Pienoismallit.net

Vilnan mallikaupat

Olisin lähdössä ensi viikoksi Vilnaan. Onko joku jo käynyt paikan mallitarjontaa katsastamassa ja osaisi antaa mahdollisista mallikaupoista vinkkejä ja osoitteita.
Kävin paikalla pari vuotta sitten ja ainakaan silloin siellä ei ollut yhtään varsinaista mallikauppaa. Isommissa tavarataloissa on jonkinlainen malliosasto; Zvezdaa enimmäkseen.
Tästä ei varmaan paljoa ole apua, mutta anyroad;

Noin 8 vuotta sitten Vilnassa viimeksi käydessäni "Bernardinu Gatve"-kadun itäpään tienoilla, samoilla nurkilla kuin katedraali, oli vanhan kivitalon kivijalassa antiikkiliikkeen takahuoneessa myynnissä mallikirjallisuutta ja malleja.
Kirjat olivat lähinnä liettuaksi ja venäjäksi. Malleissa oli paljon muovipussiin pakattuja idässä ikivanhoilla muoteilla valettuja sarjoja pilkkahintaan.
Itse ostin parilla eurolla pussin, josta syntyi kaksi Frogin vanhoilla muoteilla valettua Fairey Gannettia, kunhan teki toisen fillarit sisällä ja potkurit "pyörimässä". Muovi tosin oli hassua taloussuklaan ja bakeliitin välimuotoa.

Ehkä enemmän kuriositeetti kuin se, mitä kysyjä hakee. Kuitenkin, jos pyörii noilla nurkilla, kannattaa pitää silmät auki.

Mikko