Uusien muovimallisarjojen valmistamisen vaikeus?

ted kirjoitti:

-- Minulla ei ole harmainta aavistusta Revellin ja Airbusin välisistä suhteista, mutta tässä kirjoituspöydän ääressä filosofiaa harrastaessani näen kaksi vaihtoehtoa: 1) yksityiskohdat halutaan pitää salassa, vaikka periaatteessa kuka tahansa, jolla on pääsy näiden koneiden pariin, voi tutkia ja mittailla tai 2) pienoismallit ovat hyvää mainosta ja tietoa kannattaa antaa mallifirmalle kohtuullisessa määrin.

-- olisiko jonkinlaiset harkitut mittavirheet jopa tarpeen, jotta malli antaisi jotensakin samanaisen vaikutelman kuin esikuvan katsomisen? --

Luulisi että pienoismallit (ja ainakin 1/144-mittakaavan siviilikoneet) ovat niin rankkoja yleistyksiä esikuvistaan että tuo vaihtoehto 2 olisi lähempänä totuutta, ne salassa pidettävät yksityiskohdat lienee teknisiä juttuja jotka ei välttämättä näy pienoismallissa juuri mitenkään? En nyt muista miten Airbusin kanssa on, mutta ainakin jotkut Revellin Boeing-sarjat ovat valmistajan hyväksymiä virallisia "fanituotteita". Kyseinen lisenssi ei varmaan ole ilmainen eikä toisaalta sinänsä anna mitään taetta sarjan laadukkuudesta, mutta tavaramerkkiä saa sitten vapaasti käyttää sarjan markkinoinnissa.

Insinöörit puhuvat varmaan mitta- ja muotovirheistä, kun esteetikot tarkoittavat illuusion luomista ja liioittelua oikean vaikutelman aikaansaamiseksi. Jossakin merenkulun jäälaboratoriossa on varmasti ihan tarkkoja pienoismalleja oikeiden laivojen muodoista, mutta tavallisen katsojan silmään se perinteinen laivamalli taitaa olla mieluisampi vaikka takilointi olisi mielikuvituksen tuotetta ja reiden paksuista köyttä mittakaavaan suhteutettuna?

En tiedä miten asiat oikeasti ovat, mutta kysymys on mielenkiintoinen. Hyvää tahtoa saattaa mallin valmistajalla vielä ollakin, mutta laadun tekeminen maksaa aina ja todellista laatua haluavien ja siitä vielä maksukykyisten joukko voi olla liian pieni. Sen kyllä uskon että todella taitavat muotoilijat ja pienoismallien masterien tekijät ovat harvassa, eihän noita rakennussarjoja muuten tarvittaisi tätäkään määrää… :)

Olen ollut suunnittelemassa lukuisia rautatieaiheisia rakennussarjoja mittakaavoissa 1:87 ja 1:160. Rautatieaiheisten rakennussarjojen suunnittelusta on lisäksi julkaistu melkoinen määrä juttuja kansainvälisissä lehdissä. Olipa sarjan aihe mikä tahansa, niin seuraavat periaatteet pitkälti ohjaavat suunnittelua:

1. Kohderyhmä, eli kenelle lopputuote on suunniteltu. Alunperin rakennussarjat eli "koottavat" olivat ositettuja leluja, joiden kokoonpano oli ulkoistettu asiakkaalle. Airfixin muovipussisarjen suunnittelua ohjasi vahvasti loppuhinta, eli kauppiaiden mielestä tällainen sarja ei voi maksaa enempää kuin X shillinkiä sodanjälkeissä maailmassa. Loppuhinta on siis merkittävä osa tuotannon suunnittelua, joka vaikuttaa yhä. Tämä reunaehto rajoittaa aikaa, joka tuotteen suunnitteluun ja valmistamiseen voidaan käyttää, koska työaika on kustannus. Ruiskupuristamalla valmistettujen massatuotteiden suurin kohderyhmä on yhä asiakkaat, jotka rakentavat sarjan sellaisenaan. Heille on yhdentekevää, ovatko lentokoneen siipikaarien muodot täysin oikeat tai onko mallin pituus oikea.

