Pienoismallit.net

Nico Kajanus

Perustietoni

Ikä
30 vuotta (syntynyt 5.6.1993)
Ammatti
Hotellin vastaanottovirkailija
Paikkakunta
Kuopio
Kiinnostuksen kohteet
Lentokoneet, matkailu, tenniksen pelaaminen ja seuraaminen, pyöräily
Harrastanut mallailua
Alle vuoden

Lisää minusta

Aloitin mallailun alkuvuodesta 2021. Pienoismallit ovat kiinnostaneet kovasti jo lapsena ja askartelin tuolloin 90 luvun Revellin sarjoista lentokoneita. Kiinnostus kuitenkin loppui vuosiksi, kun tietotaito ei riittänyt saamaan mieleistä jälkeä aikaan. Nyt 20 vuotta myöhemmin intohimo lajiin heräsi uudelleen, kun löysin sattumalta tämän sivuston ja tajusin, kuinka pitkälle ja realistiselle tasolle mallinrakentelun pystyykään viemään.

Kiinnostus pienoismalleihin alkoi, kun nousin vain muutaman vuoden ikäisenä ensimmäistä kertaa Finnairin Douglas DC-9 penkille. Siitä lähtien matkustin Kajaani-Helsinki väliä aktiivisesti muutaman vuoden. Kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat siis juuri matkustajakoneet, sillä nuo nostalgiset muistot ovat olleet syy siihen, miksi pienoismallit ovat alkaneet kiinnostamaan. Harmitti paljon, kun lapsuuden aikaan kaupoissa ei ollut riittävän aidonnäköisiä malleja valmiina. Sittemmin löysin Revell -sarjat, ja loppu onkin historiaa.

Matkustajakoneiden lisäksi myös vanhat klassikkoautot ja hävittäjät ovat kiinnostaneet jo pidempään. Aika kuitenkin näyttää, lähdenkö ottamaan näistä inspiraatiota mallailun maailmaan.

Suosikkimittakaavani

Uusimmat rakentamani mallit

Vieraskirja

Ei vielä viestejä. Jätä hänelle terveisiä, kysymyksiä tai muita kommentteja.