Pienoismallit.net

Juha K

Spad XIII 18.10.2011 07:31 Malli
Omassa arvomaailmassani aluksi tulisi takiloinnin opettelu, vasta sitten käytön jälkien tekemisen opettelu.
VL Pyry: Tähän menness… 12.10.2011 14:14 Rakennusblogi
Timo Rissanen kirjoitti:
Mutta miten on tämä malli??? Liki vuosi taitaa tulla viimeisestä merkinnästä.

Oletko saanut valmiimpaa??? Työ on niin haastava, että mulla saattaisi motivaatio loppua kesken.
Niin kuin blogin hiljaisuuskin kertoo, eipä juuri valmiimpaa ole syntynyt. Olen korjannut tuon yläosan takaputkien vinouden ja jatkanut hieman noiden alaputkien tekemistä. Samoin muutamia pikkuosia olen hahmotellut etsiarkkia varten. Hiljaisuuteen on lähinnä kaksi syytä:
- mallina toiminut runko lähti pois Ilmailumuseon pihalta, ja olen nyt täysin ottamieni valokuvien varassa
- sopiva juotospaikan puuttuminen. Pitkässä juoksussa juottaminen hellan päällä liesituulettimen alla ei ollut mukava ratkaisu.

Jos paikkakysymys ratkeaa ja totean referenssien riittävän, eiköhän tämäkin jatku. Toinen vaihtoehto olisi vaihtaa kohdetta, esim. Valmet Vihuri olisi yksi vaihtoehto.
DC-3 /"Delta Oskar… 7.10.2011 10:14 Malli
Suomen Ilmailumuseoon aulan nurkassa nököttää kolmosen lapa jossa ei ole kärkimaalauksia, mutta kumi ja valmistajan tarra ovat paikoillaan. Näin ollen on hyvinkin mahdollista, että koneet ovat lentäneet ilman kärkimaalauksia.

Mites kolmosen potkurin jäänpoisto toimikaan? Oliko potkurissä sähkölämmitys vai pirtusysteemi? Ts. mikä tuon kumin tarkoitus on?
DC-3 /"Delta Oskar… 5.10.2011 07:24 Malli
Timo Rissanen kirjoitti:
Tätä tutkiskeltiin pitkään. Ja Rissalan varastossa oleva lapa ei ole varaosa, vaan nimenomaan DO-10: Juurusvedestä nostettu lapa. Aluksi ihmettelin itsekkin, että onko lavat olleet ilman maalauksia, mutta tosiaankin on. Utissa olevasta aidosta lavasta tuskin olisi poistettu mitään värejä. (linkki Pekka Raninen). Kts. kuvat.
Mielenkiintoista, että lavat olisivat olleeet ilman kärkimaalauksia (vrt. turvallisuusnäkökohta). Tuosta Utin muistomerkin lavasta en vetäisi mitään johtopäätöksiä, se lienee kiillotettu muistomerkkikäyttöä varten (ja puuttuuhan siitä myös jäänpoistokumi). Mutta jos Rissalasta kerran löytyy aito lapa, niin uskottavan se on. Ja jos sieltä löytyy lapa, voisiko olettaa myös muiden DO-10:n jäänteiden olevan tallessa?

Mitä tulee Finnairin onnettomuuksiin, olen lähes satavarma, että firma on itsekin kertonut nollasta onnettomuudesta joskus lehdistötiedotteessa. Pitää kaivella arkistoja kunhan ehtii. Kalle totesi, että tiedottamiseen liittyy yleensä aikamääre, ja tavallaan se sisältyy väittämään ettei Finnairille ole tapahtunut kuolemaan johtaneita onnettomuuksia, Finnair on ollut olemassa vuodesta 1968.
DC-3 /"Delta Oskar… 4.10.2011 14:47 Malli
Hieno malli, jonka mielenkiintoisuuttaa lisää kattava taustatieto.

Muutama kommentti:
- en halua väittää vastaan, mutta luulisin potkurin lapojen kärjissä olleen jonkinlaiset maalaukset. Maalauksien tarkoitushan on toimia huomiovärinä potkurin pyöriessä. Varastossa oleva varaosa (?) irtolapa voi olla ilman maalauksia.
- Finnairin tapa laskea oma historiansa on vähintäänkin mielenkiintoinen. Yhtiö kyllä muistaa kertoa olevansa yksi maailman vanhimmista lentoyhtiöistä, mutta samaan hengenvetoon muistaa mainita ettei sille ole tapahtunut yhtään kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Nimi Finnair tuli yhtiön viralliseksi nimeksi vuonna 1968, ja tämän jälkeen pahoja onnettomuuksia ei ole tapahtunut. Sitä ennen kuolemaan johtaneita onnettomuuksia oli kolme + tapaus Kaleva, ja yksi pahempi onnettomuus (Sampo) ilman uhreja.
Dornier Do X 19.9.2011 08:13 Malli
Ehdottomasti paras näkemäni 1/144 Dornier X.

Raimo voisi ottaa seuraavaksi työnalle tällaisen ;): www.pienoismallit.net/kirjoitukset/arvostelu_505/
TU - 154 5.9.2011 19:32 Malli
Olisi mielenkiintoista tietää myös mallista jotain…
RQ-1 Predator 25.7.2011 19:22 Malli
Hopeoivista siirtkuvista huolimatta nätti kuin sika pienenä.
Dornier X 22.5.2011 08:14 Arvostelu
JouniR kirjoitti:
Itseäni kutkuttaisi se C-46, onko se yhtä erinomainen kuin tämä?
C-46 vaikutti olevan samaa laatua kuin tämäkin. Nopeasti arvioituna koneen nokan muodossa oli jotain väärin, muodon arviointia vaikeutti lasiosan puuttuminen, C-46:n nokkahan on hyvin mielenkiintoisen muotoinen ohjaamon lasituksineen. C-46:n mukana tosin tuli hyvännäköiset hartsirenkaat ja laskutelineet.

Tuolta löytyy muutama rakennuskuva Combat Modelsin Boeing Clipperistä: gregers.7.forumer.com…/viewtopic.php?t=2484&postdays=0&postorder=asc&start=765 joku on siis todistettavasti rakentanut näitä…
VW Tuning kupla 20.5.2011 08:04 Malli
Olen sanonut tämän ennenkin, mutta 1:1 mittakaavainen pöly ei sovi pienoismalliin.