Pienoismallit.net

Sattuikohan menemään munkilla oikein…

Tein huvikseni muotin kilometritolppien valamiseksi kipsistä. Tänään rakentelin pikapikaa kokeeksi yhden kipsivalun valmiiksi:



Jäljestä ei niin tarvitse välittää, napsin siirtokuvat randomilla ylijääneistä jämistä, ja ne eivät ihan vastaa suomalaista esikuvaansa. Tolppa on mittojen puolesta tehty TVH:n vuoden 1938 ohjeiden mukaan mittakaavaan 1:35.

Se mikä tuossa puuhastelussa oli ovelaa, oli se, että aloitin tolpan numeroiden määrittelyn täysin randomilla kilometreistä. Tamiyan arkilta löytyi joukko numeroita, joista valitsin summamutikassa pari ja laitoin paikoillen. Seuraavaksi päätin että tehdään nyt sitten valtatie ja vedin pallukan punaiseksi. Numeroita valitessa ajattelin että pistetäänpä joku Viipurista lähtenyt valtatie, jos tolpalle olisi käyttöä tulevaisuudessa. Valtatie 15 Viipuri - Rajajoki näytti hyvältä, se kun meni sopivasti itärajan suuntaan. Kun Tamiyan ylijäämäarkilta löytyi sopivasti numero 15, valkkasin sitten sen.

Seuraavaksi tuli mieleen tarkastaa että kuinka väärin kilometrit tulikaan valittua. Yllätys oli melkoinen, kun Viipurin ja Rajajoen väliseksi etäisyydeksi eräs nettisivu ilmoitti juurikin tuon 96 kilometriä! Seuraavaksi pitääkin katsoa kartasta jotta mikä paikka mahtaa olla 30 kilometrin päässä Viipurista Rajajoen suuntaan.

Mahtoivatkohan nuo numerot mennä sattumalta mutulla oikein, vai löytyykö merkinnöistä virheitä?
Viimeksi muokattu 25.5.2007 23:41
HÄH! tuossa kyltissä on 66km.
Timo Nyyssönen kirjoitti:
…Viipurista lähtenyt valtatie, jos tolpalle olisi käyttöä tulevaisuudessa. Valtatie 15 Viipuri - Rajajoki näytti hyvältä, se kun meni sopivasti itärajan suuntaan
lasse koskinen kirjoitti:
HÄH! tuossa kyltissä on 66km
Ja siinä yläpuolella on 30. Yhteensä 96. Tuo tolppa on siis jossain matkan varrella. Tai näin minä tämän ymmärsin.
lasse koskinen kirjoitti:
HÄH! tuossa kyltissä on 66km.
30+66=96
Jos olen ymmärtänyt nuo kilometritolppien numerointitavat oikein, niin tolppa on matkan varrella. Jos tolppa on sijoitettu VT 15:n pohjoispuolelle, on tolpalta matkaa Viipuriin 30 km ja Rajajoelle 66 km. Yritin katsoa kartoista mihin kohtaan VT 15:aa tuo osuisi, mutta kun käytössäni olevat kartat ovat kovin suurta mittakaavaa ja netistä kaivamissani kartoissa ei ilmoiteta mittakaavaa, niin mittaus on arpapeliä. Osuisikohan tuo sattumoisin jonnekin Summan liepeille? Jos näin ja jos tolpan merkinnät sattuivat menemään oikein, niin tuon tolpan ympärillehän on sitten pakko rakentaa joku talvisota-aiheinen diorama / vinjetti!
Todella näyttävä juttu. Siihen saisi rakennettua ympärille vaikka mitä. Laitoin sinulle s-postissa äsken tulemaan GT-kartan vuodelta 1938, jossa näkyy reitti; Viipuri-Rajajoki.
Loistavaa! Kiitos JJ!
Luuleeko joku et osiasin laskee saatikka päätellä noin vaikeita asioita? xD oops
Tuosta GT-kartastahan pystyy laskemaan etäisyyksiä aivan pelkällä yhteenlaskulla. Eli valta- ja kantateiden risteysten väliset etäisyydet on merkitty kartaan punaisin numeroin. Joten kun katsoin Karjalan Kannas 1938 näköispainoksesta mihin yhteenlaskulla päätyy Valtatie 15:ta kohdalla niin ei aivan Summan kylään, vaan risteykseen Summan pohjoispuolella josta lähtee tie Kämärälle ( jonka pituudeksi kartta ilmoittaa 8,72 km). Eli laskemalla kartan antamat km määrät: 7,65+2,54+11,54+7,92= 29,65 km.

Tästä Kämärälle lähtevästä risteyksestä seuraavaan VT 15 kartan ilmoittamaan risteykseen on matkaa 8,79 km, eli ollaan tultu risteykseen josta Viipurista tultaessa kun käännytään vasempaan niin ollaan tiellä joka Perkjärven aseman kylän kautta kulkee Muolaanjärven eteläpään tasan ja Yskjärven välillä olevaan Parkkilaan, jonka läpi kulkee tie nro; 63. Tie nro: 63 yhtyy/erkanee VT 15:ta tuon 7,65 km:n kohdalla Viipurin kaakkoispuolella, ja kulkee Pienperon, Kämärän, Hotakan, Kyyrölän, Parkkilan, Pamppalan, Kivennavan Kirkonkylän,Polviselän, Lintulan ja Jäppilän kautta kulkee Suomen ja Neuvostoliiton rajalle, MAINILAAN. No tuli vähän "eksyttyä" noille Kannaksen teille, mutta kuten varmaan huomasitte niin paljon on tuonkin tien ( 63 ) varrella talvi- ja jatkosotaan liittyviä paikan-nimiä.

Timo, eli sen tekemäsi km-pylvään luku ei aivan osunut Summan kohdalle mutta hyvin lähelle. Mikä olisi sitten tarkka km luku Summan kylän kohdalla, sitähän tuo GT-kartta ei kerro. Mutta kyllä sen varmaan jotenkin saisi kaivettua esille. En ole varma mutta löytyisiköhän esim, tältä sivulta jotain vinkkiä Summan kohdalta: www.mannerheim-line.com. Itsekkin olen muutaman kerran käynyt nimenomaan Summan kylän kohdalla, mutta enpä ole huomannut katsoa sattuisiko vielä löytymään vanhaa km-pylvästä. Niin joo komian km-pylvään olet tehnyt, onnittelut :-).

T.Hessu
Viimeksi muokattu 28.5.2007 20:23
Kiitos Heikille erinomaisen valaisevista lisätiedoista. Tuosta JJ:n kartasta katselin että mukavan lähelle Summaa tuo kilometritolpan lukema sattuu menemään, sehän sijaitsee tuosta Kämärän tienrististä vielä hieman eteenpäin Summaa kohti. Todella jännä sattuma että kilometrit sattuivat menemään oikein ja itse tolppa napsahti vielä noin lähelle erästä talvisodan kuuluisimmista taistelupaikoista. Ei näissä mallailuhommissa random-työskentely anna näin mukavia tuloksia, täysin päinvastoin.

Jos Heikki eksyt Summaan uudelleen niin annahan kameran palaa ja pistä referenssi kuvia tänne sivustolle. :)