Pienoismallit.net

Staghound

Rakentaminen
Itse kasaaminen oli iisiä ja meni muitta muitkitta kasaan. Vain erittäin vähän muutamassa kohdassa joutu käyttämään kittiä. Tämä oli joku juhlamalli ja mukana oli metallista putkea ja jonkin verran muutakin mukavaa. Kaiken kaikkiaan erittäin mielyttävä kasata. Lisäksi sarjan mukana tuli referenssi vihkonen joka paljon autto monissa kohdissa pyrkimään tekemään realistisempaa staghoundia.
Maalattu penseleillä. Itse maalaus ja muut litkutukset sekä säestykset veivät aikaa paljon enempi, kuin kasaaminen. Jätin tämän staghoundin suhteelisen siistiksi, en tehnyt karmeaa ruosteläjää, vain muutamiin kivien hakkaumia ja vaijeria sekä muutamaa muuta pientä ruostumaa. Varmaan tämänkin jossain vaiheessa sijoitan johonkin dion niin sitten viel lopulliset viimestelyt kun näkee mihin ympäristöön se tulee. Sen takia myös tykkitorni, tornin kk ja itse tykki jätetty liikuteltavaksi.
Nyt viidennen mallin jälkeen alkaa tuntua. että pikku hiljaa alkaa päästä jyvälle hommaan. Mutta on vielä paljon opeteltavaa ja tässäkin mallissa tekisi asioita toisin. Loppupeleissä sain vasta kunnon kitinkin, joten sais paremmat hitsisaumat ja muuta sellasta pientä jota voisi vielä viilailla ja parantaa. Joten kommentoikaa ja esittäkää mielipiteitä. Kiitos.

Historia
Tämä jenkien tekämä panssariauto oli käytössä brittien ja liittoineiden käytössä toisessamaailman sodassa. Afrikan kampanjaan kyseinen auto saapui liiaan myöhään ja Euroopan puolella sen käyttöä rajoitti suuri koko.

Toisen maailman sodan jälkeen Staghound oli käytössä useilla valtoille vielä 80 luvulle saakka. Olihan tässä 43 ilmestyessään monia edistyksellisä teknologioita, neliveto joka pystyttiin lennosta vaihtaa kahdella pyörälle vetäväksi, Ohjaustehostimenkin säätö onnistui lennosta jne.

Referenssi sivuja
Staghound sivusto jossa paljon kuvia

Omat lisäykset
Saksalaiset figut muokattu briteiksi ja laitettu ohjaamoon ja kk:n taakse.
Takaosaan lisätty jotkut luukut,mitä refesenssi kuvissa oli.
Tykkitorniin lisätty hitsaussaumoja.
Pakoputket aukastu.
Rojua taakse.
sekä muutamia pikkuosia.

Kommentit

Onpa nätti. Nuo Omat lisäyksesi maustavat koko mallin. Hienoa työtä. Ei uskois, että viides mallisi. Minkähänmoinen on viideskymmenes?
Marko Paakkanen kirjoitti:
Saksalaiset figut muokattu briteiksi ja laitettu ohjaamoon ja kk:n taakse
????

Konekiväärien piiput jäänyt poraamatta auki ja ja viitoskuva kavaltaa siistimättömiä valupurseita. Rakennusjälki yleisesti ottaen oikein siistiä, harvemmalla taitaa jo viidennessä mallissa lopputulos olla näin hyvä. Kontrasteja vaan rohkeasti lisäämään pintakäsittelyssä ja pölyjen kohdalla kannattaa kiinnittää huomiota niiden sijoittumiseen. Kokemuksen huomioiden komeaa jälkeä.
Timo : kiitos
Pekka : Figut löytyy täältä. Joutu irrottaa lasit jotta sais edes jonkin sortin kuvaa. Toiselle figulle tei kypärän ja toiselle baretin. Sekä asetakkien muoto vähän muokkasin yläosalta… mikä vaan näkyy.
Lainaus:
Konekiväärien piiput jäänyt poraamatta auki ja ja viitoskuva kavaltaa siistimättömiä valupurseita.
Auts! no unohtu kokonaan. viel voi korjata onneksi. Kaikki osat yritin hioa ja siistiä. mutta minkäs mahtaa kun hatara pää. Kiitoksia rakentavista kommenteista, näistä suurta apua aina tuleviin projekteihin.
Eikä lainkaan hullummin ole kyhäytynyt läjään tämäkään viides teos. Hyvä vain ettei näytä 50 vuotta suossa maanneelta (lue: maltillisesti säistetty).
Hieno sotaaikainen kuljetin:) Säistys maltillista ja sopii hyvin tähän maalipintaan. Rakennusjälki hyvää, työkalut aika puhtaat. kaikinpuolin varsin onnistunut malli.
Marko Paakkanen kirjoitti:
viel voi korjata onneksi. Kaikki osat yritin hioa ja siistiä. mutta minkäs mahtaa
Tutulta kuulostaa, itsellänikin malleistani ottamiani kuvia katsellessa olen löytänyt siistittävää, jota muuten en ole huomannut, vaikka sitä yrittää joka osan hioa ja huolitella… :)