Pienoismallit.net

Titanic 1/350 deluxe

Otsikon mukainen paatti työn alla. Muutamia ongelmia rakentamisen kanssa on ilmennyt. Ensimmäinen mallini ja tarkoitus olisi ns. viimeisen päälle tehdä.

Ensinnäkin päänsärkyä tuottaa White Star Buff eli savupiippujen väri. Rivet counteria ja titanic-modelia selaamalla olen kyllä löytänyt kaavoja maalin valmistamiseen. Ei kuitenkaan nappaisi ostaa 15 eri maalia vain neljän piipun maalaamista varten. Tälläkin sivustolla on valmiita malleja, joiden väri suurinpiirtein miellyttää omaa silmää. Oikeata väriähän ei kukaan voi varmaksi sanoa. Eli onko jotain maalia, joka yksistään olisi lähelle "oikeata" ja mistä esimerkiksi saa tilattua/haettua?

Toisena tarvitsisin lisää photoech osia. Monella liikkeeltä mitä olen löytänyt on juuri tarvitsemani osat loppu. Eli tarvitsisin Tom's Modelworks TOM3511 ja TOM3521. GMM osia olen saanut, mutta heiltä näyttäisi nuo yksityiskohdat puuttuvan. Ja taas mistä kannattaisi kysellä?

Kolmantena valaistus tai lähinnä valonlähde. Olen tähän mennessä vetänyt 15m valokaapelia paikalleen ja porannut ikkunat auki. Tarkoitukseen ostin jo kertaalleen led valoliuskoja, mutta ainankin suoraan niiden tuottama valo on liian valkoista. Ja ylemmille sisäkansilla tarvitsee varmaankin pieniä polttimoita hankkia.

Neljäntenä lasin tekeminen ikkunoihin. Sain tampereen harrasteesta jotain ainetta, jonka sanoi olevan clearfixia parempaa, mutta tällä aineella kokeiluja tehneenä ikkunaan jää ilmakuplia. Suosituksia tähän?

Viidentenä tuntuu, että tuon mallin viimeiset perässäpäin olevat neliön malliset ikkunat ovat väärässä paikassa. Toisinsanoen liian alhaalla verrattuna pyöreisiin ikkunoihin jotka ovat samassa tasossa. Tämä aiheuttaa valkoisen ja mustan välisen rajan maalaamista. Ja tuleehan siihen vielä se keltainen raitakin. Onko muilla ollut vastaavaa?

Viimeisenä tarkoitus olisi tehdä mallille jalusta pienolakatusta levystä ja mallin mukana tulleet kannatin pylväät korvata harjatulla teräsputkella. Onkohan jostain mahdollista saada valmiiksi pienolakattuja paloja? Vai pitääkö ostaa joku kaiutin josta kyseisen palan nylkee.

Kiitokset vastauksista jo etukäteen!
Jaakko Luoma kirjoitti:
Kolmantena valaistus tai lähinnä valonlähde. Olen tähän mennessä vetänyt 15m valokaapelia paikalleen ja porannut ikkunat auki. Tarkoitukseen ostin jo kertaalleen led valoliuskoja, mutta ainankin suoraan niiden tuottama valo on liian valkoista. Ja ylemmille sisäkansilla tarvitsee varmaankin pieniä polttimoita hankkia.
Bebekiltä (bebek.fi) saa ainakin lämminsävyisiä yksittäisiä ledejä. Itse käytin niitä tuohon omaan Queen Maryyn. Löytyy galleriastani.
Tarkoitatko pianolakatulla mustaa,kiiltävää pintaa?Sellaisen saa kun maalaa palan puuta mustaksi ja lakkaa kirkaslakalla muutaman ohuen kerroksen.Lakkausten välillä voi suorittaa pari kertaa kevyen välihionnan hienolla vesihiomapaperilla.
Ei tarvitse kautinta (tai pianoa) särkeä sen takia.Sitäpaisti sahaus/sivupinnat joudut kumminkin maalaamaan.
Pasi Kiiski kirjoitti:

Pasi taisi hieman oikolukea. :D Jaakko puhui pienolakatusta, ei pianolakatusta pinnasta.
Itsekkään en tiedä mitä tuo pienolakkaus tarkoittaa, mutta kun laittaa googleen hakusanaksi pienolakattu, niin löytyy paljon kaiuttimista kuvia, joissa sanotaan sen olevan juurikin pienolakattu
Tom's Modelworksin osista alkaa pian tulla maailmalla pula, sillä tuotantoa ei enää ole Tomin kuoleman johdosta eikä tuotannon jatkamisesta ole vielä päätöksiä tehty.
Aiheeseen liittymätöntä. Klikkaa tästä nähdäksesi tekstin.
Huom! Pysythän aiheessa etkä ota tätä käyttäjän offtopiciksi merkitsemää sisältöä mukaan keskusteluun.
Pieno on samaa sarjaa kuin kaijutin ja telvisijo. ;)
Aiheeseen liittymätöntä. Klikkaa tästä nähdäksesi tekstin.
Huom! Pysythän aiheessa etkä ota tätä käyttäjän offtopiciksi merkitsemää sisältöä mukaan keskusteluun.
^heh :)
Juu anteeksi pieno typo eli pianolakka on kyseessä. Sopisi hyvin pianolakattujen kaiuttimien kanssa sisustukseen. Ja sen itsetekeminen taitaa olla aika työlästä, että saa oikeasti hyvän pinnan.
Jaakko Luoma kirjoitti:
Neljäntenä lasin tekeminen ikkunoihin. Sain tampereen harrasteesta jotain ainetta, jonka sanoi olevan clearfixia parempaa, mutta tällä aineella kokeiluja tehneenä ikkunaan jää ilmakuplia. Suosituksia tähän?
En tiedä mistä aineesta lie kyse, kun et sitä kerro (Microscale Kristal Klear?). Pulloa EI pidä ravistaa ennen käyttöä (oli merkki mikä vaan), vaan sekoittaa mieluummin tikulla/valurangan pätkällä. Ei minulla ainakaan ole mikään aine jättänyt kuplia, joten olettaisin että ainetta on nyt sitten ollut liikaa tai ravistettuna?
Ei ole ollut tarvetta ravistaa tai sekoittaa. Aineen nimi taisi olle clearfix. Nytten tilasin Kristal Klearia pari pulloa, josko sillä sitten saisi tyydyttävää jälkeä aikaiseksi. Ja maalinkin sain tilattua british gulf armor testorssilta.