Nämä japanialaiset maalauskaaviot ovat todella mielenkiintoisia kaikkine epäsäännöllisyyksineen. Toteuttaminen malliin ei vaan ole ihan simppeliä.
Täytyy sanoa, että pidän tästä toteutuksesta todella. Hieno malli!
Kosander
Hyvältä näyttää rakennusjälkineen, maalauksineen ja vanhennuksineen. Enpä keksi mitään nillittämisen aihetta.
Alustakin on pinnoiltaan onnistunut, mutta jotenkin kone kaipaa mielestäni enemmän tilaa. Tulee vähän tunne, että reunukset ovat juuri aikeissa vetää Fw:ltä telineet alta…
Alustakin on pinnoiltaan onnistunut, mutta jotenkin kone kaipaa mielestäni enemmän tilaa. Tulee vähän tunne, että reunukset ovat juuri aikeissa vetää Fw:ltä telineet alta…
Monet vanhan liiton pilotit olivat sitä mieltä, että näkyvyys ja lentotuntuma oli parempi ilman kuomua. Olivat tottuneet avo-ohjaamoihin. Olihan I-16 tyyppi 5:ssäkin liukukuomu, mutta myöhemmissä versioissa taas avo-ohjaamo, sillä lentäjät urputtivat, että tuollainen kuomu on aivan jonninjoutava uudistus ja lähinnä vain tiellä, etenkin poistuttaessa varjolla.Simo Halinen kirjoitti:Minkähän takia ovat halunneet lennellä ilman kuomuja?
Varsin onnistunut malli LaGGista. Ehkä paikoin hieman raaka overspray maastokuvioissa. Siisti rakennusjälki kautta linjan. Myös antennilanka on monimutkaisesta rakenteestaan huolimatta hyvin onnistunut.
Eikä pidäkään olla… ;)Timo Honkanen kirjoitti:Mersuista ei tällä sivustolla ole puutetta
Hienoa työtä. Näistä Tatzelwurm-mersuista löytyy todella mielenkiintoisia ja näyttäviä maalauskaavioita.
Jolly good, Pilot Officer! Jostain syystä yksi lempparikonetyypeistäni. Olen myös joskus muksuna väsännyt Airfixin sarjan tästä hopeatorvesta (jota sai tosin myös vihreänä…) Hieman polttelisi rakentaa 48-mittakaavassa tällainen Airfixin tai Trumpeterin lootasta.
Vatsasauma näkyy, muuten varsin näyttävän näköistä jälkeä. Millä maalasit metallisävyt?
Vatsasauma näkyy, muuten varsin näyttävän näköistä jälkeä. Millä maalasit metallisävyt?
Aivan mahtavaa jälkeä. Pidän kyllä todella näistä vanhoista formuloista.
Varsin jees. Hyvännäköinen puuefekti (varsinkin siipuituissa :p). Miten toteutit nuo tukien vahvikkeet? Siis nuo kolme suikaletta/tuki.
Muutenkin siipituet ovat hienot. Varmasti paremmat kuin alkuperäiset osat.
Muutenkin siipituet ovat hienot. Varmasti paremmat kuin alkuperäiset osat.
Kyllä siinä tekstissä lukee Donskoi kazak = Donin (donilainen) kasakka.
Minun silmiini ihan asiallisen oloinen vaunu.
Minun silmiini ihan asiallisen oloinen vaunu.
Kyllä nuo suihkusuuttimet hyvinkin ovat sisäpuolelta vaaleat. Käsittääkseni jotain keramiikkaa sieltä löytyy. Nokeentuvat sitten käytössä.Timo Rissanen kirjoitti:Sellainen asia pistää pikku miikan, että noiden "pakoputkien" sisälmykset ei vissiin ole olleet ihan tuon värisiä edes ennen lentoja?
Ihan siististi rakennettu malli. Etenkin kuomu on erittäin hyvä. Ehkä hieman syvyyttä/kontrasteja kaipaisi sinänsä oikein siistiin, mutta yksiväriseen maalipintaan.
Sanoisin, että tähän mennessä ansaitsemasi keskiarvo on reippaanlaisesti alakanttiin. Edellä mainittuja pikkuvikoja lukuunottamatta varsin onnistunut pikkuskaalan kone (vaikka skaalassaan aikas iso onkin). Virheettömän oloinen rakentelujälki ja onnistunut maalaus.