Hutiloinnit mallauksessa

Juu, mulla kans toinen "synti" on että jää yleensä ejektorin jäljet siistimättä ja tankkien luukut jää aina kiinni.(Sinne kun kukaan ei näe mitään-tyyliin:))

Lisäänpä tähän omalta osaltani: tuohon sormilla vääntelyyn tulee joskus sorruttua mutta pahin helmasyntini on kyllä jättää hengityssuojain liian usein pussiin pöydän viereen hyllyyn, josta on kyllä tullut avauduttua aikaisemminkin… siis tyyliin, "teen vain äkkiä tuon yhden pikku liimauksen" ja sitten joudut asettelemaan sitä osaa paikalleen ja pitämään sitä sormilla paikallaan että liima ehtii kuivua jolloin aikaa menee helposti yli puoli tuntia liimahöyryjen seassa…

Omalla kohdalla suurin synti on laiskuus. Ei meinaa millään jaksaa korjata jotain pientä maalausvirhettä, missä esim. maalia on levinnyt hiukan liian isolle alueelle. Yleensä ajattelen, että ehtii sen myöhemminkin. Sitten unohtuu koko juttu, jonka jälkeen viimeistään mallin kuvauksessa tulee niitä "ainiin-elämyksiä".

No tankkimalleissa pystyy usein kuraamalla peittämään pikku maalausvirehitä ;-)

Ismo Sillanpää kirjoitti:

Lisäänpä tähän omalta osaltani: tuohon sormilla vääntelyyn tulee joskus sorruttua mutta pahin helmasyntini on kyllä jättää hengityssuojain liian usein pussiin pöydän viereen hyllyyn, josta on kyllä tullut avauduttua aikaisemminkin… siis tyyliin, "teen vain äkkiä tuon yhden pikku liimauksen" ja sitten joudut asettelemaan sitä osaa paikalleen ja pitämään sitä sormilla paikallaan että liima ehtii kuivua jolloin aikaa menee helposti yli puoli tuntia liimahöyryjen seassa…

Siis käytetäänkö hengityssuojainta liimauksessakin?? kun tulis ees käyttäneeksi ruiskumaalauksessakin sitä…

Paavo Virolainen kirjoitti:

Ismo Sillanpää kirjoitti:

Siis käytetäänkö hengityssuojainta liimauksessakin?? kun tulis ees käyttäneeksi ruiskumaalauksessakin sitä…

Juuri se on homman ydin: minusta hengityssuojainta pitäisi ehdottomasti käyttää käytännössä aina kun pöydän ääreen istuu, mutta se jää aivan liian usein hyllyyn (viimeksi tänään vaikken tehnytkään kuin yhden "pikku" kittauksen). No toisaalta, kun en viinaksia juuri käytä niin kai ne aivosolunsa pitää sitten vissiin jotenkin saada tuhottua.

Rakennusvaiheessa pysy hyvinkin kurinalaisena, osat leikkaan aina ja kolot kitataan piiloon, mutta maalauksessa en peräänny. Tämä tarkoittaa sitä että maalatessa saa tulla aika paha moka ennen kuin uusin maalauksen.

Etsi osan irrotamisen jälkeen ja pinsetillä asennettaessa josta sitten lattialle tai maton päältä taskulampulla etsimistä,usein myös pienet muovi osat sieltä lattialta ja joskus osa on löydetty sitten sattumalta päivän tai parin päästä.

Saumoja, hymykuoppia yms kittaillessa ja hioessa tulee aina jossain vaiheessa todenneeksi itselleen "no niin hyvä se on, ei toi enää mihinkään näy" Sitten pohjamaali päälle jonka jälkeen todetaan että näkyypä kuitenkin. Sitten aloitetaan alusta ja toistetaan sama ympyrä vähintään pari-kolme kertaa.

Kun mallia on käsitelty kitillä hiomapaperilla, täytyy tietysti ne halutut saumat ja uppoviivoitukset kaivertaa esiin; "tossa on vaan tollanen muutaman millin pätkä, ton voi ihan hyvin vetää vapaalla kädellä" piikki käteen ja skraaaps - uppoviiva kulkeekin mutkitellen jonnekin auringonlaskua kohti - sitten taas aloitetaan alusta ja toistetaan pari-kolme kertaa.

Lattialla kontaten tulee myös kuluttaneeksi aikaa vähintään yhtä paljon kuin pöydän ääressä. Taannoin läpikäydyn polvioperaation jälkeen tämä on vielä entistäkin hohdokkaampaa. Onneksi pääsin sentään eroon rouvan työhuoneeseen asentamasta hienosta karvalankamatosta.