Pienoismallit.net

HANSSIN -JUKKA 1/72 jatkosodan decalit edelleen hakusessa!!

Olen etsinyt kissojen ja koirien kanssa ko. decaleja ympäri universumia. Toistaiseksi ei ole löytynyt… Sattuisiko kenelläkään jäämistöissä vielä löytymään? Hakaristeja kyllä löytyy, mutta tuo DO-1 runkomerkinnät ja ennen kaikkea HANSSIN-JUKKA tekstit kummallekin puolelle ohjaamoa ovat ne joita kaipailen. MPM:n sarjaa ei enää saa mistään jossa decalit olivat ja decalivalmistajaa ei ole enää olemassa. Joten hankalaa on!
Etsin omaa Gal-Decalsin siirtokuva-arkkiani, mutta se on vaihtanut kaiketi jo aiemmin omistajaa. Tiedän useammankin henkilön kenellä on muutama MPM:n Hanssin-Jukka rakennussarja kaapissaan, toivottavasti joku heistä bongaa tämän viestin ja luopuu yhden sarjansa siirtokuvista.
Minulla saattaa löytyä arkistosta Galdecalin arkilta nuo tekstit. Palaan asiaan viikonlopun mittaan kunhan käyn työhuoneella.
Hei. Minulta saattaa löytyä.
Ei löytynyt, valitettavasti. Ovat arkistoituneet niin hyvin. Olisivat kyllä joutaneet.
Minulla on Galdecalin siirtokuvat, jos kelpaavat.
Minulla on se MPM:n Hanssin Jukka sarja jossain stashin pohjalla. Olen nyt valitettavasti lomareissulla ja olen huomenna kotona aikaisintaan noin klo 22 vaiheilla. Voin sitten ryhtyä kaivamaan mallia esille, jos jaksan, ja katsomaan onko niitä siirtokuva-arkilla ja tarviiko Talvisota-versio niitä. Jos ei niin voin ilman korvausta luopua niistä, koska joka tapauksessa aioin tehdä siitä Talvisotaversion.

Jääpi nähtäväksi. Ja jos kolleegat saavat toimitettua sinulle tarvittavat siirtokuvat, niin ilmoittelisitko vaikka yv:nä
Hei!
Tulin joku aika sitten lomareissulta ja MPM:n Hanssin-Jukka laatikko löytyi aika nopeasti. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että myös Talvisota-asussa olleessa Hanssin-Jukassa oli ne tekstit keulassa, joten en voi valitettavasti auttaa tässä sen enempää. Voin tietysti skannata dekaaliarkin ja lähettää sen .pdf tiedostona, jos siitä on jotain apua.

yt.
Mika
Kiitoksia kaikille vastanneille ja asiaa tutkineille! Decalit löytyivät Tikkakosken suunnalta ja sain ne postissa tänään. Nyt vain oltava tarkkana etteivät mene asennuksessa pilalle, muuten alkaa koko show alusta. Pidetään peukkua! Kuunvaihteeseen asti taitaa mennä ennenkuin malli on valmis kuvattavaksi ja esiteltäväksi. Siihen asti, kiitos kaikille ja mallailemisiin!
Hyvä vain että siirtokuvat löytyivät ja saat projektin eteenpäin. Ja hyvä että tuli pengottua oma siirtokuvavarasto läpi. Paljon löytyi sellaista mitä ei muistanut olevankaan ja paljon jäi löytymättä sellaista mihin oli vahva muistijälki.