Pienoismallit.net

Ensimmäinen kynäruiskusessio = katastrofi. Mikä neuvoksi?

Omat pojat ovat jo pidemmän aikaa innostuneet pienoismallien tekemiseen ja maalaus on tähän mennessä hoidettu pensselein revelin emalimaaleilla amatöörimaisin tuloksin. nyt päätettiin mennä astetta asillisempaan suuntaan ja ostettiin bilteman Iwata HP-C klooni ja sparmax kompressori. Nettiä on aiheesta luettu ummet lammet ja youtubesta katsottu videoita esim "Airbrushing for the Beginner 1-4" by SMConsortium.

Ei siinä mittään, keittiön pöytää vähän paperilla suojaamaan ja mineraalitärpätillä maalia ohentamaan 1:1 suhteessa näin alkuun kokeeksi. maitomaiselta näytti joten maalaamaan koemaalausta paprulle. ihan hyvää jälkeä, tosin jo noin 10s päästä huomattiin että koko huone leijailee jonkinlaisessa höyryssä. Päätin varmuuden vuoksi maalata mallimme vessassa, ettei tärpätin haju leviä ympäri kämppää. Kun mallia maalattiin vessan lattialla oli vessa niin täynnä maalihuurua että kävin hakemassa hengityssuojaimen extrasuodattimilla ja maalasin mallin loppuun. Maalausjäljestä tuli paikoitellen melko keskinkertainen, esim. siivissä maali on sellaista hiekkapaperimaista.

Varsinainen järkytys koettiin vasta kun olimme antaneen mallin kuivua ja vessan höyryjen haihtua puolisen tuntia. Oli nimittäin vessa KAIKKINE pintoineen saanut mukavan revelin 310 eli "lufthansa yellow" kuorrutuksen. Loppu nauru melko lyhyeen kun tajusin että tästä voi tulla kallis paukku (esim laatoituksen saumat ym varsin kallista korjata). Onneksi, siis onneksi sain pinnat puhtaaksi suurella vaivalla mineraalitärpätillä. En tiedä mitä pintoja pilasin, mutta ainakaan paikat ei näytä enää kovin keltaisilta.

Eiköhän tässä ole peiliin katsomista, mutta silti: mitä helvettiä? Esim tuben videossa kavera maalaa mallia ilman mitään suojuksia ja pintojen suojauksia eikä mitään maalia rupea leijumaan yhtään missään! www.youtube.com/watch?v=d4mYrl-nzio&feature=related

Mitä tein väärin? liikaa ohennetta? väärät paineet (15-20 PSI)? emalimaalit ei todellakaan sovellu kynäruiskutteluun? tuo videon jamppa sanoo pitävänsä ja käyttävänsä vallejon maaleja jotka ovat vesiohenteisia. Kuulostaa ihan hyvältä, meinaa tuo mineraalitärpätin lemu ei tunnu kovin terveelliseltä ja päänsärynkin siitä saa.

Kiitos avusta ja vinkeistä etukäteen.
Sanoisin että liian kaukaa maalattu ja liian kovalla paineilla=hiekkapaperipinta. Yleensä tulee kun pigmentit kuivuu ilmassa ennenkuin osuu mallin pintaa jolloin pigmentit ei tasoitu pinnassa.

Mitä tuohon keittiöpöytämaalaukseen tulee niin sinuna siirtyisin ihan akryylisävyihin. Yhtä hyviä ovat kuin emalisetkin. Lisäksi on helppo putsata ruisku=hanan alle vaan.

Maali on sopivaa kun se on maitomaista kun vedät tikulla maalia kupin kylkeä pitkin ylös.

1,3-1,8 baria on sopiva kun pidät liipasinta pohjassa.
Videokuvasta ei suoraan käy ilmi, mutta epäilen että maalipurkkien takana on vetokaappi- suosittelen, niitä kun saa about 100 eurolla, eikä niissä kaikissa tarvita edes poistoletkua.

ensiapuna suosittelen maalaamaan hyvin lyhyillä vedoilla. Edestakaisin sutiminen päästää ilmaan huomattavasti enemmän maalisumua. Paineet vaikuttavat sopivan alhaisilta. Maalimäärää kannattaa myös tarkkailla. Liipasin takana päästät enemmän maalia ulos ja 20 PSI paineella se leviää jo kohtuullisesti, varsinkin jos pidät liipasinta pohjassa pitkiä aikoja.

Puolinaamari on erinomainen varuste kaikkeen ruiskumaalaukseen. Akryyleillä poistuu hajuhaitta- ainakin suurin osa, sillä akryyleillä ei välttämättä aina tislattu tai tislaamaton vesi toimi parhaana ohenteena.

