaisija millin kymmenys tai alle. Sitä etureunan maalipinnan eroosiota tapahtuu lähinnä siiven etureunassa potkurivirran alueella (n. potkurin halkaisija ja vähän päälle) ja varsinkin kannuskoneissa vakaimien etureunoilla. Ja tietenkin potkurinlapojen johtoreunoilla eli etureunoilla.
Talvimaalauksen kuluminen lentokoneessa kannattaa tarkastaa valokuvista. Näistä on tälläkin saitilla aika koomisia näkemyksiä (muistakaa, tämä on "tilattu" provo, heh).
Mutta tietenkin kannattaa kokeilla kaikkea uutta jos halua on mutta ei sen takia että "on pakko". Omasta mielestäni rakensin parhaita malleja joskus 16-20+ -ikäisenä. Viime vuosien valmiiksi saatetut mallit on kaikki ollut poikieni kanssa tai heille rakennettuja malleja. Siinä ei ole paljon ollut hienouksia eikä oikein voi ollakaan jos yhdessä illassa kasaa kolme 1/72 -tankkia joissa on kovamuovitelatkin. Silloin nuorena tuli kovasti seurattua Pertti Paasin rakenteluja (ennen aikaa kun lyijysekoitteisesta messingistä tuli helposti muokattavaa).
Väittäisin, että Paasin neuvo värikontrastin häivyttämiseen ja vaalentamiseen on edelleen pätevä ja käyttökelpoinen: viimeistelylakkaan sekoitetaan hieman esim. vaaleaa sinertävänharmaata joka ruiskutetaan yli koko mallin. Itse tein tämän "filtteröinnin" vain koneen yläpinnoille. Auttaa samalla syventämään varjoja jos valo tulee ylhäältä ja katsomissuuntakin on sieltä. Siirtokuvat tulevat samalla käsitellyksi, mm. valkoinen taittuu. Helppoa ja yksinkertaista. Johonkin Afrikan rintaman koneeseen voisi kokeilla samaa jonkun "pölyvärin" kanssa.
Litkutusta en ole ehtinyt paljon kokeilemaan, mutta omasta mielestäni sen oikea paikka on esim. ohjainpintojen saumojen varjostus ja laskutelineen osien saumojen korostus ja lievä likaaminen.
Väreissä kuitenkin lähtisin aina siitä "juuri oikeasta värisävystä" ihan old school-hengessä. Tällä saitillakin on paljon hyviä esimerkkejä siitä. Tosin. Jostain aivan kummasta syystä olen ihastunut sen mersun värimaailmaan joka oli toteutettu Revellin maaleilla jota eivät todellakaan ole niitä ortodoksisia valintoja RLM-harmaasävyille ( www.pienoismallit.net/galleria/malli_6767/ ). Ilmeisesti nuo sävyt rimmaavat Tietoteoksen ikivanhan SIH-kirjan väripiirroksiin ja K-SIM MT-507:n 70-80-luvun väreihin ja tämä saa vanhahkon sydämen tykyttämään.
Toivottavasti vielä itsellekin koittaa se aika, että voi (taas) rauhassa keskittyä nyhräämään rakentelupöydän äärellä. Ennenkuin lähinäkö pettää kokonaan…
Kari
Viimeksi muokattu 22.12.2009 01:48
Tämä on erittäin hyvä menetelmä, jolla pärjää pitkälle varsinkin pienissä mittakaavoissa. Tällaista valmiiksi sekoitettua lakkaa on muuten tarjolla Gunzen valikoimassa, jos kokee sellaisen sekoittamisen itse hankalaksi. Oma reseptini on tippa (aika epämääräinen mitta tosin) siniharmaata maalia purkilliseen Humbrollin lakkaa.Kari Lumppio kirjoitti:Väittäisin, että Paasin neuvo värikontrastin häivyttämiseen ja vaalentamiseen on edelleen pätevä ja käyttökelpoinen: viimeistelylakkaan sekoitetaan hieman esim. vaaleaa sinertävänharmaata joka ruiskutetaan yli koko mallin. Itse tein tämän "filtteröinnin" vain koneen yläpinnoille. Auttaa samalla syventämään varjoja jos valo tulee ylhäältä ja katsomissuuntakin on sieltä. Siirtokuvat tulevat samalla käsitellyksi, mm. valkoinen taittuu. Helppoa ja yksinkertaista.
Oma tekniikkani -tosin rakennan 1:35- maalin lohkeamisten ja naarmujen mallintamiseen, on tehdä maaliin lohkeamia ja naarmuja. :)Kari Lumppio kirjoitti:Chippaukset tehdään malleihin käytännössä aina liian isoiksi. 72 -mittakaavassa yli millin halkaisijainen maalin lohkeama on luonnossa kämmenenkokoinen.
Pohjamaalin pitää olla samaa sävyä kuin esikuvassakin ja naarmut yms. tehdään askarteluveitsen kärjellä. Lopputulokseen tällä tekniikalla saa tehtyä niin pieniä ja skaalan sopivia naarmuja ja lohkeamia, että niiden tekeminen maalaamalla olisi vaikeaa.
Tätä tekniikkaa tosin ei voi kutsua muoti-ilmiöksi, kun en tiedä muita tätä soveltavia tai lukenut tästä muualla keskustelua.
