Pienoismallit.net

Mika Hyppönen

Arviointikyselyn tulokset   9.9.2021 15:14
Tomille kiitos datan louhinnasta, mielenkiintoisia faktoja löytyi. Itse en ole malleja sivuille tuonnut, satunnaisesti kommentoinut ja pisteyttänyt. Sivustolla käyn muutaman kerran viikossa ja koen tämän sivuston kyllä aarreaitaksi pienoismalliharrastajille. En arvota harrastajia ammattilaisiksi tai amatööreiksi, minusta kaikki ovat omanlaisiaan harrastajia - jokainen taaplaa täällä niin kuin elämässä muutenkin omalla tavallaan ja taidoillaan.

Jotain uutta sivustolle kaipaisin. Jokin vaihtuva gallup voisi olla hyvä asia, siinä voitaisiin vaikka kuukauden ajan kysyä mielipiteitä tai ajatuksia jostain, siten sisältöä virkistää ja vaikka jatkaa keskustelua gallupin asiasta omana polkunaan. Vuoden mallin valinta olisi myös mielenkiintoinen otos, siinä valinta tehtäisiin viikon malleista.

Sivustolla useat yritykset kertovat omista tuotteistaan. Sitäkin olen miettinyt, miten tässä saataisiin kysyntää ja tarjontaa paremmin kohtaamaan. Yhteisillä ennakkotilauksilla voitaisiin saada tilauskantaa paremmin aikaan ja pyrkiä vaikuttamaan kustannuksiinkin.

Harrastustoimintaa jakaantuu sivuston ulkopuolella kerhoihin. Suomen Ilmailumuseoyhdistyksellä on hienoja jäseniltoja, jossa esittelevät eri teemoissa niin lentokoneita ja niiden historiaa kuin ilmailumuseoita. Mikäänhän ei estäisi jotain teemailtaakin järjestää, näin etäilyn aikakautena, jossa harrastajat voisivat jonkun teeman ympärille kokoontua. Ainakin itseäni kovasti paljon kiinnostaisi perehtyä maalauksen ja pintakäsittelyn hienouksiin, samalla harratuksen aloittelijat voisivat olla kysymyksiään esittämässä. Jokin teemailta voisi olla vaikka harrastuksen aloittamisen ABC, teemailtaa voisi sitten sovitella. Kun tämmöistä vähän pilotoisi niin varmasti tästä voisi jotain jutuntynkää mediollekin saada ja siten ohjattua uusiakin harrastajia lajin piiriin. Jos pienoismalleja ei ole lapsena tehnyt (niin kuin itse) tai perintönä harrastusta vanhemmiltaan saanut, tuskin kovin moni nuorikaan tähän teemaan on muutoin törmännyt kuin pienoismallien muodossa jossain marketin kulmassa…

Yritykset voisivat osallistua myös sivuston kehittämiseen, tässä foorumissa on hienoa se ettei yritysten välinen kllpailu näy - eikä saa näkyäkään. Toki yrityksillä on aina kaupallinen intressi mutta toimialan ovat harrastuksesta kiinnostuneet varmasti valinneet ja sydämellä työtään tekevät. Mikäänhän ei estä yrityksiä myös galluppeja ja kilpailuja järjestämässä, siten kerätä tältä foorumilta palautetta itselleen ja saada arvokasta syötettä oman toiminnan kehittämiseen.

Eli joitain uusia avauksia kaipaisin ja olen itse valmis työrukkaseksi mihin vain tarvitaan. Mikäänhän ei estä asioita kokeilemasta ja palautetta keräämästä.
Harrastepaja.fi   27.8.2021 16:01
Onnea uudelle yritykselle! Pitääpä jotain näperrettävää tilailla syksyä varten…
M: Sparmax AC-100 kompressori   20.5.2021 12:15
Ei ole enää kaupan, meni jo.
M: Sparmax AC-100 kompressori   20.5.2021 10:14
Myydään erittäin hyväkuntoinen maaliruisku, mukana paketti ja käyttöohjeet. Hinta 50 euroa + postikulut.

[IMG]https://pienoismallit.net/media/kuvat/16/05/41/160541.jpg?1621494992[/IMG]
Mallailukaupunki Mikkeli?   18.9.2020 19:40
Kuopiosta kanssa tuun kaupoille. Hyvä Mikkeli! Kuopiossa on hyvä tilanne kun on Askartelukulma; sieltä löytyy aina jokin malli + kohtuullisen hyvin muita tarpeita… Kauppias myös tilaa, jos on tarvetta
Etusivua uudistettu   4.8.2020 11:27
Kiitos - nyt on hyvä!
Kokemuksia maalauskaapista?   6.2.2020 21:52
Oon miettinyt omaa askartelua. Onkohan tuommoisen imuteho riittävä? 3,6 kuutiota minuutissa…

www.biltema.fi…elma/ilmanvaihto/moottoritilan-tuulettimet/moottoritilan-tuuletin-2000040826

Kokemuksia?
Osallistun mukaan, onneksi mukavasti aikaa. Malli vielä vähän hakusessa, US M3 Halftrack tai US M7 Priest tällä hetkellä mietinnässä.
Ostetaan ko. malli, mikäli sinulta löytyy aloittamaton rakennussarja niin tarjoa ehdottaomasti! Revell, Matchbox, Italeri… mitä näitä nyt vain on.