2. Valittu tuotantotapa. Mitkä ovat tuotteen valmistamisessa käytetyn tuotantomenetelmän rajoitukset, mitä tuotantomenetelmällä voidaan toistaa ja millä hinnalla. Joskus lenkoneen runko voidaan tietoisesti jättää vaikka 10 millimetriä liian lyhyeksi, koska suurempi muotti nostaisi merkittävästi tuotantokustannuksia, mikä taas vaikuttaisi loppuhintaan. Sama pätee yksityiskohtien määrään. Mitä enemmän yksityiskohtia, sitä kalliimpi työkalu.

3. Lopputuotteen monimutkaisuus. Tämä liittyy kohtaan yksi. Halutaanko sarja osittaa suureen määrään irtonippeleitä vai pyritäänkö pienempiin osakokonaisuuksiin. Jälkimmäinen valinta nostaa yleensä työkalun ja valmistusmenetelmän hintaa, mikäli samalla halutaan yksityiskohtaista jälkeä. Monimutkainen paljon osia sisältävä sarja taas voi rajoittaa ostajakuntaa.

4. Tietokoneavusteinen työskentely antaa toki mahdollisuuden korjata mallia helpommin kuin vanhemmilla menetelmillä, mutta silti valmiin tietokonepiirroksen korjaaminen jälkikäteen jonkun inhimillisen erehdyksen vuoksi syntyneen pituusvirheen vuoksi voi olla kohtuullisen suuri duuni. Korjaus aiheuttaa työkustannuksia ja vaikuttaa tuotannon aikatauluun. Halutaanko se tehdä vai hyväksytäänkö virhe, jolla ei mahdollisesti ole merkitystä asiakkaiden enemmistölle.

5. Esikuvatiedon etsimiseen käytetty aika on myös kustannus. Kuinka paljon siihen halutaan panostaa vai tyydytäänkö käyttämään ns. helppoja lähteitä (jotka mahdollisesti sisältävät virheitä).

6. Sarjoista voidaan haluttaessa tehdä lähes täydellisen mittatarkkoja, kun käytetään useita eri valmistusmentelmiä, jotka sopivat parhaiten jonkun tietyn osan valmistamiseen — muovipuristuksellahan ei voi lähimainkaan toistaa kaikkea. Tällöin sarjojen loppuhinnat nousevat reippaasti, mikä taas vaikuttaa kysynnän volyymiin ja mikä taas nostaa osien valmituksen yksikköhintaa (lähes kaikissa tuotantomenetelmissä suuret volyymit vaikuttavat yksikköhintaan madaltavasti).

7. Pienoismallien valmistaminen on liiketoimintaa, jonka on oltava kannattavaa. Monet kompromissit ja jopa virheet ovat todennäköisesti tietoisia valintoja varsinkin massatuotteissa (osa on varmaan inhimillisiä erehdyksiä tai tiedonpuutteesta johtuvia tulkintavirheitä). Sitten on taas valmistajia, jotka haluavat profiloitua esikuvanmukaisilla tuotteilla — mikä taas näkyy hinnassa.

Totuushan lienee se, että täydellistä tai edes lähes täydellistä mallia - ei muotovirheitä eikä mittavirheitä yli 1 mm samassa mallissa - tuskin koskaan muovista aikaan saadaan. Tämä tosin antaa AM-valmistajille mukavan markkinaraon, mutta miksi, kun se olisi voitu jo alkuperäisessä sarjassa pitkälti välttää? Jos saadaan aikaa jo melko hyvä sarja, niin miksi se pitää mokata jollain älyttömällä virheellä, jonka kuka tahansa mallari tajuaa?

