Pienoismallit.net

Revell 1/32 Mosquito, neuvoja maalaus/kokoamisjärjestykseen.

Hei!

Piintynyt 1/24- 1/25- automallari osti sitten pitkästä aikaa lentokonemallin eli Revellin jo ties kuinka monetta kertaa uusintajulkaistun 1/32 Mosquito Mk. IV:n
Hinta / laatusuhteeltaan ihan mukiinmenevä malli mielestäni, detaljointi ei aiheuta kiihkeitä hurraahuutoja mutta eipä tuo hintakaan ollut mikään kova.

On tuo fiksuin osien maalaamisjärjestys hiukan hakusessa, se kun poikkeaa jonkin verran autoissa noudatetusta menettelystä.

Sen minä vielä ymmärrän että ensin kootaan ohjaamosysteemit jonka jälkeen rungon puolikkaat liimataan yhteen ja kitataan saumat, liimaillaan siivet kokoon ja moottorikondolit ( vai mikä niiden nimi on? ).
Sitten kootaan runko, siivet ja nuo moottorisysteemit jonka jälkeen maalaillaan.
Tämä selvä.

Ohjeet kuitenkin väittävät että laskutelineet ja kannuspyörä olisi liimattava paikoilleen ennen kuin pääsee maalaamaan koneen ulkopintoja, ennen moottorinsuojuksien alaosien liimaamista siipiin tms. Jotenkin tämä tuntuu hankalalta järjestykseltä ja menettelyltä jossa laskutelineet eivät varmasti säily ehjinä koneen ulkopuolen maalausprosessin aikana.

Peräänkuulutankin tässä rakentelukokemuksia muilta saman sarjan rakentaneilta, kuinka kannattaisi menetellä?

Rakennan mallin ilman isompia muutostöitä ja lisädetaljointeja, tavoitteena saada se työhuoneen kattoon koristeeksi, mielessä ei ole menestyä tällä näyttelyissä ellei se kuuluisa mopo karkaa käsistä.
Pienoismallit.net Moskiittoblogi by Juhana ehkäpä tuossa olisi hieman referenssiä aloitukseen, itse yleensä värjäilen sisäpuolet ensin kuntoon, kasaan mallin ja pintamaali. herkästi rikkoontuvat ulkonemat yritän jättää ihan viimeiseksi että välttyy niiltä korjauksilta. 1/32 malli on kuitenkin jo sen verran jämerä että kestää jo jonkin verran pyörittelyä jne toimintaa.
Joo olipa tuolla linkkisi takana paljon hyödyllistä tietoa, vaikka malli olikin 1/24.
Kiitoksia vinkeistä!
Taidan vielä tutkia ohjeita ja osia uudemman kerran, toivon pääseväni sellaiseen ratkaisuun että saan asennettua laskutelineet, kannuspyörän ja kaiken muun ulkonevan tavararan vasta kun mallin ulkopinnat ovat saaneet lopullisen mattalakkakerroksensa.

Voi tosin olla etten pääse edes aloittamaan tämän mallin rakentamista kuluvana vuonna, erinäiset automallipuolen asiakastyöt vievät aikaa niin paljon.
Kovasti tuo iso Mosquiton laatikko kuitenkin houkuttelee ja vaihtelun tarpeen sekä uusien haasteiden vuoksi minä sen hankinkin.
Minäkään en ole kyseistä sarjaa rakentanut, mutta yleensä käyttämäni tapa on koota runko valmiiksi ennen maalausta ja siirtokuvia ja asentaa laskutelineet ja pikkuosat vasta sen jälkeen. Aina tämä ei osajaosta johtuen ole mahdollista, mutta melko usein ohjeita voi kokoamisjärjestyksen osalta soveltaa.
Moikka Jarkko,

Kun aikoinaan rakensin tämän Revellin ison Mosquiton, niin en muista miten orjallisesti noudatin ohjetta. Kuitenkin tuon aikakauden (= 60- ja 70-luvut) kokoamisohjeet olivat enempikin "osien sijoittelu-ohjeita" kuin tarkkoja kokoamisjärjestys-ohjeita. Kävin nyt läpi tämän Revellin 1/32 Mossien. Sen kokoamisessa ei ole mitään ongelmia, vaikka haluaisikin poiketa ohjeiden järjestyksestä.

Ohjaamon seitsemän (!) osaa voi koota valmiiksi ja ne pitääkin sijoittaa runkopuoliskojen väliin. Samoin takarunkoon se pyöreä osa #14. Se pitää laittaa runkopuoliskojen väliin. Mutta siihen ei vielä tässä vaiheessa tarvitse liimata kannuspyörää. Sen voi aivan hyvin tehdä kun malli pääosin on muutoin valmis.

Samoin on päätelineet. Siipiin voi liimata sisuksiltaan maalatut moottoripuoliskot. Ja sitten maalata + lakata mallin valmiiksi jopa siirtokuvia myöten. Laskutelineet kootaan ja maalataan omina kokonaisuuksinaan ja ne voi liimata paikalleen pyöräkuilun aukon kautta vaikka viimeisenä … menevät hyvin paikalleen.

Ja sitten aivan lopuksi kuten ohjekin näyttää, liimataan kuomut, antenni ja potkurit + mahdollinen muu pikkusälä.

Aikanaanhan tämä malli oli mitä hienoin…ja onhan se ulkoisilta mitoiltaan ja muodoiltaan hyvä vieläkin. Mutta muuten se on varsin karu; ohjaamoon muutama "sinne-päin-oleva-palikka", pommittajan nokkakuvun takainen tila täysin tyhjä…samoin pyöräkuilut.

mallailuterveisin pertti L
Kiitoksia neuvoista Pertti L, jotain tuon suuntaista itsekin ajattelin kokoamisjärjestyksen olevan.
Ohjaamon ja pyöräkuilujen detaljoinnilla ei tosiaan pääse leuhkimaan muttei se tässä tapauksessa haittaa.
Harkitsen jopa laskutelineiden asentamista yläasentoonsa koska tämä tullee mitä todennäkoisimmin työhuoneen kattoon roikkumaan.