Pienoismallit.net

M Koivunen

Koulualus Matti Kurki   25.5.2011 13:58
Jotain siis oli jäänyt tuosta opuksesta päähänkin :) ei vielä muisti pätki kovin paljoa.
Joutuu passaamaan taas kerran perhana. Voitte miettiä heinä/elokuuhun suomen suveen sitä workshoppia siellä kauniissa sahalahden maisemissa jos porukkaa vielä kiinnostaa se juttu.
Koulualus Matti Kurki   25.5.2011 11:45
En ole ihan varma mitä tietoa löytyy semmoisesta kirjasta kuin Leijonalippu merellä. Muistelen että siellä on aika kattavasti tietoa noista vanhemmista laivoista. En ole mikään laiva tuntija mutta isän peruja on jotain kirjallisuutta jäänyt talteen, voisin koittaa katsoa mutta pääsen käsiksi vasta ens viikolla tuohon kirjaan. Googlesta löytyy ainakin hyvä määrä kuvia ja tarinaa pikaisellakin haulla, sieltä vaan selailemaan.
Ryhmärakentelu: romuautot   24.5.2011 12:31
Tähän löytyisi Ford Thunderbird '57 raato ja ideakin jo osittain valmiina. Jos tälläinen tulee niin mukaan tullaan.
Dodge charger 69   19.5.2011 11:52
Tietonikkari voisi olla hyvä paikka katsastaa pienoismalli tarjonta siellä suunnalla.
Lätkä   16.5.2011 09:40
En kyllä uskonut että tolla porukka "poika" saatiin suomeen. Mutta ihmeiden aika ei ole ohi. Sitten odotellaan uudelleen taas 16 vuotta :) Kieltämättä koko ajan paransivat peliä ja antoivat yleensä kavereille yhden tai kaksi eteen ja sitten alettiin pelaamaan vasta.
Vitsiketju   11.5.2011 11:46
No niin pitäisköhän pistää sitten tuulipukukansa eli tamperelaiset barrikaadeille ja vaatimaan vanhaa pitkäaikaista "Nääsville" sanaa muutettavaksi "Katovilleksi"

Mikä nääs?
Viimeisin mallailuhankinta   11.5.2011 09:03
Harrasteesta tamiyan kilikaleja ralliautoja varten varastoon sekä rajausteippiä.
Vitsiketju   5.5.2011 15:54
Eikös pohjoisessa ole vielä kylmät kelit, jäätyis reppana matkalla sinne leveyspiireille :)
Jarin ehdotus tuosta workshopista kuulostaa hyvältä tosiaankin siellä on tilaa ja ovien avasulla saadaan tinnerin hajut pois tuuletettua kaiken maailman litkuttimista ja muista hajustimista.