Pienoismallit.net

Aloittelevat vs. Konkarit

Terppa!
Jonkin aikaa jo miettiny sellaista pienimuotosta ideaa tälle sivustolle koskien lähinnä galleria osiota. Eli siis voisikohan sinne mahdollisesti lisätä niin sanotusti aloittelevat ja kokeneemmat kansiot erikseen? Tällä kaikella siis haen takaa sitä, että saataisiinko uskallusta ja rohkeutta myös muiltakin, kuin näiltä samoilta kokeneilta henkilöiltä lataamaan kuvia palveluun? Tällä hetkellä omasta mielestä yleisesti ottaen saitilla mallien taso alkaa olemaan todella pro luokkaa joka ehkä sitä uskallusta syö hiukan kokeneemmattomammilta mallareilta?
Ideaahan voi muokata suuntaan jos toiseen, tää oli vaan tällanen karkea pohjustus asialle.
Hyvä idea, kannatan! Kun muistelen omaa aloitteluaikaani, niin juuri jotaín tälläista jäin kaipaamaan. Idea varmasti rohkaisisi aloittelevia mallareita osallistumaan töillään palstalle. Osiolla voisi ehkä olla myös oma "Viikon Palkinto"? Jako voisi vaikkapa mennä niin, että kaikki uudet jäsenet aloittaisivat Juniori-luokasta, kun arviointeja olisi vaikkapa kolme ja niiden keskiarvo esim. yli kolmen, siirtyisi Pro-luokkaan?

Tämä nyt oli ajatusmyllytystä näin äkkipäätään. Ampukaa alas jos kuullostaa hölmöltä?

YT
Kalle
Viimeksi muokattu 19.12.2018 11:22
Kannatan! Aloittelijoita pitää kannustaa ja ihan tuo kategorointi 1,2,3,4 ja 5 tähden luokkiinkin vois selkeyttää mallarille, että minkälaista mallia "pitäis" syntyä vaikkapa 3 tähden luokassa, kun selaa niitä läpi. Mut ainakin tuo "aloittelijat" ja "Pro"-luokat ois jo hyvä.
Antti Pentikäinen kirjoitti:
Kannatan! Aloittelijoita pitää kannustaa ja ihan tuo kategorointi 1,2,3,4 ja 5 tähden luokkiinkin vois selkeyttää mallarille, että minkälaista mallia "pitäis" syntyä vaikkapa 3 tähden luokassa, kun selaa niitä läpi. Mut ainakin tuo "aloittelijat" ja "Pro"-luokat ois jo hyvä.
Aloittelijoiden olisi myös syytä tietää että tällä sivustolla ei ole varmaankaan yhtään mallia joka olisi saanut viisi tähteä keskiarvoksi, etteivät lähde turhaan tavoittelemaan mahdotonta.
Idea on muuten ihan hyvä.
Niinhän tuo taitaa olla, mallarien määrä vähenee mutta töiden taso nousee. Syynä lienee paremmat sarjat, kaikenlaiset uudet mömmöt, mutta ennen kaikkea se että nämä pro mallarit ovat jo todella pitkän linjan kokeneita harrastajia.

En tiedä mitä sivustouudistus tuo tullessaan ja tuleeko sellaista ylipäätään koskaan…siitähän puhuttiin kaiketi viimeksi vuonna 2016…joten eipä taida? Aika suppeaksi kuitenkin on mallarijoukko täällä foorumissa käynyt…valitettavasti, aika pieni piiri siis näitä uusia töitään postaa ja vielä pienempi piiri ylipäätään kommentoi mitään. Tiedän, että aktiivimallareita on kuitenkin paljon suurempi joukko…monet eivät vain viitsi tänne kuviaan lähetellä tai kirjoitella…syystä tai toisesta? Heidän töitään näkee sitten vaikkapa näyttelyissä ja kaikkia töitä ei suuri yleisö näe koskaan.

Jeanin ehdotus saa kyllä kannatusta minultakin, jos se vain olisi keino saada uusiakin uskaltamaan mukaan. Mitkä ne tavat ja rajanvedot sitten on ( kokemus vuosissa vai saadut pisteet yms. ), onkin jo aika paljon visaisempaa. Kolmen pisteen mallaria en kuitenkaan minään prona pidä, enemmin ne prot ovat noita neljän pisteen mallareita…heitäkin kuitenkin on aika monta.

Mikä tässä loppupelissä sitten on tärkeintä? Minulle ainakin toistaiseksi vain se että mallailu on mukava harrastus. Mukavaa on myös se että töitään voi tällä tavoin tuoda esille ja kuulla kenties jonkun kommentin niistä, mikä on hyvää ja mikä huonoa, kuin se että niitä vain väsäisi kenenkään niitä koskaan näkemättä. Tärkeintä ei ole voitto ja ( vaan ) suuret rahapalkinnot ;-).
Markku Rinne kirjoitti:
Hieno kommentti Markku!

