Pienoismallit.net

Waltter Holm

Mi-24 Hind D 7.8.2012 20:40 Malli
Terve!

Tosi makeeta työtä maailman komeimmasta taisteluhelikopterista! Siitä jo paljon pisteitä!

Hienoa työtä! Pintakäsittely ja etenkin tuo camo on oikeasti kadehdittava. Omaa silmää miellyttää!

Toki sarja on vanha ja sen myös näkee! Korvaamalla puutteet (esim.keulan konekiväärin piiput umpinaisia) tämä olisi todella kaunis, jos niin voisi sotakoneesta sanoa. Myös pientä narinaa tulee osasta kuvista, jotka ovat epäselviä.

Pitänee tehdä oma Tamiyan 1:72 skaalassa valmiiksi!

T.Waltter
StuG 40 Ausf.G 7.8.2012 11:16 Malli
Hieno sturmi!

Yleisilmeeltään kivasti yksityiskohtia omaava vaunu, jossa ainoana huonona puolena on tuo itsekkin mainitsemasi sävyjen tummuus. Kolmivärikaavion rajat näkyvät melko häilyvästi.

Tästä olisi ollut hauska saada rakennusvaiheen kuva, varsinkin kun olit tehnyt noin perinpohjaisen muutostyön!

T.Waltter
ISU-152 2.8.2012 10:18 Malli
Terve!

Hienon mallin olet saanut aikaiseksi ja sävyt ovat onnistuneet.

Pieninä parannusehdotuksina jo muuten detaljoituun malliin, KK:sta näyttäisi puuttuvan muutamia osia kuten tähtäin ja antenni tarvitsisi pidikkeen. Lisäksi valoihin johdotukset ja keulan sauma kittiä ja malli olisi entistä detaljoitumpi! :)

T.Waltter
T-55 C 1.8.2012 08:28 Malli
Todella makeen näköistä työtä! Vanhennukset ja ruoste näyttävät todella realistisilta!

Ainoana vähän nuo lamput hyppäävät silmille.

Sitten kysymyksiin!

Minkäs valmistajan vetopyörän olet taakse laittanut, jotta sait T-72-telat sopimaan. Miten olet vanhentanut friulit (kemilaaki/wash jne.)? Minkä valmistajan siirtokuvat ovat olleet käytössä?

- Waltter Holm
JSU-152 31.7.2012 13:55 Malli
Kokonaisuudessaan onnistuneen näköinen malli, mutta yksityiskohtiin lisää huomiota.

T.Waltter
BTR-60PB 17.7.2012 10:19 Malli
Terve!

Todella hieno malli! Harvemmin nähty ja harvinaisen hienosti toteutettu!

Ainoastaan keulan siirtokuva taitaa vähän hopeoida ja en ole ihan varma kun osissa kuvissa näkyy, että konekivääri piippu olisi auki ja osassa kiinni.

Jokatapauksessa todella hienoa työtä!

T.Waltter
KV-1 17.7.2012 10:14 Malli
Terve!

Hieno malli! Nää KV:eet ovat aina itseä miellyttäneet ja tässä ollaan esikuvalleen aivan uskollisella pohjalla.

Pieninä parannusehdotuksina ensimmäisessä kuvassa näkyy, ettei johto-ja vetopyörä kosketa teloja (pienet raot molemminpuolin). Konekiväärin piippu on umpinainen, ja no omana mielipiteenäni… Miksi jättää puoliksi katkennut vaijeri?

Malli on kuitenkin hieno ja plussaa tulee alustasta!

T.Waltter
RAH-66 COMMANCHE 15.7.2012 22:50 Malli
Mitä nyt mallista näkee, niin alku on ollut ihan lupaavaa ja värit kohdallaan…

Mutta sitten pää dumpattiin hiekkalaatikkoon…
T-72M1 Libya 13.7.2012 10:37 Malli
Hieno vaunu!

Kiva nähdä tätä Lähi-idän kalustoa. Tarjoavat mielestäni kivoja maalauskaaviota!

Kaipaisin vielä kuvia ihan edestä ja takaa (sammakkoperspektiivistä), jotta näkisin tuon tukin ja telat paremmin.

Muuten kuvat ovat selkeitä ja hyviä!
Lotus 72: Valmista! 2.7.2012 21:29 Rakennusblogi
Todella hienoa työtä! Kokoonsa nähden aivan mieletön toteutus!

Ei mitään moitittavaa! :D

Tätä ihaillaan sitten Lahdessa? ;)