Pienoismallit.net

StuH 42 10.5cm Ausf. G

Valmis kokonaisuus

Vaunu ja figuurit ovat niin valmiit, kuin ne nyt voi näillä käpälillä olla :)
Eli paketti nippuun ja komeroon.

Vaunun viimeistely

Vaunu oli jo melkein valmis, mutta viimeistelyn tein vasta kun sain vaunun istumaan alustaan.
Valoin kipsistä takakannelle laatikoita ja säkkejä. Maalasin ne akryyleillä, ja litkuttelin Mig:n pesuilla. Romulaatikosta keräsin muutaman bensakanisterin, jotka liimasin yhteen lautaa kuvaavan muovisoiron avulla. Laatikot ja kanisterit "sidoin" kiinni kannen telineisiin ohuella metallilangalla, jota maalasin parilla eri vaalean ruskealla värillä.
Kansi jäi tavaroista huolimatta vähän tylsän näköiseksi, joten kaivoin esiin joskus näpertämäni omenakorin. Kori ja omput ovat muotoiltu uunissa kovetettavasta massasta.

Merkinnät ovat siirtokuvia, jotka on töpötelty paikalleen Micro Solin ja nuppineulan avulla.

Vaunuun ja teloihin lisäilin lyijykynällä ja hopea tussilla kuluma-/metallijälkiä. Kurasin telakoneistoa ja vaunun peräpäätä MIG:n pigmenteillä, ja samoja sävyjä sudin alustassa oleviin telan jälkiin.

Antennit tein samasta metallilangasta, mistä peräpään köydetkin. Paksunsin hiukan antenneja alaosastaan liimalla, ja maalasin antennit mustalla emalimaalilla. Antennien jalkoihin porasin pienet reiät, ja tökkäsin antennit paikalleen pikaliiman avustuksella.

Varateloihin sudin vielä hieman tensocromin ruostelitkuja, ja liimasin naamio-oksat keulalle.

Figuurit

Figuurit ovat MiniArtin sarjasta 35008, (Germ.self-propelled gun crew)
Upseeri on suoraan paketista (ilman jalkoja) , ja toiselle vaihdoin kädet jostain ylijäämälaatikon pohjalta.

Pohjamaalasin figut mustalla emalimaalilla ( muka panssarimiehiä…) Ihon maalasin vaaleanruskealla emalimaalilla.
varsinse ihinn maalauksen tein akryyleillä. Päätin hammasta purren kokeilla vielä kerran Adrean ihonväri settiä. Akryylimaalaus ei vielä ole onnistunut kovinkaan hyvin pensselillä.

Sovelsin vähän paketissa olevia ohjeita. Maalasin ensin tummalla silmät ja muut varjopaikat. Tämän jälkeen perusväri , ja päälle vaalennukset. Sieltä täältä sekoittelin vielä sävyjä, ja korostin valopaikkoja hiukan lisää.
Silmät korostin ensin ihon värillä ja tökkäsin kiiltävällä mustalla pupillit paikoilleen. Pikkutipalla harmaata yritin tehdä hieman tummenusta leukaan, mutta molemmille tuli ehkä hieman liiankin tumma sänkileuka.

Upseerin naamavärkki onnistui yli odotusten. toinen jäi vähän röpelöisemmäski, mutta menettelee sekin..

Mustien asepukujen maalaus onnistui mielestäni hyvin, jopa valokohdat eivät menneet liian vaaleiksi. Hyvältä näytti mutta… Sitten tulikin mieleen, että rynnäkkötykit ja varsinkaan -haupitsit eivät olleet panssariyksikköjä. Sivustolta sain vahvistuksen epäillyille, ja asepukujen värit vaalenivat.

Maalasin asepuvut Lifecolorin akryyleillä. Upseerin asetakki on Field Grey (UA403) apumiehen paita Brown service shirt (UA405) Harmaa tuntui hieman tylsältä, joten ajatelin, että mies on vaikka pohjois-afrikan veteraani, jolle on jäänyt yksi tropiikkipaita muistoksi:)
Molemmat maalasin ensin perusvärillä, ja sitten vaalensin molempia värejä vaalean harmaalla akryylillä. Näillä vaalennetuilla sävyillä sudin reippaasti ohennettuna valokohdat kertaalleen. Sitten tummensin varjokohdat. Häivytin värirajoja useilla ohuilla värikerroksilla vuorotellen sivellen vaalennetulla ja perusvärillä.

Punaisella akryylillä maalasin upseerin lakkiin raidat, ja hihasillaan olevan miehen kaulahuivin. Figuurin kaula oli tarkoitettu hieman toiseen asentoon, joten se jäi hieman outoon asentoon. Joten huivi peittämään kieron kaulan. valkoisella akryylillä maalasin vielä merkintöjä kumpaankin asepukuun, ja maalaus oli ohi.
Upseerille tökkäsin vielä kiikarin käteen, ja kiikariin kaulanauha roikkumaan. Sitten miehet pääsivätkin itärintaman arolla odottavaan vaunuunsa.