/marko
Emalit kestää enempi käsittelyä ja hhmm, makuasioita millä maalaa..
Jokatapauksessa ei asuintiloissa kannata ruiskua käyttää ilman imulaatikkoa www.pienoismallit.net/kirjoitukset/arvostelu_408/ . Mulla tuollainen mikä tuossa linkissä ja silläkin maalaan vessassa ovi kiinni, yleensä vielä puolinaamari päällä, riippuen kohteesta ja maalista (määrästä). Ei noi vesiliukoisetkaan myrkyttömiä ole, mut hajuhan niissä ei ole niin voimakas.
Jos vessan kaakelit tai joku jäi putsaamatta niin Fairin Powerspray on hyvä maalinpoistoon eikä oo niin myrkkyäkään www.pienoismallit.net/kirjoitukset/artikkeli_358/.
Itse maalailen ilman imu-/veto-/työntölaatikoita asunnossa eikä ympäristöön sen kummemmin suihkua maalia. Tosin ruiskusta ei hirveästi kerralla tule uloskaan joten ehkä se on suuri tekijä myös. HP-C/CM-C Plus-yhdistelmällä suihkin emali- tai akryylimaaleilla, millä milloinkin.
Itse olisi veikannut liian suurta painetta ja liian suurta maalimäärää liian etäältä. Maalityyppi ei mielestäni vaikuta tuohon ympäristön sotkeentumiseen. Treeniä tuo vaatii ja mielellään kannattaa maalata vaikka liian läheltä jotta saa tuntumaa ruiskusta tulevan maalimäärän hallintaan.
Kannattaa tilata imulaatikko, wilteciltä saa nopeasti ja edullisesti. Tilasin omani torstaina ja hain sen rahtipalvelun noutopisteestä jo maanantaina, joten saksalaisella tarkkuudella tulee tuote, mukaan tulee vielä pyöriteltävä maalausalustakin: shop.wiltec.info/product_info.php/info/p3940_Airbrush-Suction-Unit-WilTec-420.html
Tuosta maalipölyn puhdistamisesta sen verran, että yleensä kyseessä on nimenomaan pöly josta liuotin on karannut jo matkalle eikä maali ole sen kummemmin kiinnittynyt pintaan. Niinpä kannattaa ensin kokeilla puhdistaa esim. kuivalla mikrokuituliinalla ilman mitään liuottimia. Jos ei lähde, sitten vasta myrkkyjä. Liuottimissa ja ihan vain vaikka vedessä on nimittäin se riski, että alla oleva mahdollisesti huokoinen pohja imaisee maalipölyn itseensä. Kaakelisaumat voi putsata kätevästi ja edullisesti hiomalla kevyesti hienolla hiekkapaperilla tai timanttiviilalla likaantuneen pinnan pois.

Ja Wiltecin imulaatikko on kyllä todellakin upeaa vastinetta rahalle…
Asiallisten kommenttien jatkoksi vielä tämä: Mitä vikaa Lufthansan keltaisella sävytetyssä vessassa on? Sehän voi olla vaikka myyntivaltti sitten kun kämppä menee vaihtoon :)

Ylipäätään kollegoiden arviot ongelman aiheuttajasta lienevät oikeita.

Eräs "Pohjoismainen viikonloppumalli" -tapahtumassa työpajaa pitänyt brittiguru antoi tämmöisen reseptin ruiskumaalin ohentamiseen: Koostumus on sopiva, kun seos tippuu pensselistä pisara kerrallaan. Eli maali ja ohennin sekoitetaan kupissa siveltimellä ja lisätään maalia tai ohennetta kunnes tuo pisara irtoaa sudin päästä itsestään pelkällä painovoimalla.

Perusteluna oli, että maitoa on monenlaista. Kokomaidolla on eri rakenne kuin kevytmaidolla, eli maitomaisuuden käsite on epäselvä. Ohentamisen tarkastelu tällä tippa-menetelmällä toimii kaikilla ruiskumaaleilla, sekä emaleilla että akryyleilla. Kun ryhdyin tätä ohjetta noudattamaan, ruiskun tukkeutuminen on samalla dramaattisesti vähentynyt.

Riittävän alhainen ilmanpaine on myös tärkeä pointti, vähän toista baria riittää, puolitoista voi olla passeli. Tarkka lukema omalle ruisku-kompressori -yhdistelmälle selviää vain kokeilemalla. Maalausetäisyyden pitää olla senttejä eikä kymmeniä senttejä, kuten spraymaalipulloissa usein opastetaan. Näin maali pääsee märkänä mallin pintaan asti eikä pölise ynnä jälkikin on hyvää. Imulaatikkokaan ei likaannu, mutta hyvä se on silti olla olemassa.
Viimeksi muokattu 11.2.2012 12:23
Kiitoksia kaikille asiallisista vastauksista. Maalasin tänään uudestaan huomattavasti pienemmillä paineilla sekä sitkeämmällä maaliseoksella - tai oikeastaan pitäisi sanoa vähemmän miedolla sekoitteella; eipä tuohon emalimaaliin kovin montaa tippaa tartte tuota tärpättiä laittaa. Lopputuloksena (n. 8PSI) jo ihan hyvä lopputulos ilman minkäänlaista ruiskuamista/tilan uudelleen dekoraatiota.

Eli harjoitusta lisää niinkuin täälläkin on todettu, niin eiköhän tämä ala luonnistumaan. Tuo 8PSI oli paineeltaan melko vähäinen koko lekon maalaamiseen joten se meni hieman nysväämiseksi. Täytyy seuraavaksi kokeilla hiukan suurempaa painetta laajempaa maalisuihkun toivossa.

Petri Olavi: Tuo maalin ohentamisneuvo kuulostaa erinomaiselta, täytyy kokeilla!
Blackbird kirjoitti:
Täytyy seuraavaksi kokeilla hiukan suurempaa painetta laajempaa maalisuihkun toivossa.
aijaijai… Älä hyvä mies semmoista haaveile. Kynäruiskuun pitää suhtautua vähän niin kuin siveltimeen, eli monta vetoa vieri viereen on ainoa tapa maalata, vaikka nysväykseltä tuntuisikin. Paineen lisäys tuottaa vain sen, että maali kuivuu ilmassa matkalla kohteeseen ja tulee hiekkapaperipinta. Suuttimen vaihto isompaan voi olla yksi tapa ellei ainoa tapa suihkun leveyden kasvattamiseen.

Älä kokeile paineen nostoa ainakaan työn alla olevaan malliin.