Vaikka Revell tekee kivoja sarjoja, niin esim. firman Phantom-malleissa on myös halpismallien virheitä, jotka ikävästi näkyvät valmiissa mallissa, mukaan lukien kevyehköt muotovirheet jotka tosin ovat osittain makuasioita. Hasen Phantomit ovat ulkomaisten asiantuntijoiden mukaan edelleen paremman muotoisia kaikkiaan, joskin Revell menee detaljoinnissa edelle. Näin se menee…

Nuo uraviivat ovat ikuinen "ongelma": mielestäni Fujimi ja Hase ovat onnistuneet siinä parhaimmin, Matchbox ja nyky-Airfix huonoimmin. Airfixin osalta tämä on käsittämätöntä - ja vielä nykyaikana. Muuten niin hienot ja mielenkiintoiset uudet mallit on osittain pilattu karmealla detaljoinnilla. Tuntuu kuin Airfixin mallien uppoviivoitus olisi tehty jollain Pobedan taka-akseliin kytketyllä jyrsimellä, eikä hienomekaniikan välineilllä. Pientä säätöä olisi ehkä kuitenkin voitu tehdä, mutta jostain syystä halua ei ole riittänyt.

Jos taas positiviista hakee niin eikö voisi ajatella kääntäen myös niin, että sarjassa olevat virheet kautta puutteet antavat mallarille lisää onnistumisen mahdollisuuksia.

Vitsi, tuossahan on virhe, katos kun hoksasin! Voi juku, olipa haastava malli mutta sainpas onnistumaan!

Itse ainakin arvostan mallissa osien määrää eli työn määrää, joten tätä kautta myös sarjan virheiden löytäminen ja korjaaminen voi nostaa tekemisen ja lopputuloksen tuomaa iloa, eikös?

ted kirjoitti:

Miten vaikuttanee mallisuoja ja muut sen kaltaiset asiat? Vanhaa hävittäjälentokonetta tai panssarivaunua ehkä voisikin päästä mittailemaan museoon, mutta miten suhtautunevat vaikka Airbus-tehtaalla asiaan? Minulla ei ole harmainta aavistusta Revellin ja Airbusin välisistä suhteista, mutta tässä kirjoituspöydän ääressä filosofiaa harrastaessani näen kaksi vaihtoehtoa: 1) yksityiskohdat halutaan pitää salassa, vaikka periaatteessa kuka tahansa, jolla on pääsy näiden koneiden pariin, voi tutkia ja mittailla tai 2) pienoismallit ovat hyvää mainosta ja tietoa kannattaa antaa mallifirmalle kohtuullisessa määrin.

Tässä on yksi hupaisa sivujuonne asiaan: Mallifirmat toimivat usein yhteistyössä esikuvien valmistajien kanssa ja toisinaan ennen mallin julkaisua vallitsee varsin rankka vaitiolovelvollisuus. Silti käy pieniä mokia. Kun muuan raskaan kaluston autovalmistaja ilmoitti julkistavansa täysin uudistetun automallin (siis 1:1 mittakaavassa) piti varsinainen projekti pitää tiukasti salassa julkistukseen saakka - olihan kyseessä jotain todella erilaista. Samalla piti kuitenkin tuottaa julkistuksen mukana saman tien liikkeelle laskettavia 1:50-metallimalleja muuan suurella mallivalmistajalla. Mallivalmistajalle annettiin tietysti kaikki 3D-kuvat yms. piirustukset mallin suunnittelemiseksi ja valmistamiseksi. Kävikin niin, että kuva valmiista pienoismalliautosta vuosi julkisuuteen ennen kuin esikuvastakaan oli saatu mitään kättä pidempää suuren yleisön näkyville ja sitä kautta saatiin hetkessä selville minkälainen tästä tarkoin varjellusta uudesta autosta tulisi!

Jonkka kirjoitti:

myös sarjan virheiden löytäminen ja korjaaminen voi nostaa tekemisen ja lopputuloksen tuomaa iloa, eikös?

