Pienoismallit.net

Luckymodel

Samapa tuo kun en saa edes tilausta maksettua, niin ei mene rahat hukkaankaan :)
Pitääpä laittaa lusikka tähänkin soppaan ja kehua välillä Luckymodelin palvelua. Tein tilauksen viime torstaina ja tavara oli täällä eilen. Tavaraa tarkastaessani huomasin mallin ohjeista puuttuvan 4 sivua (1 arkki). Lähetin eilisehtoona viestin, että voisikohan puuttuvat sivut skannata toisen mallin ohjeista ja aamusella olivat puuttuvat sivut pdf:nä s-postissa.
Mulla ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa Luckymodelista! Mitä nyt viisi tai kuusi kertaa olen kaupasta tilannut, niin aina ovat viikon sisään tulleet. Hinnatkin ovat hyvät, eivät kalliita. Ainoa miinus on toi tavaroiden "out of stock", joskus tuppaa olevan turhankin usein tuo teksti mallin kohdalla.
Viesti on poistettu moderaattorien toimesta.
Jostain syystä käytäntö on nykyään se, että lähettelevät aina sitä mukaa, kun tavaraa saadaan saldoille. Jotenkin tuntuu järjenvastaiselta, että minullekin yhtenä päivänä lähetettiin yksi maalipurkki ja pari päivää myöhemmin sitten vähän isompi satsi, vaikka olin rastittanut tuon "do not split"-kohdan. No, tämä sopii minulle, niin kauan kun postimaksut pysyvät siinä mitä on tilatessa sovittu. Mutta kai tuo postittelu LM:lle jotain maksaa, joten saattaa tulla pian paineita korottaa postituksen hintoja tai jyvittää kohonneet kustannukset mallien hintoihin.
Onko muuten kellään tietoa, saako tullipostista hakea seurantakoodilla, vai pitääkö odottaa sitä virallisen näköistä lappua? On unohtunut aina kysyä. On niin kiva katsoa seurannasta, että siellä se paketti on (usein vielä juuri sopivasti perjantaina) tullipostissa, jokohan keskiviikkona saisi hakea.
Muuten hyvä kauppa,mutta aika vähän on artikkeleita in stock merkinnällä.Ja noita available tuotteita en viitsi odotella.
J Pokki kirjoitti:
Onko muuten kellään tietoa, saako tullipostista hakea seurantakoodilla, vai pitääkö odottaa sitä virallisen näköistä lappua? On unohtunut aina kysyä. On niin kiva katsoa seurannasta, että siellä se paketti on (usein vielä juuri sopivasti perjantaina) tullipostissa, jokohan keskiviikkona saisi hakea.
Riippuu tullitoimipaikasta. Jotkin voivat antaakin paketin henkilötietoja vastaa, mikäli paketti on ehtinyt tiloihin. Joissakin tapauksissa ongelmaksi voi muodostua, se että tulli tarvitseen tositteen postia, jotta todistetaan paketin olevan luovutetun. Ja valitettavasti täytyy sanoa, että tulli ei ole palvelulaitos.
Sen kerran kun minulta meni paketti tullipostiin niin pakettikuljetuslappu oli laitettu laatikkoon samana päivänä kun posti oli toimittanut itse paketin tullipostin toimipisteeseen. Lapussa oli pvm ja kellonaika koska paketti olisi noudettavissa tullista.

Eli postin toiminta on periaatteessa samantyyppistä kuin paketti olisi yritetty toimittaa kotiin mutta se ei sopinut laatikkoon tai kukaan ei ollut kotona ottamassa sitä vastaan.
En kyllä suosittele enää tätä kauppaa kenellekkään… 16.11.2008 olen tilauksen jättänyt ja maksanut ja tähän päivään meneessä ei ole paktti lähtenyt vaikka olen monta kertaa maililla kysynyt ja joka kerta on luvattu lähettää kuun vaihteessa. Saappa nähä mitä vastataan tänään lähettämääni mailiin.