Moi.
Mielestäni on ollut aika hyvä idea mutta parempi toteutus!
Niin on saattanut vihollisilla olla jotain löysää housuissa. =D
PS. Aika jykevät tykit.
Etusivu 
Galleria Mallit: mitä jos...
Merikotka ja Kotkanpoika
Palsamia sodan haavoihin - suomimallien ryhmärakentelu
Emo ja poikanen. Vaikka kokoero ei ole kovin suuri, emo on huomattavasti raskaammin aseistettu ja panssaroitu. Poikanen taas on hieman nopeampi ja ketterämpi.
Ymmärrettävästi puolustusvoimia moinen kismitti, ja rauhansopimuksesta ryhdyttiin etsimään mahdollisia porsaanreikiä. Insinööri Toivo Kaarion jo 1930-luvulla aloittamat maaefekti- eli pintaliitäjä- eli patosiipialusten kokeilut pulpahtivat vähäisien varojen kanssa tuskailevien kaluunaherrojen mieleen 1950-luvun puolivälin paikkeilla, ja ajatukset alkoivat realisoitua 1960-luvun alussa. Kaario oli käynyt luennoimassa tutkimuksistaan ja kehitystyöstään Yhdysvalloissa Princetonin yliopistossa 1959 ja herättänyt siellä mielenkiintoa. Kesällä 1960 alkoivat salaiset neuvottelut Yhdysvaltain puolustusvoimien kanssa. Myös Neuvostoliitosta oli saatu tiedustelutietoja, joissa kerrottiin erityisesti Kaspianmerellä havaituista nopeista ja jättiläismäisistä maaefektialuksista (ks. esim. www.youtube.com/watch?v=hSaAvl3egwg).
Suomen puolustusvoimat osasi hyödyntää amerikkalaisten mielenkiinnon, ja saivatkin suostuteltua heidät antamaan teknistä apua. Näin saatiin amerikkalaisten ylijäämävarastoista Douglas Invader -pommittajan runko, jonka arveltiin vankan rakenteensa ansiosta soveltuvan lähtökohdaksi maaefektikoneen kehitystyöhön.
Myös Ruotsi oli Suomelle kiitollisuudenvelassa sodan jälkeen. Operaatio Stella Polariksen aikana suuret määrät salaista ja käyttökelpoista tiedustelutietoa oli viety Ruotsiin turvaan. Ruotsi oli saanut merkittävää hyötyä myös sodan jälkeen, kun entiset suomalaiset kaukopartiomiehet olivat tehneet salaisia tiedusteluretkiä Neuvostoliittoon. Ruotsi toimittikin pari tykkiä ja suihkumoottoreita, joista arveltiin olevan hyötyä maaefektikoneen kehitystyössä. Myös kaksi siipivaurioista Saab J29:n runkoa toimitettiin Suomeen.
Valmetin tehtailla oli paljonkin kokemusta puolustuvoimien kanssa työskentelystä, joten tarkasti vartioitu kokoonpanohalli järjestyi melko helposti. Näistä eväistä rakennettiin sitten Kaarion johdolla Valmetin tehtailla kaksi prototyyppiä.
Ensimmäisenä valmistui järeämpi alus, joka perustui amerikkalaisten toimittaman pommikoneen runkoon ja panssarivaunukaliberin tykkiaseeseen. Voimanlähteenä oli kaksi ruotsalaisten toimittamaa Volvo-suihkumoottoria. Koska alus oli melko suuri ja ensimmäisissä käyttötesteissä havaittiin aluksen uskomaton kantokyky raskaasta panssaroinnista huolimatta, mukaan mahdutettiin myös pari meritaisteluohjusta. Miehistönä oli ohjaaja, tutkaoperaattori, kk-ampuja ja tykin ampuja. Nimekseen alus sai Merikotka.
Toinen alus oli hieman kevyempi ja nopeampi Kotkanpoika. Sen rungon muodosti kaksi Saab J29 -hävittäjän runkoa, eli ratkaisu oli katamaraanityyppinen. Aluksen voimanlähteenä oli kaksi amerikkalaisten varastoista saatua saksalaisilta sotasaaliiksi jäänyttä Junkers Jumo 004B-1 -suihkumoottoria. Aseistuksena oli kevyt 30 mm konetykki, 6 kpl ilmatorjuntaohjuksia ja yksi meritaisteluohjus. Miehistönä oli ohjaaja ja tykin ampuja.
Alusten loistava suorituskyky pantiin nopeasti merkille, ja puolustuvoimien haaveissa olikin saada aluksia lisää. Suunnitelmissa oli rakentaa kymmenkunta Merikotkaa ja pari-kolmekymmentä Kotkanpoikaa. Ajatuksena oli perustaa alusten huomattavaa nopeutta ja raskasta aseistusta häikäilemättä hyväksikäyttäviä iskuosastoja, jotka pystyisivät toimimaan rannikkosaariston suojista tehden nopeita ja tuhoisia iskuja avomerellä liikkuvia vihollisen laivasto-osastoja vastaan. Näissä osastoissa Merikotka isoine tykkeineen olisi ollut varsinainen ”pääase”, ja pari Kotkanpoikaa olisi antanut tulitukea ja ilmatorjuntaohjuksineen toiminut myös ”saattuehävittäjänä”.
