Pienoismallit.net

Jussi Vanhatalo

Iljushin Il-2 Sturmovik 17.2.2010 17:40 Malli
Omaan silmään pistää häiritsevästi johtoreunan ja takarungon sauma. Kannattaa kasausvaiheessa kitata ja hioa saumat piiloon, mikäli niitä ei oikeassa koneessakaan ollut. Johtoreunassa en ainakiin tiedä saumaa olleen yhdessäkään koneessa. Epäselvät kuvat esim alapuolelta eivät anna mitään kuvaa valmiista tuotoksesta.

Positiivisena näkisin kuomun raamit sekä hienosti toteutetun likaisuuden esim. runkonumeron ja kylkien tunnusten kohdalla. Tuskimpa koneita oikeasti pestiin koskaan.
Messerschmitt Bf 109 K-4/R3 31.10.2009 09:36 Malli
On alkuperäinen. Se oli yhdessä kasassa, joten leikkasin kahtia askarteluveitsellä. Ei ollut kovinkaan paksu, joten leikkaaminen onnistui kohtuullisen kivuttomasti. Kuomu on Johnsonin lattiavahassa ja enne asentamista sudein vielä vahaa siihen. Pikkasen se kärsi matkanvarrella, mutta vahalla sai aikapaljon korjailtua.
Messerschmitt Bf 109 K-4/R3 30.10.2009 09:09 Malli
Kannuspyöriä oli loppuaikana ainakin kahdenlaisia. Pitkiä ja lyhyitä. Näin muistipohjalta sanoisin, että pitkät kehitettiin parantamaan näkyvyyttä lentoonlähdössä ja laskussa. Myös rintamaolosuhteissa tehtiin erinäisiä muutostöitä. Mallit ja syyt pitäisi lukea kirjasta, jota nyt juuri ei ole saatavilla.

Aikas paljon hyvää kirjallisuutta olen aiheesta löytänyt, mutta miinuksena on Puolan kieli, eli ei niistä ymmärrä, kuin kuvia katsomalla. Toinen miinus on värikuvien puuttuminen. Eli referenssit ovat pääosin mustavalkopohjalla.
Messerschmitt Bf 109 K-4/R3 29.10.2009 20:17 Malli
Kiitos kommenteista. Moottorissa oli nuo runko-osat valmiina. Kaikki johdotukset on omaa tuotantoa kuparilangasta.
Yritin googlettaa tuota potkuria. Paljon siitä löysin tietoa, mutta juurikin tuo valmistusmateriaali ei auennut. Joten voi olla hyvinkin puuta. Joissan G sarjan pakkolaskun tehneissä koneissa ei näy vääntyneitä potkurinkärkiä, joten voisivat ollakin puuta. Mutta toisaalta taas K-4 perustui G-10:een ja ainakin Anton Wöffenin kirjassa G-10 on varustettu leveällä metallipotkurilla. kone nro 490655.

Renkaiden sovitus tuntuu olevan oman rakentamiseni kompastuskivi. Onnistuin karkaisemaan telineet kolmasti pudottamalla koneen lattialle. Joten varmaankin ovat hieman vinossa. Antennilankaan pitää keksiä vielä jotain ohuempaa. Koneessa on 0,12mm värjätty siima.
Handley Page Hampden B Mk.I 1.4.2009 09:04 Malli
Kone on ostettu Moduni.de.
Handley Page Hampden B Mk.I 30.3.2009 15:27 Malli
Siirtokuvia. Maalaaminen kävi mielessä, mutta en oikein löytänyt oikeita värisävyjä.
Handley Page Hampden B Mk.I 28.3.2009 22:03 Malli
Ruiskulla
Handley Page Hampden B Mk.I 28.3.2009 17:00 Malli
Antenneissa olen käyttänyt ohutta metallilankaa. Sain sen kohtuu hyvin kireälle asennusvaiheessa, mutta raaputtelin askarteluveitsellä isompia maalinjämiä pois. Ilmeisesti löystyi silloin. Valomille pitää antaa pisteitä huolellisesta siipien kiinnittämisestä. Vaikka hioin runkoa ja siipiä paljon, sain silti millintarkasti kulmat kohdilleen.

Muistaakseni luin jostain lähteestä, että mikäli koneen lentäjä sai kuolettavan osuman oli koneen pelastaminen lähes mahdotonta. Pommittajalla oli mahdollisuus päästä mittaritaulun alta ohjaamoon, mutta kapeasta rungosta johtuen se oli hidasta ja ahdasta. Myös kuollut lentäjä oli siirrettävä pois penkiltään ahtaassa rungossa.
IMAM Ro 57bis 19.11.2008 20:17 Malli
Kiitos palautteesta. Kone on ostettu Moduni nettikaupasta.
Mitsubishi J2M3 Raiden 10.9.2008 22:07 Malli
Kiitos palautteesta. Ajattelinkin paketin avattuani, että ei ihan samaa hasegawaa mitä on tullut viimeksi rakennettua. Siirtokuvista vielä, että ovat helppo asentaa ja eivät juurikaan aiheuttaneet hopeoitumista, paitsi siiven tyveen tulleet punaiset viivat ja nekin häipyivät lattiavahalla. Ongelmia tuli vasta kun otin käyttöön siirtokuvapehmentimen. Tosin siivenalapuoleiset punaiset tunnukset asentuivat ilman ongelmia ja ryppyjä. Keltaiset salamat ja rungon sekä siiven yläpinnan siirtokuvat olivat ongelmallisempia. Jopa niin, että toinen yläpinnan punainen siirtokuva meni itsestään rullalle noin 10-15 minuuttia asentamisen jälkeen.