Pienoismallit.net

FCMA Open 2016

Ajankohta
8.10.2016
Sijainti
Old Mill Oy (Ruukinkatu 4, Turku)
Järjestäjä
Finnish Car Modelers Association ry.

Kuvia tapahtumasta

Keskustelua tapahtumasta

Infona vielä että on erittäin suotavaa tuoda näytille myös aiemmin rakennettuja malleja, ei vain niitä tuoreimpia kilpailuun osallistuvia. Näin yleisölle saadaan mukavasti katseltavaa koska toivomme paikalle runsaasti myös ulkopuolisia, heille mikään malli siis ns. ole "vanha". Joten reilusti malleja mukaan ja pöytätila käyttöön.
FCMA Openin uusi ns. keski-eurooppalainen näyttelykonsepti vaatii ehkä hieman lisähuomiota. Sen sijaan että mallit olisivat luokkakohtaisesti näyttelypöydillä jokainen näytteilleasettaja saakin ilmoittautuessaan käyttöönsä 1 metrin omaa pöytätilaa, jolle kaikki näyttelysesineet asetetaan, riippumatta siitä osallistuvatko ne kilpailuun vai eivät. Jokainen näyttelyyn (ja/tai kilpailuun) osallistuva mallari asettaa siis kaikki näyttelyyn tuomansa mallit omalle pöydälleen. Näyttelyyn voi tuoda myös kilpailun ulkopuolisia malleja, itse asiassa myös muiden kuin vain kilpailuun osallistuvien mallien paikalle tuomiseen jopa rohkaistaan - nämä ei-kilpailevat mallit voivat olla vaikka keskeneräisiä projekteja tai aikaisemmissa näyttelyissä mukana olleita ja jopa palkintoja saaneita; muutaman vuoden takaisen luokkavoittajan tai muuten vaan mielenkiintoisen vanhan mallin uudelleennäkeminen luonnossa voi olla yhtä antoisaa kuin vastavalmistuneen kilpailumallin. Tarkoituksena on, että näyttelyyn saataisiin runsaasti katsottavaa ja näyttelyvieras saisi pääsymaksulleen kunnon vastineen. Omalle pöydälleen voi asettaa myös malleihin liittyvää oheismateriaalia ja mahdollisesti jotain pientä myytävääkin, mutta varsinaiset myyntipaikat ovat erikseen. Ajatuksena on, että rakentaja on itse pöytänsä takana vastaamassa mallejaan koskeviin kommentteihin – tähän ei pakoteta, vaan valinta on vapaa, mutta mahdollisuus yhdistää malli ja rakentaja toisiinsa on aiempaa parempi. Kilpailun sijaan/ohella siirretään siis painopistettä vapaamuotoisemman näyttelyn ja malleista keskustelun suuntaan. Keski-Euroopan automallinäyttelyitä kiertäneenä voin sanoa, että alkutotuttelun jälkeen järjestelmä on toimiva ja on johtanut jopa uusiin kansainvälisiin ystävyyssuhteisiin.
maxres 8.10.2016 19:17 Vastaa lainauksella
Kiitos järjestäjille! Muutama tumma kuva: KLIK
hynkkeli 9.10.2016 20:06 Vastaa lainauksella
Tapahtuma oli mielestäni varsin onnistunut ja malleja oli mukavan paljon esillä, vaikka esille asettajia ei liikaa ollut. Hienoa oli erityisesti se että, kaikki mallit eivät olleet mukana kilpailussa, vaan esitteillä oli malleja noin muutenkin. Idea on hyvä ja siten näkyviin tulee enemmän malleja, moni ei arvosteltava malli olisi ihan hyvin voinut olla arvosteltavana.

Ilo oli nähdä muitten tuotoksia ja kiitokset maxresille kuvista, hyviä otoksia!
FCMA Openin palautekysely on nyt täytettävissä alla olevassa linkissä. Olisimme erittäin kiitollisia palautteesta, käykää täyttämässä!

goo.gl/forms/xLLGrcdxHMn3dktS2