Mallina upea "kolhokone".
Onhan tuo hieman kolhon näköinen varsinkin sivuprofiililtaan koneen yläosa aika kolho.
Mutta mallina nimensä veroinen, eli Ultrahienosti mielestäni rakennettu ja vielä pieneen skaalan.
Onnistunut maalaus, siirtikset, ja onneksi et paneeliuria ole vahvistanut liikaa, eli sekin puoli kunnossa.
Tarkkaa työtä ja kertomuksesi varsin valaiseva tälle ei ihan joka päivä vastaantulevalle mallille.
Valokuvat antavat vielä lisäarvoa.
Tykästän kovin paljon.
North American F-107 Ultra Sabre

F-107:n ilmanottoaukko oli ensimmäisiä versioita muuttuvageometrisestä ilmanottoaukosta, jollaista North American Aviation käytti myöhemmin mm. XB-70 Valkyriessa. Ilmanottoaukon ansiosta sisääntuleva ilmavirran nopeus pystyttiin hidastamaan alle äänennopeuden, koska suihkumoottorin kompressori ei toimi ylisoonisen virtauksen kanssa.
Malli on rakennettu suoraan laatikosta, paitsi en malttanut olla muokkaamatta siipiin parempia navigointivaloja ja lisäsin pienen tangon ilmanottoaukon yläpuolelle. Malli ei ole täysin muototarkka eivätkä paneelilinjat täysin vastaa esikuvaansa. Uniikein yksityiskohta eli ilmanottoaukko on itseasiassa noin 2 mm liian matala, mutten jaksanut sitä korjata. Osien istuvuus muuten ok. Siirtokuvien ohjeet olivat puutteelliset eikä kaikkien siirtokuvien (kuten NASA-logot) sijoittamisesta ollut ohjeita. Sijoittaminenkin oli vaikeaa, koska siirtokuvat olivat joskus isompia kuin ohjeessa. Ohjaamonkuvun kanssa tuli kiirehdittyä, kun maskien poiston jälkeen huomasin sen olevan hirveän likainen sisäpuolelta. Maalattu Vallejon tuotteilla.
Kommentit
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy käyttäjäksi.