Vaikka ko. mallailuprojekti ei mennyt ihan sujuvasti, jäi hommasta kuitenkin ihan hyvä fiilis. Räpellyksestä oppii.

Vielä jäi viikko expoon, joten vielä ehtii ehkä korjailla jotain niitä pikkuvioista, joista voi huomattaa :)

Kommentit

Mainion sait tehtyä! Jos nyt jotain äkkiseltään hakee niin toi lataajan hassunruskea paita vähän häiritsee. Ja teloihin oisin laittanut kulumajälkiä. Jopa maastoajossa maahan eniten osuvat pinnat pysyivät metallisina.
Tosiaan,hienon näköinen dioraama.Kasvillisuus tankin edessä aika hyvä lisä.Myös tausta on ajatuksena mukava katsoa.Puun varjoa luuli ensin pikkukuvassa räjähde savuksi.Taustan voi siirtää vielä kauemmaksi kohteesta,vaikkei se paljon haittaakkaan,hyvä kokonaisuus silti.
olpi 28.3.2009 00:57 Vastaa lainauksella
Mitäs mitäs! Kakkos, kolmos ja nelos kuvassa tausta on sama vaikka tankki kuvataan eri suunasta. Eihän tälläinen vetele!

Muuten ihan nätti diorama. Ei liikaa ukkoja roinaa, keskittyy just sopivasti tuohon vekottimeen, ei mitään ylimääräistä. Ehkä figujen naamat jotenkin zompimaisia.
No jopas pukkaa sturmidioraamaa, toinen jo lyhyen ajan sisään. Sopivasti sikälikin että itselläkin tuommonen StuH työn alla ;-) Tämä(kin) näyttää oikein hyvältä, toimii mulle.

PS: zimmerit näyttää ihan hyvältä valmiissa mallissa.
Asepukujen värit eivät ihan miellytä meikäläisenkään värisilmää. Ovat kuitenkin melko suoraan Lifecolorin valmiiksi sekoittamia "oikeita" värejä.
Telojen metallikiilto taisi hävitä viimeisen pigmentti kerroksen alle. Pitää vähän korostaa vielä.

Kasvillisuudesta on tarinaa tuossa aikaisemmassa merkinnässä. Vai mitä Tomi K. tarkoitit?

Vaunu taitaa olla pahasti hukassa kun kiertää samaa mäkeä :) Piti kokeilla taustakuvaa. Tuo kuvan siirtäminen kauemmaksi ei oikein onnistu. A4:n kokoinen kuva on vähän pieni taustaksi…

Ukkojen naamat enteilevät tulevaa kohtaloa:) Kalpea kuolema tulossa.
Minusta on kyllä komea dio :) Tai "vinjetti :P" kun malli on niin kivasesti kasarin päällä :)

Oikein mukava heinikko ja naamio-kasvit ovat myös minun silmään "passeleita"… Eli kaikin puolin hieno suoritus.

Kuten aiemmin mainittu, etsi-zimmerit, on varsin hyvän näköinen, vaikka aiemmin tuumailit sen olevan ehkä hieman "hankalainen" :)
Nätti dioraama. Maasto kaikinpuolin onnistunut. Ainut silmiinpistävä on telojen puhtaus. Telojen välit keräävät multaa kiitettävästi, kuten seuraavasta kuvasta voi päätellä: jtrowbridge5.smugmug.com/photos/446401529_CaMSS-XL.jpg

Mistä muuten tuota käyttämääsi ruohomattoa voi ostaa?
Teloja voisi kyllä sotkea enemmän. Laitetaan työlistalle. Samoin tuo telojen kiillon lisäys. Saa nähdä onnistuuko kiiltävät, likaiset telat :)

Ostin tuon ruohomaton syksysllä Euromilitairesta. En tiedä tuoko sitä kukaan maahan.
Valmistajan tuoteluettelo linkissä. www.treemendusmodels.co.uk/productguide.htm Ja sieltä RAW GRASS.

Olen kyllä miettinyt jos tilaisi neliön mattoa varastoon.
Komia on… Maastosta tykkään kovasti. Figuilla sopivan rähjäinen olemus.
Meikä rakastaa dioraama kuvia joihin laitetaan maisemallinen taustapahvi. Kasari mallia tästä ei kyllä saa vaikka kuinka kuvia pyörittelee. Plussat paistinpannusta, ruohosta, puusta ja yleisilmeestä. Sturmissa kaikki ihan kohdallaan, mutta jotenkin se ei sytytä tällä kertaa. Figut menettelee.
Juu.. Maasto on ehkä taas se parhaiten onnistunut osa :)
Vaunu ja ukot eivät oikein ole kuvauksellisia. Jotenkin en saanut millään ihan luonnollista kuvaa aikaan. Ovat jotenkin epätarkkoja tms. Yksityiskohdat eivät oikein erotu vaunusta.
Jonne 10.6.2009 09:36 Vastaa lainauksella
On se kyllä hieno. Ei keksi oikein mitään mussutettavaa.