Pienoismallit.net

Finnair A340 "OH-LQB"

Markettimalli tarvikesiirtokuvilla eli Revellin A340-300 TwoSixin Finnair-arkilla täydennettynä. Järjettömän suuritöinen projekti, ei sinänsä vaikea mutta tuntui että näpertämistä on loputtomiin ja maalinkuivumismalleja ehti odotellessa rakentaa jo useammankin. Referenssikuvia löytyi luonnollisesti vaikka kuinka, koneyksilön valintaan vaikutti loppujen lopuksi se että olen muutaman kuvan onnistunut itsekin ottamaan tästä kyseisestä LQB:stä. Jos edellisen mallin kanssa tuli vähän haukuttua nykykoneita, niin nyt on todettava että A340 on yksi linjakkaimmista ja sopusuhtaisimmista Airbusseista, ehkä A330 menee vähän vielä edelle mutta Finnairin väreissä lentäessään kone on yksinkertaisesti kaunis.

Sarjan rakentamisessa ei ollut mitään poikkeavaa, sovitteet olivat hyvät ja ollakseen iso Revellin siviilimalli valu oli onnistunut tällä kertaa hyvin (toisin kuin vaikkapa Lufthansa 747-400). Laskutelineiden rakenteet olivat vähän monimutkaisia 1/144-skaalaan mutta kaikki osat sain käytettyä.

Kittaamista ei ollut oikeastaan paljoa, mutta suuresta koosta johtuen saumaakin riitti ja noidankehää kittaus-hionta-hiontamaali-kittaus piti toistaa muutaman kerran. Onnistuinpa halkaisemaan vielä jo valmiiksi maalatun rungon pyrstön tienolta alapuolen maskiteippejä painellessa että olkaa te tarkkaavaisempia siellä liimausvaiheessa.

Maalausjärjestyksen tein tällä kertaa näin: valkoinen Revell 04 runko ja sivuperäsin, silkinhimmeä 371 siivet ja korkeusperäsimet, oma corrogard-sekoitus Humbrol 127+hopeamaali siivet ja korkeusperäsimet ja oma Finnair-sekoitus Revell 374+04 rungon alaosa. Moottorit maalasin valmiiksi jo etukäteen rakennusvaiheessa.

Siirtokuvat tulivat siis TwoSixin arkilta, sininen matching paint-ruutu oli jostakin syystä valittu täsmäämään Revellin tummansiniseen 350. Itse olisin tuota kyllä vaalentanut, mutta kun siirtokuvien sinisen mukaan mennään niin se siitä. Sarjan omalta arkilta otin kaikki vakioyksityiskohdat kuten ikkunat, ovet ja sensellaiset, TwoSixejä jäi vain pyrstön tunnus, Finnair-tekstit kyljessä ja rekisteritunnukset. Jaa niin, ja tietysti Suomen liput!

Rahtiluukkuja ja muuta siirtokuva-pikkusälää en tähän malliin laittanut, koska halusin säilyttää vaikutelman koneesta sellaisena kuin olen sen omin silmin nähnyt. Joitakin "no tow" ja "no walking beyond this line" -tyyppisiä tekstejä lisäsin poikkeuksena sääntöön. Radioantennit jäivät asentamatta taas siitä syystä, että tämänkokoisesta mallista joutuu vitriinin ulkopuolella säilyttäessä pyyhkimään toistuvasti pölyjä ja antennit hankaloittavat tätä touhua melkoisesti. Kaikki osat on kuitenkin tallessa, jos mieli vielä muuttuu.

En osaa tästä oikein enempää kertoa, kysykää jos jotakin tulee mieleen. Tällaisissa projekteissa tuntuu joskus että valmista ei tule ikinä, en tiedä onko tämä vielä oikeasti valmis mutta julistetaan nyt mielenrauhan vuoksi ainakin vähemmän keskentekoiseksi.

Kommentit

Varsin hieno malli. Erityisesti kiinnitin huomiota ikkunoihin jotka ovat onnistuneet mainiosti.
-----
Aivan mielettömän kaunis! Ei kai haittane jos itsekkin saatan joskus hamassa tulevaisuudessa tehdä samanlaisen…?
Hienoa nähdä tästäkin konetyypistä malli! Sanoit että TwoSix-dekaalin sininen on liian tumma ja sovitettu Revellin tummansiniseen 350. Eikös tuo sävy ole ns. Lufthansa blue? Ilmeisesti Ray on mennyt jostain syystä muuttamaan sinisen sävyä joka takoittaa sitä, että TwoSixin arkit eivät ole keskenään saman sävyisiä (jos verrataan ERJ-170-arkkiin joka on Revellin 52:sta aavistuksen vaaleampi).

