Pienoismallit.net

Helposti syttyvät Pantterit

On puhuttu paljon ronssoneista, mutta osaisiko joku selittää miksi Pantterit olivat niin herkkiä syttymään tuleen, heti osuman saatuaan? Tämä on jotenkin havahduttavaa, useita alan teoksia ja historiikkeja lukeneena: olipa sitten kyseessä sitten Panther tai Jagdpanther - osuman saatuaan vaunu yleensä paloi totaalisesti.

Mikä mahtoi olla syynä?
Viimeksi muokattu 13.10.2016 15:50 +
  • Siirretty Taukohuoneeseen, koska keskustelu ei liity käytännössä millään tapaa mallailuun. Tomi Filppu
Itse en ole tuollaisiin teksteihin osunut. Kurskin taistelujen alussa Panttereissa oli syttymisherkkyyttä, mutta vielä Kurskin taistelujen luppoaikoina vaunuihin tehtiin muutoksia (muutettiin pakoputkistoa) joilla tästä lastentaudista päästiin. SS-panssarijoukoista kertovassa kirjassa päinvastoin panssariveteraanit kertovat kuinka Pantterit kestivät vihollistulta vaikka miten. Normandiassa mm tapahtui että Shermannit röykytivät kymmenillä osumilla erästäkin Pantteria. Keulalevyn ja kyljen välinen hitsaussauma hajosi ja kylkilevy vääntyi, mutta vaunu ei vain syttynyt tai tuhoutunut. Taistelun tauottua vaunu ajettiin omin voimin korjaamolle, ratkennyt sauma hitsattiin uudelleen ja taas menoksi.
Mekaanisia vikoja Panttereissa oli kyllä loppuun saakka, muttei niin paljon kuin voittajavaltioiden historiankirjoitus on uskotellut.
Pitkälti syttymis- ja vikaherkkyyttä onkin mainostanut länsihistorioitsijat, koska Sherman oli tankki joka voitti sodan. Tämän taka Panttereita ja Tiikereitä on koitettu loata.
Kirjassa Steel Inferno (joku britti historioitsija, jonka nimeä en tähään hätään muista) valottaa omalta osaltaan tätä asiaa.
Muistan lukeneeni jostain, että saksalaisten käyttämä hydrauliöljy oli varsin herkkää syttymään.

Sodan loppua kohti heikkenevä kumiosien/-tiivisteiden laatu voi olla yksi syy, ainakin polttoainejärjestelmän, mutta myös hydrauliikan osalta.

Asko
Asko Karjalainen kirjoitti:
Muistan lukeneeni jostain, että saksalaisten käyttämä hydrauliöljy oli varsin herkkää syttymään.

Sodan loppua kohti heikkenevä kumiosien/-tiivisteiden laatu voi olla yksi syy, ainakin polttoainejärjestelmän, mutta myös hydrauliikan osalta.

Asko
Totta. Ja jos polttoaine loppui ja vaunu piti tuhota, niin hydrauliikkaöljyt tuleen ja vaunu oli käyttökelvoton.
Koko legenda palavista Shermaneista on alunperin lähtöisin skuuppiaan hakeneen lehtimiehen kynästä, samanlaista tornihuhua kuin se "neljä Shermania menetettiin jokaista Tiikeriä kohden" (vertailun vuoksi, Normandian taisteluissa saksalaiset oman ilmoituksensa mukaan tuhosivat 1,5 liittoutuneiden vaunua omilla panssareillaan jokaista panssareiden tuhoamaksi joutunutta vaunua kohden - luvuissa eivät siis ole mukana teknisen vian tai polttoainepulan vuoksi hylätyt, tai muu vihollistoiminta kuten hinattavat pst-tykit, jalkaväen aseet, tykistötuli, ilmatuki jne.) Etenkin se "Ronson" on puhdasta jälkiviisastelua, aikalaiskuvauksista lempinimeä ei löydy ja "lights up the first time, every time" mainoslausekin on peräisin 1950-luvulta.

Faktahan on, että Sherman tai Pantteri eivät syttyneet sen helpommin tai huonommin kuin muutkaan. 2. maailmancupissa läpäisyosuman saaneista vaunuista yleensä noin 2/3 syttyi tuleen, tai useimmiten "tuleen" eli ammusvarasto räjähti. Toki Pantteriin oli vaikeampi saada edestä päin läpäisyosumaa, mutta toisaalta muutenkin pyrittiin aina mahdollisuuksien mukaan osumaan kylkiin tai perään (siis jopa saksalaiset pyrkivät tähän); vaununraadoista molemmilla puolilla laskettuna jopa 3/4 osumista oli tullut muualle kuin etupanssariin.

