Pienoismallit.net

Jagdpanzer IV A-O

13.5.2007

Tässä vielä keskeneräinen Dragonin Jagdpanzer IV, jossa pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan pigmenttien saloja. Vähän on vielä hakusessa pigmenttien käyttö… Kesken ovat vielä telat, pakoputki, putki, varatelapyörät, osa työkaluista jne. Valmiiksi saan kunhan Combat Models, joskus lähettäisi uupuvat MIGin pigmentit.

9.6.2007

Telojen pohjaväri maalattu, lisätty ammusjälkiä ja paranneltu säestämisefektiä. Migin pigmentit eivät muuten ole vieläkään tulleet. Piti tulla jo 30.4 ja kuulemma tulossa ovat kun ilmoitin, mutta kun piti tulla jo viime viikolla…

25.6.2007

Tänään aloitin jo dioraman rekvisiitan tekemistä hieman ja parantelin vaunua. Tarkoituksen on tehdä lato, jossa vaunu on sisällä kenties huollettavana tai väijyksissä. Ladon "puutavara" on sirkkelillä ohueksi siivuksi leikattua mäntyä, joka on leikattu mattoveitsellä ~15cm x 0,3cm paksuiksi laudoiksi.

29.7.2007

Dioraaman pohja on valettu (saneerauslaastista), ladon julkisivu seisoo perustuksillaan, vaunua kurattu (laastilla ja värjätty laasti pigmenteillä) ja vaunun miehistö (Dragonin LAH-divisioonan vaunumiehiä) on laitettu tuleville paikoilleen poseeraamaan. Kannen alunen on säistämättä ja miehistöltä puuttuu luurit korvista ja holsterit. Tietysti paljon muutakin on vielä tekemättä

19.8.2007

Figuurit ovat valmiita. Vasemmanpuoleinen figuurin torso ja pää piti vaihtaa toiseen, koska alkuperäinen ei kestänyt maalin poistoa ja yksityiskohdat sulivat.

10.9.2007

Vaunun kansien sisäpuolet maalattu ja vanhennettu. Hiljaa hyvää tulee… No ei, kiirettä piisaa ja pakko jättää malli vähemmälle huomiolle :(

13.9.2007

Ladon pärekatto on 99.5 % valmis. Pitää leikata vielä toinen lape tasaiseksi. Myös ladon taakse pitää tehdä seinät, mutta ei "laudasta" vaan jostain muusta materiaalista. Muuten se näyttäisi kuin lato olisi kolmion muotoinen, vaikka tarkoituksena on katkaista lato sopimaan alustaansa.
Löysin koiran lelun sisältä tuollaisen verkon ja sehän sopisi mainiosti malliin naamioverkoksi. Ei tiedä laittaisiko sen tähän vai johonkin muuhun malliin.


30.9.2007

Käytin ladon maalauksessa referenssinä Olli Leinonsen mainioita latokuvia, jotka löytyvät referenssi osiosta. Hain sellaista patinoitunutta pintaa ja mielestäni onnistuin hyvin. Kritiikkiä saa laittaa ja pidetään jopa suotavana.

01.10.2007

Valmista! Ainoastaan olisi tarkoitus laittaa kiiltävä lakka vesilätäköiden päälle, mutta se pääsi loppumaan joten täytyy hakea lisää. Jouni Kosken ehdottamat naulan jäljetkin voisin tehdä, mutta ne on pikku detaileja jotka voi tehdä myöhrmmin. Nimenkin tietysti voisi keksiä, ehdotksia otetaan vastaan. Seuraavaksi aion vaihtelun vuoksi rakentaa lekomallin, vaikka p-51b tai 109 eemeli.

Kommentit

-QWQ- 13.5.2007 21:50 Vastaa lainauksella
komee!!! millä noi kurat on tehty? onnistuuko öljyvärillä?
Hieno vehje! Kuvista päätellen nuo pigmentit pysyvät käsissäsi oikein hyvin.
JPW 14.5.2007 19:13 Vastaa lainauksella
Kiitos! Kurat on tehty MIGin pigmenttejä käyttäen, jotka ovat siis hienoja pigmentoituja jauheita. Väreinä european earth ja dark mud.
ei voi muuta sanoa kuin että HIENO
Hienosti viimeistelty vaunu! Osumajäljetkään eivät ole menneet överiksi. Joutuu ehkä itsekkin ostamaan ensimmäiset pigmentit, jos niillä tosiaan tulee tuollaista jälkeä!
JPW 26.6.2007 20:37 Vastaa lainauksella
Pigmentit ovat kyllä mainioita.
On pojat hienon näköinen vaunu!
Paranee koko ajan!
Dioraaman pohja on todella hyvän näköinen, ja tankki uppoaa siihen tosi luonnollisen näköisesti.
JPW 29.7.2007 17:52 Vastaa lainauksella
vastattu apina askalle
JPW 29.7.2007 17:52 Vastaa lainauksella
Juu kaveri on valettu laastiin eli kiinni on ja pysyy ;)
OH 29.7.2007 19:49 Vastaa lainauksella
Moi!

