Aiemmin 2020 tällä sivustolla esitelty malli, joka nyt pääsi merelliseen ympäristöön. Kehys tehty tavallisesta listasta. Alustana Minifoam levy. Pohjamaalaus ruiskulla ja Tamiyan väreillä. Sen jälkeen kaksi kerrosta AK:n Atlantic blue ja Water foam effect. Meri oli hauska elementti kokeilla. Keulatärskyt on rakennettu styreenilevyjen päälle, jotka tungin keulastaa törröttämään. Pisteitä suap hutkia ihan oman tunnon ja omantunnon mukaan ilman estoja. Silkkaa kokeilua ja opettelua tämä. Mutta lisää tekee mieli.
Tähän on jotenkin saatu tunnelma mukaan. Näin kun on katsonut elokuvan (Das Boot) useampaan kertaan, samaistuu menoon. No, voihan nuo aallot ja pärskeet olla liioiteltuja, mutta tunnelmasta pisteet.
Omaa tuntoa mukaillen ja omaatuntoa tutkiskellen kokonaisuudelle pisteet. Ei tuu 5/5 mutta lähelle, ihan vaan rakentajan asenteesta kokeilla ja rohkeudesta tehdä jotain uutta ja uskaliasta, Jos ei kokeile eikä ota riskejä, niin ei kehitykään.
Pienimmäkki pisteet ansaittee nöyrimmät kiitokset. Hauskinta mallailussa on nimenomaan kokeilun, luomisen ja onnustumisen ilo. Joskus se menee paremmin, joskus huomaa enemmän kehittämisen tarvetta. Aina hieman itsekriittinen silmäni voisi lisätä enemmän smaragdinvihreää sävyä aallon harjoille. Vaikka itse sukellusvene oli yksinkertainen projekti, oli oma hauskuus sijoittaa se myrskyisään mereen ja luoda aaltojen voimat heittelemässä ”lastua laineilla».