Helsingin linnoitteet 1914-1918 100v

Lainaus:

Ruusutorpan vallihaudat

Ensimmäinen maailmansota puhkesi 1914. Venäjä pelkäsi Saksan maihinnousua Suomeen ja alkoi rakentaa linnoitusketjua Helsingin suojaksi. Rakennustyöt alkoivat Espoossa 1915. Linnoitusketju tuli ulottumaan mantereella Westendistä Vuosaareen, mutta se ei koskaan valmistunut kokonaan. Kyseessä oli valtava rakennusprojekti, siihen arvioidaan osallistuneen 100 000 ihmistä.

Suunnitelma oli aikanaan hyvin moderni, se perustui hajautettuun linnoitusjärjestelmään. Ei yhtä suurta linnoitusta, vaan erillisiä toisiinsa yhdistettyjä tukikohtia, jotta vihollisen tykkituli hajautuisi ja aiheuttaisi vähemmän vahinkoa. Linnoitus koostui siis tykki- ja konekivääriasemista, niiden välillä kulkevista taistelu- ja yhdyshaudoista, suojahuoneista, ammusvarastoista ja asemia yhdistävistä tykkiteistä, joita pitkin kaluston ja miehistön siirto kävi nopeasti. Uloimpana oli lisäksi piikkilankaesteitä. Linnoituslaitteiden rakennustapa vaihteli maaston mukaan (kallion louhinta, betonivalu, muuraaminen lohkareista, maavallien ja suojahuoneiden hirsiset tukirakenteet). Rakentajina oli venäläisen sotaväen lisäksi paikallisia asukkaita ja muualta Suomesta pakko-otettua irtoväkeä. Moni tietää täällä olleen myös kiinalaisia; he lienevät kuitenkin olleet lähinnä puunkaatotehtävissä. Tykkiasemien edestä raivattiin metsänkaadolla ampuma-alaa.

Albergan kartanon eteläpuolisella pellolla oli 1300 venäläisen sotilaan telttaleiri. Oli myös pari kasarmia, ja isot rakennukset kuten Albergan vanha von Zansenien aikainen päärakennus ja nuorisoseurantalo Thorstorp oli otettu sotaväen majoitustiloiksi. Upseeristo oli majoitettu yksityiskoteihin. Minunkin isoisäni huvilassa nykyisen Kalkkipellontien varrella majaili joku venäläinen upseeri. Linnoitustyöväen tarpeisiin oli leipomo, ruokaloita ja kahvikojuja. Elämä Albergassa kävi levottomaksi. Rellestäjiä olivat etupäässä suomalaiset, venäläisillä oli kova sotilaskuri. Toisaalta vallityöt toivat paikalliselle väestölle työtilaisuuksia. Kaikenlainen pikkuvilppi oli rakennustöissä yleistä. Linnoitustöihin liittyvissä räjäytyksissä sattui paljon onnettomuuksia, sillä suojautuminen oli olematonta.

Venäjän viimeinen keisari Nikolai II teki tarkastusvierailun Albergan linnoitustyömaalle 1915. Paikallinen väki oli runsaslukuisena katsomassa hänen kahdeksan avoauton saattueensa kulkua. Myös isoäitini seisoi tien varressa molempine poikineen. Santarmi tuli tutkimaan, ettei hänen muhvissaan vain ollut käsiasetta.

Nupukivenmäen taistelu

Koko valtava linnoitusketju joutui vain yhden ainoan kerran varsinaiseen käyttöön. Kansalaissodan loppuvaiheessa saksalainen Itämeren divisioona nousi päällikkönsä, kenraalimajuri Rüdiger von der Goltzin johdolla maihin Hangossa ja alkoi edetä Helsinkiä kohden. Huhtikuun 11 päivänä 1918 se saapui Albergaan ja kohtasi tulitusta Nupukivenkalliolta ja tien toisella puolella olevalta Gransinmäeltä, minne punaiset olivat asettuneet puolustusasemiin. Punaisia oli arviolta 1500, saksalaisia 9400. Saksalaisia kaatui tässä rytäkässä kaksi. Ruotsin lähetystön virkailija yritti taivuttaa punaisia antautumaan, mutta he eivät suostuneet. Neljältä iltapäivällä taistelu alkoi uudelleen. Punaiset olivat nyt jättäneet asemiaan Gransimäellä ja saksalaiset valtasivat Nupukivenkallion ylivoimansa ja sotataitonsa ansiosta. Punaiset lähtivät pakoon Vallikallion linnoitusten suuntaan. Pakomatkalla kaatui kolme punaista jonnekin Harakantien rinteeseen, isä ja hänen murrosikäinen poikansa sekä heidän naapurinsa. Myöhemmin leski haki kottikärryllä miehensä ja poikansa ruumiit ja hautasi ne kotinsa puutarhaan. Saksalaisia kuoli Nupukivenkallion taistelua seuranneena päivänä vielä yksi, ja hänet haudattiin nykyisen Muistokujan varteen, Kehä I:ltä Turuntielle vievän rampin lähelle. Kävelymme on tarkoitus päättyä hänen haudalleen.

Nupukivenkallio on saanut nimensä siitä, että kalliosta vuonna 1925 louhittiin nupukiveä Helsingin Mannerheimintien päällysteeksi.