Näyttää hienolta. Miten ja millä teit nuo kuralätäköt? Olis vähän samanlaista hakusessa…
JPW 30.7.2007 15:59 Vastaa lainauksella
Moi,

Ne on vasta testausvaiheessa, mutta tein ne puuliimalla (mikä tahansa valkoinen maitoliima käy esim. erikeepperi) ja tasasin pinnan parilla tipalla vettä. Eli töräys liimaa painaumaan ja pari tippaa vettä tasaamaan pinta.
JPW 19.8.2007 20:09 Vastaa lainauksella
Tietääkö kukaan muuten minkä värinen on tämän vaunutyypin sisusta?
zappi 19.8.2007 21:13 Vastaa lainauksella
Todella hieno!
Jari-Pekka Willman kirjoitti:
minkä värinen on tämän vaunutyypin sisusta?
Sisäosat menee normaalilla valkoinen/punainen-kaavalla. Jari Lievosen Jagdpanzer on hyvä esimerkki.
JPW 20.8.2007 16:56 Vastaa lainauksella
Tomi Mynttinen kirjoitti:
Jari-Pekka Willman kirjoitti:
minkä värinen on tämän vaunutyypin sisusta?
Sisäosat menee normaalilla valkoinen/punainen-kaavalla. Jari Lievosen Jagdpanzer on hyvä esimerkki.
Kiitoksia linkistä ja tiedosta. Tuota valkoista itse veikkasinkin.
JPW 20.8.2007 19:30 Vastaa lainauksella
Pigmenteillä, hiekkapölyllä, litkutuksilla, kuivamaalaamisella,kokeilemalla jne. Lista on varmaan yhtä laaja kuin mielikuvitus. Koeta katsoa tämän sivun keskustelupalstaa ja voit myös itse kysyä sieltä neuvoa. Netti on myös pullollaan artikkeleita aiheesta, mutta suurin osa lienee englanniksi. Jos englanti taittuu edes jonkin verran, niin käy katsomassa tämä linkki. Siellä on myös kuvia, joista saa käsityksen prosessista. Kokeile myös googlessa hakusanoja: weathering tanks ja weathering scale models.
Teemu R 20.8.2007 20:23 Vastaa lainauksella
Mikä on mallin valmistusnumero? Onko laatikosta mahdollista saada kuva?
JPW 21.8.2007 18:09 Vastaa lainauksella
Teemu R kirjoitti:
Mikä on mallin valmistusnumero? Onko laatikosta mahdollista saada kuva?
valmistusnumero on 9059. Kansikuva löytyy osoitteesta www.mailmodel.com/foto/D9059.jpg
olpi 27.8.2007 08:57 Vastaa lainauksella
Mittee tuo pohjamaali on?
JPW 27.8.2007 20:01 Vastaa lainauksella
Jokin sekoitus monia eri akryylivärejä, en muista enempää.
L.H 3.9.2007 22:23 Vastaa lainauksella
jagdpantter on yksi suosikeistani, ehkä ostan sen kun joku päviä lähden ostoksille. mitenkäs noita pigmenttejä laitetaan? Jos mahdollista sano johonkin kuvaani niin huomaan viestisi. arvostele samalla ;)
JPW 10.9.2007 18:13 Vastaa lainauksella
Löytyiskö jollain vinkkiä miten saisin varjostettua ja vähän eloa figuurien maastopukuun? Näyttävät kuvissa hieman staattisilta.
olpi 13.9.2007 08:59 Vastaa lainauksella
Mikä koiran lelu pitää sisällään tuollaisen verkon?
Ööö mutta eikös tuo A-0 versio ollut panssaroimaton prototyyppi??? Eikä sitten varmaankaan huristellut taistelukentillä ja olisko valmistusmäärä jotakuinkin yksi…
JPW 14.9.2007 09:44 Vastaa lainauksella
Olli-Pekka Manninen kirjoitti:
Mikä koiran lelu pitää sisällään tuollaisen verkon?
Stockmannilta ostettu pehmeä, valkovihreä ja tennispalloa jonkin verran isompi lelu. Koira repi rikki ja sisältä löytyi tuollainen verkko.
Marko Luokkala kirjoitti:
Ööö mutta eikös tuo A-0 versio ollut panssaroimaton prototyyppi??? Eikä sitten varmaankaan huristellut taistelukentillä ja olisko valmistusmäärä jotakuinkin yksi…
Tätä en tiedä. Historiaa en ole kovin paljon selvittänyt muuta kuin yleisesti. Sen verran ainakin paketissa luki, että kuului Panzer Lehr-divisioonaan ja oli itärintamalla 1944->
Lato on onnistunut loistavasti! Väritys on aikalailla aito.
Jos jotain parannus ehdotusta pitäisi laittaa, niin ehkä lautoihin voisi painella neulalla naulanrivistöt ?
JPW 30.9.2007 16:14 Vastaa lainauksella
Laitetaan korvan taakse. Kiitos ehdotuksesta!
No huhhuh..todella realistisen näköinen dio, tankki on onnistunut täydellisesti kuten myös säistäminenkin. Kuvat on otettu mahtavasti sopivista kulmista joten kuvat antavat vielä omalta osaltaankin mallista super-realistisen näköisen! Ja tuo latu kruunaa koko komeuden, kuin originaaleista vanhoista laudoista pilkoituista sälistä kasattu! Pakko sanoa rehellisesti että hienoin malli ja dio mitä olen koskaan nähnyt! Onneksi olkoon!
JPW 3.10.2007 08:48 Vastaa lainauksella
*Kiittää ja kumartaa*
Upean dion olet tehnyt. Hieman pistää silmään toi "seinä" tuolla ladon sisällä, onko tarkoituksena ettei näkyisi latoon pidemmälle sisään? Loistavaa työskentelyä!!!!!!
JPW 3.10.2007 14:48 Vastaa lainauksella
Kiitos. Jep, näin on tarkoitus. Parempi näin mielestäni kuin avoin tausta. Toisaalta, sen voisi maalata tummalla sävyllä, jolloin se ei ottane niin paljoa silmään.
JJ Hilska 4.10.2007 21:35 Vastaa lainauksella
Mahtavasti onnistunut Jagdpanzer. Tuo mustavalkokuvakin on saatu todella aidonnäköiseksi.