Pertti Paasi, kaveri jonka malli artikkelit saivat minulle pahimmanlaatuisen AMS:n vajaa parikymmentä vuotta sitten. "Sorvasin moottorigondolit jäähdytetystä metanolista, ei siksi että se olisi helpompaa vaan siksi että se on äärettömän vaikeaa ja minulla on sorvi…"
Käytän samaa tekniikkaa. Sen lisäksi, että sillä saa tehtyä mainitsemiasi kulumia, vaikuttaa esikuvanmukaisen pohjamaalin käyttäminen myös siihen, miltä varsinainen peittoväri näyttää. Monesti pohjamaali oli ns. Ferrexin punanen lyijymönjä (punaruskea). Jos mallissa sen sijaan käyttää valkoista pohjamaalia, näyttää malli lopullinen väri aivan erilaiselta.Pekka Muikku kirjoitti:Pohjamaalin pitää olla samaa sävyä kuin esikuvassakin ja naarmut yms. tehdään askarteluveitsen kärjellä.
Vielä kolmaskin saman "chippaus"tekniikan käyttäjä täällä Pekan ja Petrin lisäksi. Tässä mallissa vetäisin koneen alumiiniosiin Alcladin ja sitten rapsuttelin sitä sieltä täältä esiin pintamaalin ja siirtokuvien alta. Alclad on hyvä tuohon takoitukseen koska jättää niin kovan pinnan, ja akryylimaali on helppo kuluttaa pois päältä.
Niin, muoti-ilmiöitä voinee mallailussa olla oikeastaan kahdenlaisia. Joku suurelle yleisölle uusi tekniikka esitellään muutaman arvostetun mallarin/julkaisun toimesta ja äkkiä kaikilla on hinku kokeilla sitä. Toisaalta taas on yleisemmät muoti-ilmiöt, tyylisuuntaukset.
Omaan mallailufilosofiaani liitty olennaisesti itsensä ja omien menetelmien jatkuva kehittäminen, yritän kokeilla lähes jokaisessa mallissa jotain uutta. Siksi näiden uusien tekniikoiden esittely on mielestäni ihan silkkaa parhautta. Olennaista on se, että ei väkisin yritä kaikkea jokaisessa mallissa, vaan miettii etukäteen millaisen lopputuloksen juuri tähän malliin haluaa ja mitkä olisi parhaat tekniikat sen toteuttamiseen.
Sen sijaan nämä laajemmat tyylisuuntaukselliset muotivirtaukset ärsyttävät ihan tavattomasti. Siis se, että mallit pitää tehdä "oikein", niihin pitää käyttää jotain tiettyjä tekniikoita ja varsinkin se, että lopputuloksen pitää aina näyttää tietynlaiselta, tai malli on mallailuyhteisön enemmistön silmissä roskaa. Riippumatta oikeastaan siitä, vaikka se olisi kuinka esikuvanmukainen, tai vaikka siinä olisi käytetty taiteellista näkemystä (jossain ei muodikkaassa mielessä). Konkreettisin esimerkki lienee panssarimallien esittäminen romuina. Pahin lienee tämän suhteen ohi, mutta erityisesti jokin aika sitten tuntui että kaikkien panssarimallien tuli näyttää siltä, kuin olisivat maanneet vuosikymmenen jossain siperialaisella ampumaradalla harjoitusmaalina… Siis kyllähän tuollaiset mallit voivat olla aivan hemmetin upeita (ja myös esikuvanmukaisia), mutta ei ne nyt kaikki siltä näyttäneet.
Omaan mallailufilosofiaani liitty olennaisesti itsensä ja omien menetelmien jatkuva kehittäminen, yritän kokeilla lähes jokaisessa mallissa jotain uutta. Siksi näiden uusien tekniikoiden esittely on mielestäni ihan silkkaa parhautta. Olennaista on se, että ei väkisin yritä kaikkea jokaisessa mallissa, vaan miettii etukäteen millaisen lopputuloksen juuri tähän malliin haluaa ja mitkä olisi parhaat tekniikat sen toteuttamiseen.
Sen sijaan nämä laajemmat tyylisuuntaukselliset muotivirtaukset ärsyttävät ihan tavattomasti. Siis se, että mallit pitää tehdä "oikein", niihin pitää käyttää jotain tiettyjä tekniikoita ja varsinkin se, että lopputuloksen pitää aina näyttää tietynlaiselta, tai malli on mallailuyhteisön enemmistön silmissä roskaa. Riippumatta oikeastaan siitä, vaikka se olisi kuinka esikuvanmukainen, tai vaikka siinä olisi käytetty taiteellista näkemystä (jossain ei muodikkaassa mielessä). Konkreettisin esimerkki lienee panssarimallien esittäminen romuina. Pahin lienee tämän suhteen ohi, mutta erityisesti jokin aika sitten tuntui että kaikkien panssarimallien tuli näyttää siltä, kuin olisivat maanneet vuosikymmenen jossain siperialaisella ampumaradalla harjoitusmaalina… Siis kyllähän tuollaiset mallit voivat olla aivan hemmetin upeita (ja myös esikuvanmukaisia), mutta ei ne nyt kaikki siltä näyttäneet.
Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy käyttäjäksi.