Pienoismallit.net

Vuodenvaihteen malli V -ryhmärakentelu

Tiukille menee, mutta saatan saada piku lohikäärmeen valmiiksi ennen dead linea, juuri ja juuri. Aikaa paloi siihin kun etsin varmaan paikaan arkistoimaani siirtokuva-arkkia. No eihän sitä löytynyt ja piti keksiä hätäratkaisu. Onneksi varastossa oli useampi Drakenin malli, joten lainaisn siiirtokuvat toisesta mallista. Senkin etsimisen kului tovi, kun arkistointijärjestelmäni mitä ilmeisimmin perustuu kaaosteoriaan. Tänään pitäisi saada siirtokuvat paikoilleen ja huomenna viimeiset pikkuosat.

On se kumma, että alussa tuntuu aikaa olevan yli oman tarpeen, mutta lopussa tulee kuitenkin kiirus…

E-P
Malli tuomittu valmiiksi ja lisätty kuvat.
IS-2 tuli valmiiksi, ja vein sen jo galleriaan. Kiitos ryhmiksestä! Aikaa oli mukavasti, ja hienoja malleja on valmistunut.
Karl-Heinz valmistui. Nähtävissä galleriassa. Kiva ryhmis, riittävästi aikaa tällaiselle hitaallekin mallarille :D
Eipä tullut ajoissa valmista. Tuli yllättäen muuta aktiviteettia.
Kaikissa aikasemmissa vuodenvaihteen ryhmiksissä olen saanu valmista, mutta nyt ei olla edes lähellä. Pikku hiljaa tässä edetty yhdessä parin muun projektin kanssa.
Kori on maalattu, kahdesti. Väriksi tuli upea candy sininen, lakka puuttuu vielä. Alustan osat on maalattu ja sisusta on pohjissa. Varmasti tämä tästä valmistuu lähi viikkoina.
Eipä mennytkään taas kovin tiukille valmistuminen. Pikaäkkiä viimeistelty ja sen valitettavasti huomaa. Laitoin silti esille.