Ja ihan vertailun vuoksi. Allaolevassa kuvassa vasemmalla Revell 350, Finskin maalinäyte ja Revellin 52:
[img]http://www.pienoismallit.net/media/kuvat/05/85/26/058526.jpg[/img]
wade 20.9.2009 20:56 Vastaa lainauksella
Kai-Petri Gustafsson kirjoitti:
Jälleen kerran komeaa jälkeä Wade. Miten sinä oikein kerkeät tekemään malleja tuollaista tahtia, laadusta tinkimättä. Kuvasi ovat muuten mukavan teräviä. Mikä kamera? Onko sinulla jokin "kuvaus koppi"?
Kiitos Kai-Petri! Jos en ihan väärin muista niin tämän sarjan ostin ja aloitin keväällä, siirtokuvat sain kesällä ja nyt tuli valmista. Että ei se yksittäinen malli ihan heti valmistu, mutta yleensä on koko ajan joku kesken.

Kamera on Olympus SP 550UZ, kuvausstudio pystytetään milloin minnekin. Valona käytän useimmiten muutamaa halogeenilamppua suht neutraalin värilämpötilan takia, tässä käytin alustana kiillotettua rosterilevyä (se ei ole siis peili) ja taustana hopeista valkokangasta. Valaistuksena oli keittiön kattolamppu kun halusin pitää yleisvalolla kiiltoja vähän paremmin hallinnassa. Jalusta on myös kova sana jos ei valo tahdo riittää, Slikin Pro 400 riittää näissä hommissa enemmän kuin hyvin.
wade 20.9.2009 21:00 Vastaa lainauksella
Sampo Santala kirjoitti:
Aivan mielettömän kaunis! Ei kai haittane jos itsekkin saatan joskus hamassa tulevaisuudessa tehdä samanlaisen…?
Kiitoksia, ei haitanne ollenkaan ;)! TwoSixin arkin löydät tuolta:
www.twosixdecals.co.uk…pages/62035508.sf/en_GB/?ObjectPath=/Shops/62035508/Products/144-339

Toi on sitten lasertulostettu, eli koko arkki on yhtä ja samaa kalvoa. Kalvo on onneksi suht jämäkkää tavaraa, eli käsittely ei ole muuten sen kummempaa kuin teollisten siirtokuvien kanssa.
wade 20.9.2009 21:19 Vastaa lainauksella
Juha Stenberg kirjoitti:
Sanoit että TwoSix-dekaalin sininen on liian tumma ja sovitettu Revellin tummansiniseen 350. Eikös tuo sävy ole ns. Lufthansa blue? Ilmeisesti Ray on mennyt jostain syystä muuttamaan sinisen sävyä joka takoittaa sitä, että TwoSixin arkit eivät ole keskenään saman sävyisiä
Nyt en osaa noista muista arkeista sanoa kun tämä A340 on ainoa mitä olen itse nähnyt, mutta tuon linkittämäsi kuvan perusteella ERJ-170 on kyllä vaaleampi ja mielestäni lähempänä oikeaa sävyä. Tuo Finnairin sininen on aika metka väri, epäsuorassa valossa se on hyvinkin tumma sininen mutta auringon valossa alkaa hohtaa raikkaana ja vahvana.

Revellin 350 on ainakin puolivirallinen Lufthansan sininen, sitähän Lufthansan "hyväksymissä" sarjoissa sävyksi suositellaan ja niihin se sopiikin.

F-Decalin A310/320/321 arkki on sellaisenaan melkein yhtä tumma kuin tuo TwoSixin A340, mutta valkoiselle pohjalle laitettuna vaalenee luultavasti aika lähelle oikeaa sinistä.
tomijar 20.9.2009 23:18 Vastaa lainauksella
Kyllä on komea lussu! Hyvin rakennettu ja hienosti maalattu, niinkuin waden kaikki mallit ovat.
Työläitä nämä laajarungot kyllä ovat; itellänikin niitä tuolla hyllyissä jo 3 kpl lojuu :)

Jos nyt jotain pitää sanoa, niin kyllähän tuo finskin sininen ainakin näissä kuvissa on aika tumman oloinen, ainakin esikuviin nähden. Mutta toisaalta natsaa hyvin siirtokuvien väriin. Toinen mikä osui silmääni, niin onko noiden takasiipien maalaus Finnairilla tollainen?

Itse omistan kaksi TwoSixin Finskin A340 arkkia. Toinen on jo käytettynä lussuun ja toista on tarkoitus käyttää Finskin A330:sen tekoon. Näistä tämän ensimmäisen arkin sininen on huomattavasta vaaleampi, kuin tämän uuden arkin. Ensimmäisen arkin sininen on tummuudeltaa sama kuin nyt työn alla olevat B757:n sininen. Joten Ray on taitanut hieman tummentaa tuota sinisen sävyään. On aika vaikea kuitenkin sanoa kumpi osuu esikuvaan paremmin.

wade, Ikeasta saat vitriinin johon tuo Lussukin mahtuu, mulla on pari kuvaa vitriinistä tuolla Kuvapankissani
En nyt muista tarkkaa mallia, mutta voin kyllä tarvittaessa kaivaa sen jostain.
[quote="tomijar"] Lussukin ?????
Jouko Ylitie kirjoitti:
Lussukin ?????
Heh heh, lussu on kutsumanimi A340:lle. Nimi juontaa siitä, että koneella on tavallista loivempi nousukulma. Asian voi käydä toteamassa Helsinki-Vantaalla =)

