Pienoismallit.net

Yamaha xv 1000

Morjens vaan kaikki ! Olen ensimmäistä kertaa näillä teidän sivuilla. Olen innostunut pienoismallien rakentelusta lasteni tuotua minulle samallaisen pienoismallin kuin itselläni on tuolla autotallissa. Sain mallin isäinpäivänä ja kun rupesin rakentelemaan, tuntui tosi mukavalta ja rentouttavalta puuhastella mallin kimpussa.
Jammu on suoraan laatikosta ja mitään omaa en ole uskaltanut siihen rakentaa. Ainakaan vielä tässä vaiheessa.
Moka, minkä tein selkeästi on etuvalon huurtuminen, johtuen tietämättömyydestäni liimauksen suhteen. Samoin kuvausmiljöön kanssa on paljon tekemistä.
Jammusta vielä sen verran, että kyseessä on vuosina 85-87 valmistettu juhlamalli ja sitä muistaakseni valmistettiin 5000 kpl. Sen jälkeen koneen koko suurennettiin 1100:ksi. Kuitenkin tehot alenivat. 75 asteen kulmassa oleva kaksipyttyinen kone tuottaa 62hp (hevosvoimaa) ja vääntää matalillakin kierroksilla. Aivan loistava ajettava mutkaisella maaseututiellä !!!
Pyörä on tyylikkään kasari-ajan tuote.
Mutta komentoikaa vapaasti, samalla opin myös pienoismallien rakentelusta jotakin.

Kommentit

Malli on maalattu hyvin. Malli kiiltää myös hienosti.=)
Voisi luulla oikeaksi, jollei taustan sanomalehtipaperi paljastaisi mittakaavaa. Hienoa työtä!
Tämähän on oikein komea malli. Uutuuden kiiltelyä piisaa ainakin. Tuo etuvalo on tosiaan hiukan maitolasillisen oloinen, mutta niistä kai sitä oppii. =) Hieman pölyä/kuraa tuonne alapintojen kiiltelyihin, toisi realistista meininkiä, muita mutinoita ei minulta tule.
Joo, itsehän noi suurimmat puutteet jo listasit! Kuviin (etenkin niiden taustaan) kannattaa panostaa, mallia on paljon miellyttävämpi katsella rauhallisella taustalla.
Lasiosat taitaa olla kaikille alottelijoille vaikeita, niitä ei tosiaankaan kannata liimata samalla liimalla kuin muuta mallia, vaihtoehtojahan on monta, Johnssonin vaha, Eri-Keeper, sitä vastaavat mallailuliimat, epoxit jne.
Sama noihin kromiosiin voi jatkossa panostaa, omaan silmään ne on lähes joka mallissa tehtaan jäljiltä liian kiiltävät. Eika se taida Viragossakaan koko lohko olla kromattu.
Satula turhan kiiltävä, mutta toisaalta yksityiskohtia saatu pyörässä maalattua ihan siististi.
Hyvä ekaksi malliksi, tästä on hyvä jatkaa.
Juu tosi mahtavan näköinen jammu! :) Eri tausta ja menis ihan oikeasta yamahasta ;)