Kaikki, mikä kannustaa aloittelijoiden tai minkä tahansa tason mallareiden laittamaan tänne mallejaan esille enammän, on positiivista. Kallen esitys on hyvä. Sitä tulee tutkia tarkemmin, jotta siitä saisi toteuttamiskelpoisen. Protoversion ehdoilla jäisin vaihtelemaan aloittelijoiden ja pro-luokan välille, jos pisteytystulos olisi määräävin tekijä ;)
Viimeksi muokattu 20.12.2018 01:15
En oikein näe mitä hyötyä Jeanin ehdotuksesta olisi. Sivustolle viikottain lisättyjen mallien määrä on ollut laskusuunnassa jo pitkään. Hiljaisina viikkoina sivustolle tulee uusia malleja alle 10. Sama ilmiö on tosin havaittavissa myös joillakin ulkomaisilla sivustoilla joita tulee seurattua. Ehdotetulla jaolla jompaankumpaan ryhmään ei välttämättä tulisi ensimmäistäkään mallia viikon aikana. Nuoremmat mallarit (onko heitä edes enää) saatiin sivustolle kuvia laittamasta säikyteltyä pois jo vuosia sitten. Pisteytykseen jako pro/aloittelijoihin saattaisi vaikuttaa siten,että aloittelijoiden mallien keskiarvot huitelisivat samoissa lukemissa "pro mallien" keskiarvojen kanssa. Pisteytyksienkin määrä on ollut jo pitkään laskusuunnassa. Aikoinaan lähes malli,kuin malli sai +50 tähditystä. Nykyisin 30 arvioijaa alkaa olla jo kova saavutus.
En ota kantaa tämän ketjun varsinaiseen aiheeseen. Sivuhuomiona voin todeta tuosta mallien postauksen vähenemisestä, että sekä itselläni että muutamalla tutulla mallarilla on vain yksinkertaisesti kadonnut tarve laittaa mallejaan esille tai edes kilpailla niillä tapahtumissa. Tai ehkä "tarve" on huono ilmaus, mutta omalla kohdallani olen huomannut, että kun männävuosina sormet syyhysivät päästä laittamaan malli foorumeille ehkä jopa 98%:sesti valmiina, niin nykyään sitä fiilistä ei vain ole.

Mallailuinto ei kylläkään ole kadonnut minnekään, vaan päinvastoin :) Olen pikkuhiljaa siirtynyt automallarista ns. seka(seko?)mallariksi ja samalla luonnollisesti kiinnostavien rakennussarjojen määrä on triplaantunut.

Samaa jutteli eräs mallarikaverini. Hän vie mallejaan edelleen mallikisoihin, mutta esim. Lahden tapahtumassamme mitalin saatuaan palauttaa sen järjestäjälle, koska on "päässyt ohi sen mitalienkeräysvaiheen" :D Hyvin heitetty mielestäni. Hänelläkään mallailuinto ei ole todellakaan hiipunut minnekään, mutta tärkeintä on se varsinainen rakentaminen ja tapahtumissa mallailumaailman parantaminen harrastuskamujen kanssa.

Pointtinani tässä pulinassa on se, että foorumeille postattavien mallien vähenemisestä ei kannata välttämättä heti vetää ainakaan johtopäätöstä, että harrastus olisi hiipumassa :)
Muutaman päivän kysymystä pohdittuani olen tullut lopputulokseen, ettei tuollainen jako ole mielekäs. Itse vasta pari vuotta asiaa harrastaneena laitan sivustolle mallejani oppiakseni, ja palautteen perusteella yritän ottaa opiksi valmistellessani seuraavaa mallia. Kommentoijien määrä on rajallinen, mutta heillä on hyvä näkemys harrastukseen ja taustoitukseen, mikä onkin minulle koko kommentoinnin tarkoitus. Vaihtoehto on lukuisat internet-sivustot, joissa palaute on laadusta riippumatta tyypillisesti "awesome"; sellainen palaute ohjaa harrastustani eteenpäin yhtä tehokkaasti kuin kuulemalla tuon kommentin vaimoltani.

En voi oikein ymmärtää, miten "aloittelijan" ja "konkarin" saama palaute pitäisi olla erilainen. Olen näitä sivuja nämä pari vuotta seurannut aika aktiivisesti, mutta en muista aggressiivista tai epäasiallista palautetta annetun kenellekään, joten ainakaan sellaisen käyttäytymisen ei pitäisi olla aloittelijan postauksiin.
Itseasiassa jos kysytte aloittelijn mielipidettä niin kannattaa todellakin kehittää tälläinen jako. Ja miksi niin tällä saisi useammanki aloittelijan ja ehkä junioreitakin jakamaan töitään. Niitä on mutta eivät uskalla laittaa töitään esille kun "ammattilaiset" ampuu työn alas samantien kun eivät huomaa ottaa huomioon sitä että malli saattaa ollakin jonkun elämän ensimmäinen työ tms. Jos olisi jako aloittelijat, kokeneet ja ehkä jopa juniorit erikseen, niin heidän töitään voisi arvioida oman tason mukaan.

Sitten on minun kaltaisia aloittelijoita joilla on hommaa vaikauttavia tekijöitä esim.minulla ei ole kosketustuntoa oikeassa kädessä ranteesta alaspäin ja se hidastaa kehittymistäni huomattavasti. Mutta se kumminkin menee liian monimutkaiseksi jos olis vielä tälläinen luokitus erikseen.

Tämähän on vain linun näkemykseni. Omia laivojani en ole pistänyt jakoon siksi että saisin viikon mallin pisteytyksen vaan saadakseni vain rakentavaa palautetta. Mikä on hyvää mikä huonoa.