Konetta on haukuttu myös nuhapumpuksi…
tomijar 21.9.2009 07:51 Vastaa lainauksella
Juha Stenberg kirjoitti:
Jouko Ylitie kirjoitti:
Lussukin ?????
Heh heh, lussu on kutsumanimi A340:lle. Nimi juontaa siitä, että koneella on tavallista loivempi nousukulma. Asian voi käydä toteamassa Helsinki-Vantaalla =)

Konetta on haukuttu myös nuhapumpuksi…
Juu tuota A340:stä tarkoitin, mitäs sinä Jouko luulit? ;)
Tuon loivemman nousukulman lisäksi välillä näyttää siltä, ettei nuo A340:set nouse ollenkaan ku painelevat paljon pidemmälle kuin muut laajarungot ennen ku pääsevät ilmaan :)
Kannattaa kyllä käydä vilasemassa Helsinki-Vantaalla, jos vain siihen on mahdollisuus. Päivittäin siinä 17 aikoihin noita heavyjä lähtee iso läjä.
Late 21.9.2009 10:00 Vastaa lainauksella
Maalasit niin ja maalasit näin. Käytitkö missään sivellintä vai menikö kaikki ruiskulla?
Enpä osaa nyt muuta tähän laittaa,kuin taas kerran loistava taidon näyte,piste.
wade 21.9.2009 14:02 Vastaa lainauksella
Late kirjoitti:
Maalasit niin ja maalasit näin. Käytitkö missään sivellintä vai menikö kaikki ruiskulla?
Siveltimellä tein vain pakolliset pienet retusoinnit, muuten kaikki ruiskulla. Ajattelin että se on itsestään selvää, jos saisin siveltimellä tuota jälkeä niin mainitsisin siitä aivan varmasti ;).
wade 21.9.2009 14:12 Vastaa lainauksella
tomijar kirjoitti:
--Toinen mikä osui silmääni, niin onko noiden takasiipien maalaus Finnairilla tollainen?

wade, Ikeasta saat vitriinin johon tuo Lussukin mahtuu
Njoo, sitten vaan on enää se ongelma mihin tuo vitriini mahtuu. Totta puhuen lasiovisista hyllyistä ei ole meillä pulaa, niitä ei vaan saa täyttää ihan pelkillä pienoismalleilla ;).

Takasiivet tein sen yhden kuvan mukaan missä Airliners.netissä näkyy vähän tuota koneen yläpuoltakin, ei se välttämättä oikein ole mutta joku väriero siivekkeen ja vakaimen välillä mielestäni kyllä on. Helpompaa on tässä suhteessa rakennella vaikka tuota Lufthansan nykykalustoa, niistä löytyy hyviä kuvia melkein suoraan yläpuoleltakin.
wade 21.9.2009 17:04 Vastaa lainauksella
tomijar kirjoitti:
mulla on pari kuvaa vitriinistä tuolla Kuvapankissani
Muistelin että olen Finskin A340:n täällä nähnyt, mutta se olikin sinun kokoelmassa eikä siviiligalleriassa. Nyt kun katsoin tuota vitriiniä tarkemmin niin mullahan on melkein samanlainen, ajattelin automaattisesti että eihän tuo sinne mahdu mutta täytyypä tarkistaa tilanne! Voisi harkita noita antenneja uudestaan, kun sinunkin koneessa ne siististi löytyvät ;)
tomijar 21.9.2009 18:12 Vastaa lainauksella
wade kirjoitti:
tomijar kirjoitti:
mulla on pari kuvaa vitriinistä tuolla Kuvapankissani
Muistelin että olen Finskin A340:n täällä nähnyt, mutta se olikin sinun kokoelmassa eikä siviiligalleriassa. Nyt kun katsoin tuota vitriiniä tarkemmin niin mullahan on melkein samanlainen, ajattelin automaattisesti että eihän tuo sinne mahdu mutta täytyypä tarkistaa tilanne! Voisi harkita noita antenneja uudestaan, kun sinunkin koneessa ne siististi löytyvät ;)
Eihän tuo lussu tuonne vitriiniin heittämällä mitenpäin tahansa mene, mutta mahtuu kuitenkin :). Kannattaa sun kuitenkin sovittaa, jos vaikka saisit sen mahtumaan vitriiniisi. Ainahan se helpottaa kun on ees vähän malli pölyltä suojassa.

ps. Multa löytyy OH-LQA, wade teki LQB:n, kukas teestää sitten LQC:n? :)
J Akke 3.10.2009 20:46 Vastaa lainauksella
mitä tohon lisäämään kun kaikki on kerrottu, sairaan hieno ja pojot sen mukaan. Kuvat aivan upeet.