Pienoismallit.net

MT-445

Suomi mersu

Ukrainan miesten mallisarjasta kasattu Suomi mersu. 18 euroa maksanut 48 skaalan mallisarja ei antanut odottaa hirveesti sarjan laadusta. yllätyin kuitenkin positiivisesti että oli noinkin laadukas paketti. Esim. moottori on kiitettävästi detaljoitu ja mahdollisuus tehdä luukut auki oleva versio. Ohjaamo olikin sitten karumpaa tekoa. Osat kohdistui ihan ok. Valupurseita oli joissakin osissa mutta eipä tuo haitannut. Osat oli kuitenkin hyvälaatuisia. Lasiosat on kyllä valitettavasti sarjan heikoin lenkki. Mukana tulleet Suomi siirtokuvat ei olleet ihan tarkkaan harkitut. Hakaristejä tuosta ei voi käyttää valkoisen pohjan takia. Lisäksi pikkutekstit ovat Saksankielisiä. Muutoin hinta/laatu suhde on hyvä. Maalattu Humbrolin maaleilla. Lakkana käytin ensimmäistä kertaa Italerin mattalakkaa. Hyvinhän tuokin toimi.

Kommentit

Upea, Kerrassaan tosi näyttävä.
Kuvaus on myös huippuluokkaa.
Miinukset tulee alapuolen "puhtaudesta".
Koska yläpuoli on kivasti vanhennettu pakokaasuvanoja myöten, niin miksi alta kone on puhdas??
Olisi myös kiva saada lähikuva moottorin detaljoinnista.
Kiitos Timo. Alapuolesta yksinkertaisesti unohtui nokeaminen. Se ei ole vieläkään myöhäistä lisätä. Pitää ottaa parempia kuvia vielä. Jälkikäteen itseäni häiritsee tuo taustan tapetti. Kone hukkuu tehokkaasti tuohon väriin.
Ei huku. Päinvastoin. Antennilanka erottuu paremmin.
Hienon Suomi koneen olet rakentanut ja maalaus hyvin onnistunut väri sävyineen,sen mitä näistä ymmärrän.Sama sarja itsellänikin on ja epävarmaa rakennanko sitä ollenkaan.
Siistin ja hyvän näköinen tykkimersu. Ei oo ollut pahan kallis ostos. Maalaus näyttää onnistuneen hienosti.
Esko Rusi 25.9.2011 20:11 Vastaa lainauksella
Hyvän näköinen mersu. Itselläkin tämä UM paketti odottaa inspistä. Ainoa motkotus näkyy viimeisessä kuvassa, tykin piippua olisi voinnut porata auki tai mustalla maalilla voinut hieman luoda syvyysvaikutelmaa.
Paavon verstaalta tullut taas mallikas malli. Tu alapuolen "nokeaminen" lekoissa on vaikiaa, koska aika harvassa on koneista alapuolesta otettuja kuvia. Hieno malli!!
Hyvin onnistunut ja hieno malli.UM:n sarja ei ehkä ole helpoin lähtökohta mersulle mutta hyvin on Paavo homman hoitanut.Ehkä jotain "sotkua" sinne alakertaan niin vanhennuskin on enempi tasapainossa.Well done Paavo!
Komiasti rakennettu mersu, suomiaiheesta plussat. Maalaus näyttää hyvältä tosin alapuoli on hieman monotoninen. Tykkien putket ois voinu avartaa tai mustalla maalata. Muuten ei napisemista komia niinku mersut aina.
Ilkka K. 26.11.2011 23:56 Vastaa lainauksella
Ihan siististi rakennettu Suomi-mersu. Moitteita vanhennuksen puutteesta, mikä näkyy (tai on näkymättä) erityisesti koneen vatsapuolella, yläpuoli parempi tosin sieltäkin olisi voinut uppoviivoja tuoda hieman esiin.