Pienoismallit.net

Mitä työn alla?

No niin, alkaa olla voiton puolella, kun viikonlopun tuumailin Kontiomäellä miten nämä selätän. Sain noi wingletit teipattua, ja nyt myös peräsimen toisen puolen. Antaa sen nyt kuivahtaa, että oääsee trimmaamaan reunoilta ylimääräiset, ja sitten tuon toisen puolen. Ratkaisu näihin oli, kuten jo tuolla toisessa ketjuissa sanoin se, että ruiskulla vedetyn Microscalen Decal Filmin päälle vedin siveltimellä ohuelti Alcladin kirkkaan lakan. Nyt nämä pysyi ehjänä (ja väreissään) käsittelyn ajan.

Juuh, Nyt just hyvältä näyttää. Ehkä sitten myöhemmin saattaisin sanoa jotain muuta?
Tuskin sitten myöhemminkään, koska tämä on hyvin tehty. Kiitos hienosta mallista!
Etenee tämäkin herra, mutta vielä hitaammin kuin tuo Boeing! Opettelua, opettelu. Märkäpaletin ihmettelyä. Mit te muut käytätte paperina noissa itsetekemissä paleteissa? Silikoniahan siinä ei saa olla, eikä toi voipaperikaan tuntunut hyvälle. Nyt on pergamiinipaperia Puuilosta, toki samaan aikaan jostain nettikaupasta tilauksessa ihan tarkoitukseen tehty kaupallinen paletti papereineen.

Lava chevrolettiin alkaa olla puuttuvat osat valmistettu ja osin jo paikoillaan.Loppu hipistelyä ja paikka maalaus niin saapi kasata lopuun.
No niin. Tuleepa pikku esimerkkiä "CHOROSZY Modelbudin" mallien ominaispiirtestä taaskin. Kuinka moottorit sovitetaan paikoilleen. Jotta paikka olisi sopiva, niin pitää tehdä pikku sahaustyöskentelyä, koska puomien moottoripellityksen etuosassa EI pidä olla tuota pientä katetta. Se siis pitää poistaa.



Tuolla konstilla siis aioin poistaa, käytän tietysti kirurginveistä ja hiomapaperia viimeistelyssä, mutta tuolla aloitetaan. Aika monessa muussakin paikossa on joutunut vastaavankaltaisiin operaatioihin, jopa suurempiin. Katsokaapa aiemmat C.M. -mallini, jotka olen tehnyt.
Mutta, joo kivaa, että Choroszy Modelbud tarjoaa aihioita, joista on mahdollista rakentaa malli tyypistä, johon mikään muu mallinvalmistaja ei ole viitsinyt koskea. ;)
Tämä seurakunta pitäisi maalata tuon "kenraaliharjoituksen" jälkeen. Toki, onhan tuohon muutakin tulossa kuin pelkät figuurit.

Tervo Salminen kirjoitti:
Toki, onhan tuohon muutakin tulossa kuin pelkät figuurit.
Kübelwagen?
Kimmo K. kirjoitti:
Kübelwagen?
Ei ihan Kübeli, mutta sinne päin…