Saksalaiset ottivat tämän syttymisherkkyyden panssaritaistelun ominaispiirteenä, amerikkalaiset pyrkivät ratkaisemaan sen. Kävi ilmi, että ylivoimaisesti suurimmassa osassa vaunun "palon" syynä oli ammusvaraston räjähtäminen sen jälkeen kun taisteluosastoon tuli osuma, koska ammukset olivat avoimissa telineissä pitkin taisteluosaston seiniä ja/tai lattiaa (alunperin Shermanissa ja Pantterissa loppuun asti enin osa ammuksista oli säilötty kylkikoteloon telaketjujen yläpuolelle). 1944 alkaen useimpiin Shermaneihin lisättiin joko tehtaalla rakennusvaiheessa tai kenttävarikolla jälkiasennuksena "wet storage", eli taisteluosaston pohjalla sijaitseva kaksinkertainen teräslaatikko jossa ulko- ja sisäseinän välissä oli vettä, ja ammukset säilöttiin tänne avotelineiden sijaan. Vot, tuhoutuneista vaunuista enää 5-10% syttyi palamaan, jolloin kyseessä oli "aito" palo, nyt jopa useammin polttoainesellainen. Lopputuloksena miehistöllä oli paljon parempi mahdollisuus selvitä hengissä jos jäivät henkiin itse osumasta (tai ainakin vaunu saatiin kunnostettua perusteellisen sisätilapesun jälkeen).

Perintönä tästä nykyisin länsivaunuissa tuppaa olemaan ammusvarasto miehistötiloista kokonaan erillään (yleensä tornin takaosassa josta mahdollinen räjähdys suuntautuu ylös ohuen kattopaneelin läpi paksujen ammusovien sijaan), itävaunuissa taas (osin automaattilataajan takia, osin siksi että torni on haluttu pitää pienenä) ammukset ovat edelleen taisteluosastossa.
Tapio Huhtelin kirjoitti:
Pitkälti syttymis- ja vikaherkkyyttä onkin mainostanut länsihistorioitsijat, koska Sherman oli tankki joka voitti sodan. Tämän taka Panttereita ja Tiikereitä on koitettu loata.
Tämä on mielenkiintoista. Eikö länsihistorioitsijoiden kannattaisi pikemminkin korostaa vihollisen vahvuuksia jotta omat saavutukset vaikuttavat suuremmilta? Enemmän minä koen nähneeni sitä, että Tiger ja Panther on nostettu suorastaan myyttisiin mittoihin.
Kalle Rantanen kirjoitti:
Tämä on mielenkiintoista. Eikö länsihistorioitsijoiden kannattaisi pikemminkin korostaa vihollisen vahvuuksia jotta omat saavutukset vaikuttavat suuremmilta? Enemmän minä koen nähneeni sitä, että Tiger ja Panther on nostettu suorastaan myyttisiin mittoihin.
Omille joukoille tehtiin propagandafilmejä, missä todistetaan vastustajan aseiden olevan huonompia ja omien taas ylivoimaisia jotta moraali paranisi ja "tiikeripelko" ei olisi niin voimakas. Sodan jälkeen taas piti osoittaa että omat vehkeet oli parempia. Juutöötistähän löytyy yhdysvaltain armeijan opetusvilmejä missä todistetaan mm että 'MG 42 on ihan paska vehje kun se kuluttaa ammuksia ihan sikana'. Sakemanneiila taas filmejä missä näyttään miten Pantteri ja Tiikeri mdnee maastossa ylivertaisesti jenkkivehkeisiin verrattuna.
Sodan jälkeenhän kaikki tuhotut ambulanssit, hevosvetoiset vehkeet ja tela-ajoneuvot oli Tiikereitä, jotta saatiin osoitettua omien joukkojen urheus ja ylivertasuus.
Saksaliset taas pyrki liioittelemaan omien joukkojen ilmapommituksissa kärsimiä tappioita, jotta omien tankkien menetykset vastustajan tankeja vastaan ei olisi tuntunut niin suurilta.
Mutta kukin puoli antaa omista ja vastustajan aseista "lähes aidon" kuvauksen. Vastustajan aseita pyritään tietyssä vaiheessa mollaamaan, jotta moraali ei kärsisi. Toisessa vaiheessa taas osian luodaan myytyiset mittasuhtet jotta voidaan leuhkia että niistä huolimatta voitettiin :)
Asko Karjalainen kirjoitti:
Muistan lukeneeni jostain, että saksalaisten käyttämä hydrauliöljy oli varsin herkkää syttymään.

Sodan loppua kohti heikkenevä kumiosien/-tiivisteiden laatu voi olla yksi syy, ainakin polttoainejärjestelmän, mutta myös hydrauliikan osalta.

Asko
Mielenkiintoista, kiitoksia vastauksesta.

Täsmennyksenä vielä, että syttymisherkkyydet noukin lähinnä yksikköjen omista menetyksistä, päiväkirjoista (esim. "Combat History of Schwere Panzerjager Abteilung 654"), enkä niinkään länsihistorioitsijoiden turinoista. "Burnt out" termi vilisee melkein jokaisen menetetyn vaunun kohdalla, ja miehistöä paloi siinä samalla.
Silläkin lienee merkitystä minkälainen ammus vaunuun osuu?
Mites tämä asia voidaan ottaa mallailussa nyt huomioon? ;)