Näiden uusien maaefekti-alusten nopeus ja raskas aseistus olisivat olleet juuri sitä, mitä sodanjälkeinen meri- ja rannikkopuolustus olisivat kaivanneet. Tutkavarustuksen ansiosta alukset olisivat voineet toimia myös pimeässä, ja tätä ajateltiinkin niiden pääasialliseksi käytöksi. Vihollisen havaittuaan alukset olisivat lähteneet liikkeelle saariston suojista, iskeneet nopeutensa ja raskaan aseistuksensa avittamina vihollisen kimppuun ja sitten poistuneet takaisin saariston sokkeloihin. Alukset lensivät parisen metriä vedenpinnan yläpuolella, joten pimeätoimintakin olisi ollut melko turvallista, koska aivan pieniä karikoita tai ahtojääkasaumia ei olisi tarvinnut pelätä. Vihollinen sen sijaan ei olisi saaristoon pimeässä uskaltautunut.
1960-luvun loppua kohden tekninen kehitys kuitenkin ajoi hankkeesta ohitse, ja myös rahoituksen kanssa alkoi tulla ongelmia. Aluksen jatkokehitystyöstä käytiin neuvotteluja amerikkalaisten kanssa, mutta nämä eivät enää olleet kiinnostuneita, vaan sijoittivat omat resurssinsa mieluummin ilmavoimiensa ja lentotukialustensa kehittämiseen. Viimeisenä epätoivoisena oljenkortena yritettiin saada aikaan yhteistyötä pienempien Euroopan valtioiden kanssa. Pisimmälle neuvottelut etenivät Andorran rannikkolaivaston kanssa, mutta kariutuivat sitten, kun huolto-ohjekirjan käännätyskustannukset suomesta katalaaniksi eivät mahtuneet andorralaisten budjettiin.
Merivoimat yrittivät kuitenkin vielä vuosia myöhemmin vielä kerran saada edes jotain tämänkaltaista aikaiseksi Laivue 2000 -hankkeellaan, jonka puitteissa rakennettiiinkin Tuuli-ilmatyynyalus. Mutta kun sekin hanke meni mönkään, merivoimien esikunnassa päätettiin pitäytyä perinteisemmässä teknologiassa. Eräs amiraali tosin tilasi piruuttaan Nilsiän veneveistämöltä maastokuvioidun savolaissoudun, mutta Upinniemen laivastoaseman asepaja ei suostunut asentamaan tähän Veljmies-luokan alukseen pyydettyä konekivääriä edes pilailumielessä. Veneen tämänhetkisestä kohtalosta ei ole tietoa.
Eli semmoinen tarina näiden esikuvilla. Kun lähdin tähän ryhmärakenteluun mukaan, ajattelin, että pitää nyt sitten tehdä jotain ihan erilaista eikä vain maalata joku olemassaoleva malli suomalaisiin väreihin. Taisinkin onnistua ainakin siinä, että en ole vielä toistaiseksi maaefektikoneita näillä sivuilla nähnyt. En sitten tiedä, ovatko nämä hienoja, vaiko vain osoitus maamme mielenterveyspalvelujen kriisistä. Myönnän että eivät nämä nyt ihan niin puhdaslinjaisia ole kuin venäläisten Orljonok tai Lun, mutta onpahan budjettikin ollut ihan toista luokkaa, eikä venäläiset rakentaneet omiaan keittiönpöydän ääressä.
Nämä mallit on tehty muovista, jonka muotoilussa ovat auttaneet Italerin ja Airfixin/Hellerin insinöörit. Merikotkan runko on Italerin Invader 1/72-mittakaavassa. Siivet on itse tehty polystyreenilevystä. Pyrstösiivet ovat Airfixin Tunnanista, moottorit Thunderbolt A-10:stä, tykkitorni Tunnanin tiedusteluversion nokan alaosa, jossa on laskutelinekuiluun ympätty Leopard-panssarivaunun tykki. Meritaisteluohjukset ovat Tunnanin lisäpolttoainesäiliöt itsetehdyin siivin ja vakaimin. Myös torpedot itsetehtyjä. Kotkanpoika koostuu kahdesta Tunnanista, uloimpana Matchboxin Thunderbolt A-10:n siivet, moottorit ovat Arado 234:stä (joku venäläinen vakusarja, jonka kanssa meni aikanaan hermot), takasiivet ovat Invaderista, ohjukset miljoonalaatikosta ja tykkitorni on A-10:n pyrstön perimmäinen pätkä, tykinputki injektioneulasta. Molemmat on maalattu Vallejon maaleilla ja pensselillä.
Kolho ulkonäkö johtuu siitä, että kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Varsinkin tuo polystyreenilevyn laajamittaisempi käyttö oli minulle uutta, ja siltä osin parantamisen varaa ja oppimista vielä on. Myös maalien kanssa tuppasi jossain vaiheessa olemaan ongelmia, kun näytti tulevan eri väriä joka kerta, vaikka otti samasta purkista. Tulipa kokeiltua maalin irtiliuottamistakin (PineLine) vanhoista malleista. Kaiken kaikkiaan omaa väkertämistä oli todella paljon ja jossain välissä mielessä kävikin homman heittäminen sikseen. No, onneksi tuli sitten tehtyä kuitenkin valmiiksi asti. Seuraavaksi tekeekin sitten jo ihan mielellään jotain perinteisempää.
Kommentit
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy käyttäjäksi.
