Mikä eläin on mallailija?

Kaikki lähtee arvostamisesta…ja nimenomaan, että itse arvostaa sitä mitä tekee, olkoon se tätä mallailua, sauvakävelyä tai ihan mitä vain. Sillä, että joku pitää harrastustasi lapsellisena tai turhan väkertämisenä, ei todellakaan ole mitään merkitystä. Vain sillä mitä itse saat ja koet saadessasi toteuttaa itseäsi :)

Elämässä saa arvostuksen vain arvostamalla itseään ja samalla tavalla muita..kanssahiihtäjiä :)…

Maailmassa riittää helppoja "peukuttajia", lipeviä ylisanoja vailla sisältöä. Aito sydämestä tuleva rakentava palaute on kultaakin arvokkaampaa ja kantaa pitkälle. On sitten asia erikseen mikä ajaa mallailuun…Toivottavasti pelkästään ei "tähtisade"…;)…

Ei se näkyvyys turuilla ja toreilla vaan se kädentaitojen ja luovuuden tuottama nautinto/ tyydytys ;)…

T: Anne ja Marko

PS…Tärkeää myöskin on yhdessä tekeminen…Se on kuulkaan poijat hyvää parisuhdeterapiaa se…;)..

Mallailu on lisännyt tietämystä panssareista ja lekoista aika lailla kun on joutunut refenssejä tutkimaan ja selvittelemään. Ja kaverit jotka ei harrasta malleja eivät ainakaan vähättele, vaan kyselevät miten nuinkin tarkkaan pystyy tekemään. Mukava harrastus tämä on ja itelle vastapainoa työlle/arjelle. Ja olen huomannut että kun kuljeskelee ja kattelee esim, autonraatoa kaivuria ym, niin usein tulee katsottua ns, mallarin silmin. Miten maali on lohkeillut/kulunut, kurat ja sään aiheuttamat vauriot pakoputken ruosteet ja lämpövaihtelut maalinpalaminen ym.

Minun kaveripiiri on vissiin harvinaisen valveutunut, kukaan ei ole naureskellut mallailuharrastukselleni. Viime aikoina on vaan ollut valitettavan vähän aikaa mallailuun. Kilpajousiampujana tahtoo kaikki vapaa-aika mennä kys. harrastukseen. Jospa ennen kesäkautta saisi jonkun mallin rakennettua, onhan noita rakentamattomia kertynyt aikamoinen pino.

Minulle on lääkärit antaneet käskyn rakenteluun. Sairastan etenevää hermorappeumaa, johon liittyy raajojen ääreishermojen rappeutumista,jalat ovat jo veks pelistä ja pikkuhiljaa kädet seuraavat perässä. Hoitava neurologi nayttäessäni kuvia malleistani käski jatkamaan harrastusta. Pienten osien kanssa värkkääminen
toimii kuntoutuksena sormille ja käsien motoriikalle. Edelliset mallit rakensin joskus -70 luvulla ja taas nyt, kun jouduin jäämään pois työelämästä 2013. Ystäväpiiri jaksaa ihmetellä tuotoksiani ja niiden rakentamiseen vaadittavaa kärsivällisyyttä ja aikaa (sitä on, kun olen kotosalla päivät).

Kyllä tuo mallaillu on taiteen laji, kun katsoo monien näytellyjen kuvia.
Ei voi kuin sanoa,vaikka ei tämä kuntoa kohenna,niin loistava harrastus se on.
Kun on naperona pudonnut tuohon taikamalli pataan, en ole olenkaan häpeä kertoa harrastuksesta muillekin.
Toiset ymmärtää , toiset ei.
Ei haitaa omaa menoa ollenkaan.
Onhan noita haalitu myös maun mukaan pinoon monen kymmenien vuosien edelle, mutta ainoa vaiva on tilan puute noille.
Ideat menee paljon pidemmälle kuin työt malleissa.
Varsinkin nyt kun on internetti niin tieto lisääntyy historiallisesti kuin mallisestikin.
Ainakin täällä ei katsota niin kieroon kuin suomessa tuotamallailua,ei ole vastaan tullut vielä joka sanoo ompa lapsellinen harrastus tuo.
Kuten sanottu edelläniin nyt katsotaan kaikkea kalustoa mallarin silmin.
Ja ajatella kuinka voisi toteutaa ideat malleihin tai scratsata moinen aito vehje.
Tätä jatketaan niin kauan kuin aivot ja kädet toimii.

Minulla mallailu lähti uudelleen käyntiin ( sitten nuoruusvuosien ) vasta viime syksynä, kun huomasin istuvani iltaisin töiden jälkeen joko telkkaria tuijottamassa tai tietokoneen ääressä pelaamassa jotain. Ajattelin, että ei hitto, jotain fiksumpaa tässä on pakko keksiä. Toisaalta, käsin tekemisen taidot ja halu tehdä on ollut aina osa minua. "Joku projekti" on pitänyt aina olla, puutöistä olen aina pitänyt ja niitä onkin sitten tehty kaikenlaista, pappatunturin entisöinti oli yhden talven projekti jne.

Tästä nykyisestä mallailuharrastuksesta en kovin isolle piirille ole edes puhunutkaan, lähinnä lähisukulaisille. Heiltä en kyllä mitään vähätteleviä kommentteja ole saanut…ajattelevat varmaan että taas se on hurahtanut johonkin kummalliseen ;-). Kyllä minä mielelläni esittelen myös aikaansaannoksiani myös muille ja useinhan ne kommentit ovat sen suuntaisia että "ei minusta olisi kyllä tuollaiseen, taitaa vaatia aika hyviä hermoja".

Stadin Jukka, mainitsit aloituksessa että valtaväestö pitänee harrastustamme pikkulasten näpertelynä. En usko, että se ihan niinkään on. Uskoisin, että suurin osa kuitenkin ajattelee niin, että tuo harrastus vaatii niin paljon taitoa, keskittymistä ja pitkäjännitteisyyttä että ei pikkulapset siihen oikein vielä kykene. Onhan lasten leikkikaluissakin nykyään jo ikärajasuositukset ja vaikeimmissa ilman liimaa koottavissa on alarajat 10-12 vuotta. Ja sen jälkeenhän nykylapset eivät enään leikikkään vaan viettävät aikaansa kännyköiden ja tablettiensa kanssa, toki jo ennen tuotakin ikää :-).

Mikähän lienee mallarien keski-ikä, veikkaisin että aika korkea, lähempänä 50 vuotta?

markku r kirjoitti:

Mikähän lienee mallarien keski-ikä, veikkaisin että aika korkea, lähempänä 50 vuotta?

Juu ainakin kun Kuivalaisella on muutaman kerran pyörähtänyt niin kyllä pääosalla näkemistäni herroista on finnit kuivanneet jo aikaa sitten :D, olen yrittänyt jälkikasvuakin kannustaa mallailun pariin, mutta tahtoo pelit sun muut viedä enemmän.