Mallarin elämää naisen kanssa…

Älä pistä malleja myyntiin. Lahjoita… Remember my question??? :D Otan lahjoituksia vastaan! :D

Antti Pentikäinen kirjoitti:

Meillä on nyt kädenvääntö, että mun pitäis laittaa malleja myyntiin, mutta minähän en laita. Myyn vaikka kaljat jääkaapista jos se rahasta on kiinni. Prkl, mutta ei malleja!

On muuten kumma, että naisväki löytää aina miesten tavaroista jotain ylimääräistä, joka pitäisi hävittää tai myydä. Koskaan ei heillä ole mitään liikaa tai ylimääräisiä tavaroita, joille voisi tehdä samoin. Kaikki on aina tarpeellista ja annas olla, kun ehdotat karsimista tai myyntiä, niin seurauksena on verinen loukkaantuminen. Niinkuin heillä olis joku ##"#"leen etuoikeus kyylätä miehen tavaroita ja mussuttaa niistä. Että tällaista se on se sukupuolten välinen tasa-arvo. Kukahan telaketjufemmari senkin on keksinyt? XP

Meillä taas kävi niin kun olen kaverin kanssa lähdössä tässä euroopan turneelle autolla, niin emäntä ehdotti peräkärryä mukaan niin saadaan kaikki löytömme kulkemaan mukana. Näin siis meillä ei ogelmia mallihankinnoista ja eihän noita tuolla ole kun hiukan rontti tuhannen.

Tuli tuossa puhuttua ikäkriisistä puolison kanssa, kun luin eräästä miehestä joka 41 vuotiaana osti Harrikan ja jätti perheen. Sitten kun mulla pukkaa taas kriisiä(3-kympin kriisi ilmeisesti on mennyt jo ohi) niin puoliso huomaa sen siinä vaiheessa, kun pankista on otettu 10000 eken laina ja joka viikko pukkaa 10 mallia postilaatikkoon. Sellainen on mun hypoteettinen kriisi.

Meikämannesta tuli sinkku puolisen vuotta sitten. Syynä eivät kuitenkaan olleet mallit eikä edes vene. Muistan joka tapauksessa, kun ylpeänä esittelin maskaamani P-40:n kuomua (vai oliko se teipistä tehtyjä syöksyvöitä), kommentti oli että "ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa". Ei ollut mielestäni aivan sieltä mukavimmasta päästä. Rakentamattomien mallien - rakennettuja ei juurikaan ole ehtinyt tulla - määrästä ei jostain syystä tullut koskaan mitään napinaa, vaikka ne täyttivät yhden kokonaisen varastotilan portaikossa. Sattuneesta syystä mallit eivät nykyään todellakaan mahdu tuohon varastoon.

Tein alakerran makuuhuoneesta mallailuhuoneen, niin mahtuu harrastamaan. Ja ainakin vielä sinne mahtuvat mallitkin!

tän vois tietty laittaa myös iloisten tapahtumien ketjuun, mut nainen joka meillä asuu lähti eilen turkkiin viikoks, ja jo ensimmäinen ilta toi projekteissa edistystä enempi kuin kesä konsanaan…mikä rauha ja hiljaisuus!=)

Mainitsin puolisolle eilen että on yksi osa hukassa, kysyi oitis että minkä näköinen.
Äsken kysyi onko löytynyt, kun ei niin uudestaa sen näköä/kokoa/väriä ja lukkiutui vessaan (kissojen takia) pölynimurin kanssa tokimaan pölypussia.
No ei se kyllä sielläkään ollut, mutta välillä kun ihmettelee että jo 22 vuotta yhdessä eloa, niin tällaiset asiat kyllä vähentävät sitä ihmetystä.

Kantri kirjoitti:

välillä kun ihmettelee että jo 22 vuotta yhdessä eloa, niin tällaiset asiat kyllä vähentävät sitä ihmetystä.

Nuo ovat niitä yhteiselämän mukavia pikku piristyksiä. Meillä on samantyyppistä tapahtumaa havaittavissa - nimittäin aina välillä huomaan kylppärissä käydessäni, että peilikaapin lasihyllylle partakoneeni viereen on ilmestynyt jokin pieni muovi-, resiini- tai etsiosa. Vaimohan se niitä usein löytää lattioilta/matoilta siivotessaan ja hän on ottanut tavaksi laittaa löydöksensä siihen kyseiselle hyllylle turvaan.

Ai niin, sellainen vielä tuli mieleeni, että kun tähän sotaisten pienoismallien rakentamiseen liittyy kaikenlaisten sotaelokuvien ja aiheeseen liittyvien dokkareiden katselu telkkarista tai dvd:n kautta, niin vaimo kyllä jaksaa aina ihmetellä sitä iänikuista sarjatuliaseiden räiskettä, kranaattien ulvontaa ja kaikenlaista yleistä räjähtelyä, pamahtelua ja pauketta mikä usein iltaisin työhuoneestani raikaa ja kaikuu. Sen verran vaimo on oppinut ns. alan slangia, että jos hän ilmestyy huoneeni ovelle karjaisemaan että VIHELTÄÄ, niin silloin on viisainta liikkua ja nopeasti. VIHELTÄÄ nimittäin tarkoittaa SYÖMÄÄN :-)