Pienoismallit.net

Mitä työn alla?

Tämä liittyy myös "Keskeneräisiä valmiiksi III"- ryhmikseen.

Olen siis saanut laitettua Capronin rungon toiseen kylkeen ohjainvaijerit, jotka lähtevät siipiin ja peräosastoihin. Nämä olisivat hieman hankalia asentaa alasiiven asentamisen jälkeen, joten oli parempi tehdä nyt.



Ehkä huomenna saan asennettua samat toiselle puolelle? Ja sitten pääsee asentamaan alasiipeä paikoilleen?

Hyvää mallailuterveistä teille kaikille!

Mika
Ja noita lankojen kulmakohtien paikkojen maalausta teräsvärikseksi ei ole vielä tehty, mutta se on tulossa jossain vaiheessa ;)

MK
Nonniin, useamman tunnin puuduttavan näpräämisen jälkeen Friulin Tiikeri II:n telat kasassa. Muutama telakenkä löytänee paikan myös tornin sivuilta.

Sain noi "värilliset" osat maalattua, odottelevat nyt siirtokuvia ja lakkaa (ja tuo takakate vielä sen jälkeen mustaa). Oli näköjään suunnilleen viimeinen hetki tälle vuosia (liki kaksikymmentä) purkissa seisseelle maalille, oli aika näköjään haihduttanut ohenteesta parikymmentä prosenttia, piti ensin ohentaa purkkiin alkuperäiseksi, ja siitä sitten kynäruiskuun vielä yhden suhde yhteen. Väri tosiaan sekoitettiin aikoinaan alkuperäisen sivukatteen pohjalta GT380:een, jäi multa käyttämättä, kun pyörä maalattiin samaan aikaan sekoitetulla sinisellä. Tämä olikin näköjään punaisempi kuin muistinkaan, Kawaan olisi ehkä kaivannut enempi oranssia. Katsotaan nyt, mihin lakkaus tuota vielä kääntää. Joka tapauksessa tällä mennään.
Pikku hiljaa kerännyt rohkeutta tuon pinnarumban aloittamiseen. Kumma ettei kukaan ole tajunnut business-mahdollisuutta valmiiksi pätkittyjen (ja navan päästä taivutettujen) pinnojen tekoon!

Haastava projekti aloitettu. Pieni nelijalkainen hämähäkkirobotti resiinisarjasta. Alkuperäiset jalat muutetaan avonaisemmiksi 0,5mm terästangoilla +nivelet eri asentoihin.
Väriosien simppelit siirtokuvat paikallaan. En viitsinyt näiden takia lakata ensin, vaan vedin suoraan tuon puolikiiltävän värimassan päälle. Ei noi ainakaan kauheasti hopeoi. Arkilta löytyy itse asiassa neljät raidoitukset, kahdet tähän 76-malliseen oranssiin ja kahdet candypunaiseen 77-malliin. Ohjeissa ei mitään mainintaa näistä vaihtoehtoisista vähän simppelimmistä kuvista, Kuukkelikuvissa joissain näkynyt myös niitä. Samoin nopeusmittarista löytyy ohjeissa mainitsematon versio, malliin jossa noita 80+ km/h lukemia ei ole erikseen merkattu punaisella. Noi ohjeen mukaiset ilmeisesti kotimarkkinoilla myynnissä olleeseen malliin.
Vanteiden pinnoitus lykkääntyi, kun kotoa ei löytynytkään tarpeeksi tuota 0.3mm pianolankaa (en viitsinyt kaikkia kitaran varakieliä rosvota). Piti sitten laittaa Helmikauppaan tilausta, 36 metriä 0.32 millistä, 16 euroa postikuluineen. Tiedä sitten onko tuo yhtä käyttökelpoista kuin noi aiemmin Hobbypointista ostamani metrin pätkät.


Trumpeterin 1/16 T-72B yritetty muuttaa suomi tankiksi.
Tornista poistettu lisäpanssarointi.
No, Capronia on koitettu hieman edistää. Siipiin on porattu takilointilankareikiä. Kohta pääsee laittamaan alasiiven paikoilleen. Ei kuvaa tässä vaiheessa.
Jälleen pitkästä aikaa Hot Wheel,Majorette ja muuta pikku metalliauto projektia päällänsä.Renkaan vaihtoa,maalauksen muutosta ja joitain muitakin kohennuksia.Näitäkin on oikein hauska tuunata välillä.
Itsellä Revellin Brewster 239 työn alla vain pieni määrä siirtokuvia enää. Toki sattui tulemaan mutka matkaan ,kun piti tehdä BW-372 mutta siirtokuvat repeilivät liikaa. Onneksi satuin löytämään Inscalen arkin josta sitten löytyi BW-354:sen eli Heimo Lammen nimikon tunnukset. Ei isoja uudelleen maalauksia kun konemuutos tuli. Vain pari sutaisua mustaa ja kenttävihreää.