Pienoismallit.net

Saksalainen maastokuvio pensselillä

Miten saa tehtyä pensselillä sen saksalaisen camon saa tehtyä missä on niitä hälveneviä läikkiä koneen sivussa? Anteeksi kun en osaa selittää kunnolla.Ei toimi akryyleilla. Kun yrittää tehdä ne läikät niin se pyyhkii edellisen kerroksen pois.
Kokeile seuraavanlaista tekniikkaa: otat palan vaahtomuovia, vaikka patjasta, kiinnitä se teipillä johonkin tikun päähän, esim pensselin varsi, siten että ihan päähän jää niin pieni vaahtomuovipallo kuin vain saat onnistumaan. Sitten kastat tuppoa maalissa, töpöttelet liiat pois ja eikun täpliä tekemään. Kokeile tekniikkaa johonkin muuhun kuin suoraan mallin pintaan.
pienoismallit.net/galleria/malli_12967/
Tuolla on oma vanha mallini jossa selitän käyttämääni niksiä, korostan vielä, etten koita omia niksiä nimiini missään muodossa.
Tarpeeksi ohennettua pumpulipuikolla, täpläcamon voi myös tehdä mattapintaiseen pohjaan pastelliväriliitujauheella pumpulipuikolla ja varoen lakka päälle (kilikalipullosta jne.)
Yhtenä vaihtoehtona on kokeilla akryylien tilalla öljyjä. Öljyt on huomattavasti helpompi plendata, sekä pidempi kuivumisaika helpottvat työstöä. Isoksi ongelmaksi muodostuu vain värisävyjen kohtaaminen akryylimaalien kanssa. Öljyihin päälle sitten kovetin tai muutaman päivän päästä lakka.
Minä joskus samaa asiaa pähkäilin kanssa ja tämä kikka toimii taas emalimaalin kanssa.

Youtubesta löytyi tuolloin video, jossa emalimaalilla tehtyjen täplien reunoja ohenteella häivytettiin. Kokeilin itsekin ja oma testaus 1:72 malliin liittyen löytyy kuvapankistani. Video löytyy osoitteesta youtu.be/aSfSAqw6Kx0
Marko Hoo kirjoitti:

Kokeilin jo tätä mutta se menu pieleen koska humbrolin emalit on huonoja ja revellin kuivuu niin nopeasti että kun on saanut koko mallin maalattua niin sitten huomaa että osa on jo kuivunut.
Jukka Luosujärvi kirjoitti:
Tarpeeksi ohennettua pumpulipuikolla, täpläcamon voi myös tehdä mattapintaiseen pohjaan pastelliväriliitujauheella pumpulipuikolla ja varoen lakka päälle (kilikalipullosta jne.)
Voin kokeilla.
Teemu Rekola kirjoitti:
Yhtenä vaihtoehtona on kokeilla akryylien tilalla öljyjä. Öljyt on huomattavasti helpompi plendata, sekä pidempi kuivumisaika helpottvat työstöä. Isoksi ongelmaksi muodostuu vain värisävyjen kohtaaminen akryylimaalien kanssa. Öljyihin päälle sitten kovetin tai muutaman päivän päästä lakka.
Toimiiko ihan normaalit halvat öljyvärit vai pitääkö olla tähän tarkotettuja?