Pienoismallit.net

Ojasta allikkoon

Figuurit

Preiserin valmisteet olivat melko hyvälaatuisia 1:72 mittakaavan injektiovaletuiksi figuureiksi. Erityisesti venäläinen vaunumiehistö (#72526) oli huippuhienoa jälkeä, mutta siviilit (#72531) eivät erityisesti kasvojen ja käsien osalta yltäneet aivan samaan. Huolellisella maalauksella kaikista sai kuitenkin sen verran siedettävän näköisiä, että kehtasin ottaa jokaisen figuurin mukaan lopulliseen dioraamaan.

Porasin aluksi jokaiseen figuurin 0,5 mm reiän mahdollisimman huomaamattomaan paikkaan ja kiinnitin vastaavanpaksuisen kuparilangan pätkän helpottamaan kiinnipitämistä maalauksen ajan.

Pohjamaalasin kaikki ensin mattamustalla, koska näin pienissä figuureihin on kohtia, joiden maalaaminen on hankalaa, jolloin näiden on hyvä jäädä tummaan varjoon. Samalla kokeilin ensimmäistä kertaa tätä fantasia- ja pelifiguurien maalauksesta tuttua maalaustapaa mustalle pohjalle.

Varsinaisen perussävyn maalasin jokaiselle figuurille ruiskulla ja pyrin jo tässä vaiheessa saamaan aikaiseksi varjoja ruiskuttamalla maalin pelkästään yläviistosta. Maaleina käytin Vallejoa ja värit valitsin sen mukaan mikä miellytti silmääni. Valitsin. Siviilien vaatetuksen värivalinnoilla sainkin mukavasti väriä muutoin tavallisen tylsään harmaiden, vihreiden ja ruskeiden hallitsemaan kokonaisuuteen.

Valo- ja varjokohtien maalauksessa keksin käyttää uutta konstia. Pidän figuurien maalaamisesta öljyväreillä, mutta pitkä kuivumisaika on ikävä kääntöpuoli. Sekoitin Vallejon maaleihin reilusti hidastinta, jolloin maalin kuivumisaika pitenee jopa useisiin kymmeniin minuutteihin tai jopa tunteihin. Tällöin pystyin käyttämään niitä hieman öljyvärien tavoin, mutta kuitenkin tarvittaessa kuivattamaan pinnan hyvin nopeasti kuumailmapuhaltimen avulla. Tällä menetelmällä sain melko nopeasti maalattua kaikki yksitoista figuuria.

Kommentit

Ei vielä kommentteja tai kysymyksiä. Kysy tai jaa arvokas mielipiteesi ja kommentoi!