IAF Beaufighter

5 Beaufighteriä ostettiin elokuvan kuvakusia varten, koneet kunnostettin ja 4 näistä lähtivät englannista lentoon elokuvakameroiden käydessä. Liian myöhään englantilaisille valkeni että koneet eivät olleet tulossa takaisin.
Koneet jäivät vähäiselle käytölle Israelissa ja koneet poistettiin käytöstä vuoden 49 keskivaiheilla reilun vuoden käytön jälkeen.
Malli on Tamiyan mainio sarja, TF Mk. X. Tämä sarja on ainoa jossa tulee mukana pidenettysivuvakaaja. Dekaalit ovat IsraDecal:n mainiota tuotantoa.
Siiven alapuoliset omakone merkinnät ovat maalattuja, mukana olisi tullut myös siirtokuvana mutta oli helpompi maalata muutama siirtokuva.
Siipi konekiväärit eivät oleet IAF:lla käytössä joten nämä ovat peitetty mukaanlukien hylsyjen poistoaukot. Jostan syystä israelilaiset keksivät laittaa pommiripustimet siipiin. Tätä en ole muissa beaufighteriessä nähnyt ja voisi olettaa että ripustimet olivat sakalaisi niinkuin pommitkin. Näinhän on muissa IAFin koneissa samalta aikakaudelta. Nämä ripustimet tulivat sarjan mukana mutta oli tarkoitettu rungon alle, pienellä muokauksella sopivat siipiin.
Ainoat resiniiosat olivat nuo piikkisika pakoputket, tamiyan versiossa ovat kahdesta osasta ja paha samuma osuu juuri noiden "piikien" väliin ja melko mahdoton siivota siististi. Joten quickboost sai tässä tarjota paremman vaihtoehdon.
Kommentit
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy käyttäjäksi.