No onhan se tavallaan noinkin.
Just nyt on työn alla ihan uusinta uutta Italerin tuotantoa vuodelta 2013 - nimittäin 1/72 skaalan mallisarja saksalaisesta maataistelukoneesta nimeltä Henschel Hs 129 B-2. Siis viime vuonna valmistettu muovimallisarja - MUTTA eipä ole rakennusohjeiden laatija viitsinyt edes nettiä vilkaista, koska ohjeissa on mukana ihmeellisiä mokailuluja.
Tämän mallin esikuva siis oli kaksimoottorinen potkurikone ja koneen nokassa oleva ohjaamo oli erittäin ahdas ja tukala paikka pilotille - siellä ei ollut yhtään ylimääräistä tilaa. Tämän takia esim. mittaritaulusta oli jouduttu karsimaan paljon mittareita pois - ne kun eivät mahtuneet pieneen tilaan nokassa olevan tuulilasin alapuolelle. Niinpä nuo puuttuvat mittarit oli sijoitettu ohjaamon ulkopuolelle - kummassakin siivessä olevien moottorigondolien sivuseiniin, joista ohjaamossa istuva pilotti päätään kääntelemällä pystyi vilkuilemaan mittareiden antamaa tietoa.
Noh, tässä mallisarjassa nuo mittarit on toteutettu sinänsä ihan hienosti pikkuruisilla siirtokuvilla - mutta rakennusohje määrää sijoittamaan nuo mittarit moottorigondolien SISÄPUOLELLE! Ja kuinkahan se koneen lentäjä niitä sitten pystyy tulkitsemaan?
Sarjassa on myös mukana useita vaihtoehtoisia osia - niitä ei ole kuitenkaan mitenkään eritelty esim. eri numeroilla, joista voisi päätellä, että mikä osa kuuluu johonkin tiettyyn koneen versioon.

Eikä Italeri ole vieläkään vuonna 2013 pystynyt kehittämään hopeoimattomia siirtokuvia - kumma juttu, nimittäin esim. Japanissa Tamiyalla ja Hasegawalla en ole tätä ongelmaa huomannut vuoden 1969 jälkeen. Tässä olisi nyt viimeistään Italerilla selkeä teollisuusvakoilun paikka. Toki jonkun pitkänhuiskean Luigin lienee sangen hankalaa soluttautua huomaamatta pienikasvuisten ja enempi kellertävänaamaisten japanilaisten sekaan ;-)

Raimo Leino kirjoitti:

mutta rakennusohje määrää sijoittamaan nuo mittarit moottorigondolien SISÄPUOLELLE!

Kyllä siellä esikuvassa muistaakseni on mittarit moottoripelleissä, näkyvät ohjaamon sivuikkunasta;-)
Ja ainakin oman Italerin Hs-129:n ostin Tallinnasta 1990- luvun loppupuolella eli ei liene uusi muotti? Mutta vihreitä taitaa kyllä löytyä, ainakin siivenkärjet ovat muistaakseni mallissa pyöreähköt vaikka pitäisi olla suht suorat.

Oskari Balk kirjoitti:

Kyllä siellä esikuvassa muistaakseni on mittarit moottoripelleissä, näkyvät ohjaamon sivuikkunasta;-)
Ja ainakin oman Italerin Hs-129:n ostin Tallinnasta 1990- luvun loppupuolella eli ei liene uusi muotti? Mutta vihreitä taitaa kyllä löytyä, ainakin siivenkärjet ovat muistaakseni mallissa pyöreähköt vaikka pitäisi olla suht suorat.

Niin ovatkin, kuten Raimo kirjoitti, mutta tuskin siellä moottoripellin sisäpuolella, sieltä niitä ei näe kukaan ;)

No, Hasegawan 1:72-Brewsterin ohje neuvoo asentamaan tähtäimen tuulilasin eteen… Noita mokia sattuu, enemmän tai vähemmän kaikilla valmistajilla. Toisilla tosin vähän turhan usein. Etenkin Revellin ohjeet olen oppinut syynäämään erityisen tarkkaan. Ja Hasegawa-uudelleenpaketointien tapauksessa kaivan netistä alkuperäisen sarjan ohjeet.