Pienoismallit.net

Viimeisin mallailuhankinta

Alkoi Tamiyan kiillotustuubit huutamaan tyhjyyttään (pl. karkea, jota on avaamaton tuuba vielä hyllyssä). Katselin sitten Tamiyan hintoja, ja totesin, että 9 + 4 euroo ja postikulut on aikasten paljon kahdesta pikkutuubasta. Jossain vaiheessa aiemmin olin jo nähnyt noi Mirkan autokiillotusaineet, mutta silloin ei löytynyt sopivasti jälleenmyyjää. Nyt kuitenkin Kärkkäiseltä sai postimyyntinä tänne Joronjälkeenkin sopivasti 250 millilitran pulloissa sekä Polarshine 10:n (Tamiyan Fine?) että Polarshine 3:n (Tamiyan fFnish?), joille tuli postituksineen hintaa 34 euroa. Täytyy testata, ja jos hyväksi havaitaan, ostaa myös se karkeampi Polarshine 35 korvaamaan tuota Tamiyan Coarse -tahnaa. Ja ehkä myös se välikarkeuden 15.
Poikkesin uudelleenrakentamassa maalivarikon. Mukaan tarttui vahingossa kaikenlaista muutakin kivaa, mm pientä sahaa ja muuta tarviskaminetta, mutta vasta kotona huomasin hankkineeni sivuleikkurit jotka olivat kalliimmat kuin yksikään maalien kylkiäisenä mukaan eksyneistä malleista. Jospa se nyt irtoaisi hiuskarvan vahvuinenkin osa valurangasta ilman kahteen osaan katkeamista.

Mutta eiköhän noilla nyt hetkisen roiskuttele, kun taisi puoli Tamiyan värikarttaa tulla mukaan.

…ja vahingossa myös Revellin S-100, Hellerin hassu poliisirenu jne jne jne… Minua ei voi päästää vartioimatta ostoksille ;D
Mika Helppolainen kirjoitti:
Minua ei voi päästää vartioimatta ostoksille ;D
Joo, onneksi täällä Jumalan selän takana ei ole kivijalkakauppoja, joutuisi vielä Sossusta hakemaan ruokarahaa ;-)

Tosin, aika tehokkaasti noi etäostoksetkin syö tilin saldoa!
Piti ostaa Finmilmodelsin Sisu A-45. Ihan vaan nostalgiasyistä kun sellaisella tuli aikoinaan ajeltua. Suurkiitos Vanhatalon Jussille nopeasta toimituksesta!
Päätin aloittaa tämän harrastuksen mielestäni jo liiankin pitkän tauon jälkeen ns. puhtaalta pöydältä; tilasin Hobbylinnasta kokonaan uudet työkalut ja hieman tarvikkeita.
Viimeksi muokattu 23.11.2020 10:52
Vahvasti likinäköisenä kyllästyin tuijottelemaan pieniä osia melkein nenänpäässä kiinni, joten hommasin silmien jatkeeksi stereomikroskoopin.
Posti toi eilen FinMilModelsin Sisu A-45:n (eli siis "Proto-Sisun") 1/72 sarjan. Monet kiitokset Jussi Vanhatalolle (pienoismallimarketti.fi) nopeasta toimituksesta.
Eilen postista haettu pahvilaatikko sisälsi Zvezdan uuden Il-2:n ja ICM:n Heinkel He 111-h North African. Molemmat 1/48 skaalassa. Iso kiitos Sisumodelsille hyvin pakatuista malleista ja erittäin nopeasta toimituksesta.
Tuossa pohdiskelin tuon Kilpa-ajoneuvot ryhmiksen tiimoilta, ettei itseäni kiinnosta autot tai autourheilu oikeastaan yhtään. Sitten menin kuitenkin kprt:n sivuille katteleen että mitä kaikkea sitä aiheesta on olemassa. Tänään sitte kilahti postin saapumisilmoitus :/



Saapa nähhä, vois tuota Toyotaa ainakin aloitella ryhmiksen puitteissa, on se sen verran nätti auto.
Vaihtokaupan seurauksena PPT:n 1960 Plymouth Fury.