Pienoismallit.net

Somua S35

Tällainen osui silmiin Vanhan Kaartin hyllyssä ja päätyi kotiin avattu paketti on ostopäätös-periaatteen mukaan.
Mutta asiaan sarjassa on 215 osaa viidessä vaalen ruskeaan muoviin valetussa valurangassa,hopean harmaat letkutelat,siirtokuvat,kaksi figua.
Kansikuvasta poiketen vaunun mukana ei tule saksalaisia figuja vaan kaksi istuvaa ranskalaista;ajaja sekä tornissa istuva johtaja.
Valujälki on terävää eikä purseita juurikaan ole;ejektorin jälkiä toki on mutta hyvin vähän näkyvillä paikoilla.
Siirtokuvat yhdelle ranskalaiselle ja saksalaiselle vaunulle.Ranskan kansallistunnus ympyrässä oleva sininen täplä on erillinen josta miinusta.Saksalaiseen vaunuun valkoinen palkkiristi ja torninumero.
Vaunu yksilöt ohjekirjan mukaan:-saksalainen no.601 vm -43
-ranskalainen"93" Belgia toukokuu -40
Valmistusvuodesta paketti ja ohjekirja vaikenevat kokonaan,ainoa vinkki tulee kansikuvan taiteesta joka on vuodelta -98 eli valu lienee tältä vuosituhannelta,eikä valusta löydy merkintää muista valmistajista.
Valun laatu näyttää aivan Italerin tasoiselta ei ihan Tamiyalta.
Hinta-laatu vaikuttaa olevan kohdallaan.

Kommentit

Olen joskus kyseisen mallin tehnyt. Muistaakseni ihan ok paitsi telat jotka on jotain hirveäätönkköämpärimuovia johon ei oikein mikään liima pysty. Laatikon kansi todella hieno, harmikseni itse olen hukannut sen.
Jonne 17.9.2010 16:45 Vastaa lainauksella
Itse kans olen joskus rakentanut ko. vaunu. Osat sopivat hyvin toisiinsa paitsi noitten telojen kanssa oli ongelmaa. Vaunut tekijöille oli sattunut pikkuinen lapsus mallia valmistaessa, nimittäin vaikka maalaus ohjeet ja siirtokuvat löytyvät saksalaisiin vaunuihin, en ainakaan omasta paketista paikantanut saksalaisten tornimallia. Eli siis sitä missä johtajanluukku on tornin päällä ja joka aukeaa keskeltä kuten kansikuvassa.
Jonne kirjoitti:

sitä siinä ole semmoinen oli joskus joku tehnyt resiinistä,olisi ko azimut itselläni on tuollainen