Pienoismallit.net

IPMS Finland Ry

Säännöt

RN:o 99612
IPMS FINLAND - KANSAINVÄLINEN MUOVIMALLIKERHO r.y. SÄÄNNÖT

1 §

Yhdistyksen nimi on IPMS Finland - Kansainvälinen Muovimallikerho r.y. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

2 §

Yhdistyksen tarkoitus on harjoittaa tiedotustoimintaa muovipienoismalleista, antaa tietoja muovimallirakennussarjojen kokoonpanosta, modifikaatioista, maalauksesta, jne., julkaista puolueettomia arvosteluja muovimalleista ja harrastukseen oleellisesti liittyvistä tarvikkeista sekä toimittaa jäsenilleen harrastukseen liittyviä tarvikkeita omakustannushintaan. Yhdistys järjestää tilaisuuksia jäsenilleen ja muille asianharrastajille, joissa annetaan tietoja harrastukseen liittyvistä seikoista mm. esitelmin ja elokuvaesityksin. Taloudellisen asemansa turvaamiseksi yhdistys voi järjestää näyttelyitä, kilpailuja, huvitilaisuuksia, arpajaisia, rahankeräyksiä ja muita niihin verrattavia tilaisuuksia hankittuaan tarvittaessa asianmukaisen luvan. Yhdistyksen tarkoituksena ei ole voiton tai muun taloudellisen ansion hankkiminen siihen osallisille. Yhdistys harjoittaa yhteistoimintaa Englannissa toimivan The International Plastic Modellers’ Societyn sekä muissa maissa toimivien muovimallikerhojen kanssa.

3 §

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi pääsee jokainen, jonka yhdistyksen hallitus kirjallisen anomuksen perusteella jäseneksi hyväksyy. Yhdistyksen jäsenistä on pidettävä jäsenluetteloa tai -kortistoa, johon merkitään kunkin jäsenen henkilötiedot ja kaikki häntä koskevat tarpeellisena pidetyt tiedot.
Yhdistyksen kannattavaksi jäseneksi voi yhdistyksen hallitus hyväksyä henkilön tai oikeustoimikelpoisen yhteisön, joka on halukas jäsenmaksulla tukemaan yhdistyksen toimintaa. Yhdistyksen kokouksella on oikeus erottaa jäsen, jos tämän toiminta ei vastaa sääntöjen 2 §:ssä mainittuja tarkoitusperiä.
4 §

Yhdistyksen jäsenet suorittavat yhdistykselle vuotuisen jäsenmaksun, jonka suuruuden syyskokous vahvistaa seuraavalle vuodelle. Jäsenten mahdollisista ylimääräisistä jäsenmaksuista päättää yhdistyksen kokous yhdistyksen hallituksen tekemän perustellun ehdotuksen nojalla.

5 §

Yhdistyksen hallituksen valitsee syyskokous kalenterivuodeksi kerrallaan. Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja sekä kaksi jäsentä. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta. Hallitus on päätösvaltainen, jos puheenjohtajan lisäksi on kaksi muuta hallituksen jäsentä läsnä.

Hallituksen tehtävä on:
1. ratkaista jäsenanomusten perusteella ketkä pääsevät jäseniksi
2. tehdä aloitteita ja esityksiä, jotka se katsoo tarpeellisiksi yhdistyksen toiminnan edistämiseksi
3. panna täytäntöön yhdistyksen kokouksen tekemät päätökset
4. huolehtia yhdistyksen taloudesta ja sen kirjanpidosta
5. laatia ja viimeistään ennen helmikuun ensimmäistä päivää jättää yhdistyksen tilintarkastajille
tilinpäätös edelliseltä kalenterivuodelta
6. laatia syyskokoukselle toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus seuraavaa kalenterivuotta
varten
7. laatia vuosikertomus kevätkokoukselle
8. muuten kaikin puolin huolehtia yhdistyksen asioista.

6 §

Tilintarkastajien tulee ennen helmikuun loppua antaa hallitukselle yhdistyksen kevätkokoukselle osoitettu kertomus toimittamastaan yhdistyksen tilien ja hallinnon tarkastuksesta.

7 §

Yhdistyksen nimen ovat oikeutetut kirjoittamaan puheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja kukin erikseen.

8 §

Yhdistyksellä on kaksi varsinaista kokousta: kevät- ja syyskokous. Kevätkokous on maalis-huhtikuussa ja syyskokous loka-marraskuussa.

Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
2. valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri
3. valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja ääntenlaskijaa
4. valitaan hallitus seuraavaksi kalenterivuodeksi
5. valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näille kaksi varamiestä
6. päätetään jäsenmaksun suuruus seuraavalle vuodelle
7. hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio
8. käsitellään muita hallituksen ja yhdistyksen jäsenten esittämiä asioita ja tekemiä ehdotuksia

Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
2. valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri
3. valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja ääntenlaskijaa
4. käsitellään vuosikertomus siihen liittyvine tilinpäätöksineen ja tilintarkastajien lausuntoineen ja vahvistetaan vuosikertomus ja tilinpäätös
5. päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle tai muista toimenpiteistä, joihin vuoden kuluessa pidetty hallinto antaa aihetta
6. käsitellään muita hallituksen ja yhdistyksen jäsenten esittämiä asioita ja tekemiä ehdotuksia

Yhdistyksen jäsen voi käyttää yhdistyksen kokouksissa asiamiestä antamalla tälle erikseen kutakin kokousta varten valtakirjan, kuitenkin siten, että kukin asiamies edustaa valtakirjoillaan enintään viittä jäsentä.
Jäsenten kevät- ja syyskokoukselle esittämät asiat on jätettävä kirjallisesti puheenjohtajalle vähintään 7 vrk ennen kokousta. Ylimääräinen kokous pidetään niin usein kuin yhdistyksen kokous tai hallitus katsoo aiheelliseksi tai kun vähintään viisi jäsentä sitä kirjallisesti pyytävät ilmoitettua tarkoitusta varten. Kokousten lähemmän ajan ja paikan määrää hallitus.

9 §

Kokouskutsun antaa yhdistyksen hallitus vähintään 14 vuorokautta ennen aiottua kokouspäivämäärää.
Kutsu toimitetaan jäsenille postitse ja siinä on mainittava kaikki kokouksessa käsiteltävät asiat.
Muut tiedonannot toimitetaan jäsenille samalla tavalla.

10 §

Yhdistyksen purkautuessa sen jäljellä olevat varat, sen jälkeen kun yhdistyksen velat on maksettu, on käytettävä vastaavaan toimintaan siten kuin yhdistyksen viimeinen kokous päättää.

11 §

Muissa kohdin noudatetaan voimassa olevan yhdistyslain säännöksiä.