Pienoismallit.net

Vuodenvaihteen malli V -ryhmärakentelu

Pasi Ahopelto kirjoitti:
V2:ssa ei mennyt liikaa aikaa.
Ei mennyt ei, vaikka olisi yrittänyt. 😄
Itse ohjus oli lähinnä muutamasta osasta koottu, mutta sen jalustassa riitti pieniä ja hentoja osia. Tarkkana sai olla ettei niitä rikkonut. Nyt käytin ekaa kertaa tota halpisruiskua, joten maalaus oli erittäin nopeaa kun ohjus ja sen lavetti olivat tasaisen pronssinvihreitä.

Kunhan ryhmis ilmestyy lisättäväksi niin saan tuon galleriaan. Odotellessa Suomi-mersun kimppuun. Nyt taas jaksaa kun tauko oli pitkä. 😉
Jussi Mänttäri kirjoitti:
Kunhan ryhmis ilmestyy lisättäväksi niin saan tuon galleriaan.
Nyt se näkyy siellä olevan.
Nissanin koriin sain eilen liimattua levikkeet kiinni. Korin osat sain myös valmisteltua maalausta varten, tosin väristä en vielä päässyt yhteisymmärrykseen itseni kanssa. Täytyy ruveta ruiskuttelee muutama värimalli seuraavaksi 😁
Focke-Wulfin kasaaminen alkoi tänään. Alatyypiksi pinosta valikoitui A-3.
Aloitin hommat siivoamalla työpisteen. Mallia on edistetty sen verran, että pääkomponentit on irrotettu ja muutamassa kohtaa esiintyneet pienet purseet siistitty. Erillisenä osana oleva takapuskuri on liimattu paikoilleen ja pyöränpuoliskot yhteen. Takasiivessä on pari hymykuoppaa, kai ne pitäisi jaksaa kitata…

Takana kurkistelee F-19, joka yritti osallistua Vuodenvaihteen malli III:n, mutta keskenhän se vielä on… Nyt se on sentään jo valmis ensimmäiseen maalikerrokseen. Toivottavasti Pösölle käy paremmin.

Suomi-mersun kasaaminen on hyvässä vauhdissa. Runko laitettu yhteen ja siivet paikoilleen. Puuttuu laskutelineet, pyrstö, potkuri ja rungon pikkuosat. AZ Modelin tekeleen osat sopii hyvin yhteen ja yksityiskohtien tarkkuuskin on hyvä. Ihmetyttää vain tuo potkuri, siitä kun ei tässä rakenteessa tule pyörivää vaan se yksinkertaisesti vaan liimataan nokalle kiinni.
Jussi Mänttäri kirjoitti:
Ihmetyttää vain tuo potkuri, siitä kun ei tässä rakenteessa tule pyörivää vaan se yksinkertaisesti vaan liimataan nokalle kiinni.
Miksi ihmeessä sen pitäisi pyöriä? Kiinni minä olen liimannut joka ainoan potkurikoneen potkurit.
Tervo Salminen kirjoitti:
Miksi ihmeessä sen pitäisi pyöriä? Kiinni minä olen liimannut joka ainoan potkurikoneen potkurit.
Itse keksin vain kolme syytä:

1) Ohjeissa käsketään tehdä niin.

2) Pyörivä potkuri saattaa ehkäistä potkurinlavan katkeamisen, mikäli potkuri osuu vahingossa johonkin.

3) Mallari aikoo ottaa galleriaa varten Raimon hengessä päheän in action -kuvan, jossa propelli pannaan pyörimään vinhasti puolison föönin avulla (edellyttää tosin, että potkuri pyörii riittävän herkästi).
voisin osallistua tähän hellerin 1:43 peugeot 403lla.
[img][/img]
Taudista toivuttu. Nyt on aika aloittaa Zero.