Antti on tehnyt kauniin koneen malliksi ja malli on onnistunut mielestäni oikein hyvin.
Sopivan likainen paneeliuriltaan, mutta ei yliampuva.
( Laitoin tästä linkin Borikselle ).
Tupolev Tu-160
06 "Ilja Muromets"

Zvezdan 1/144-mittakaavan malli on ihan ok. Muodoiltaan kohdallaan ja siihen on sisällytetty muutamia kivoja asioita, kuten osat siipien tyviin kaikkia kolmea kääntökulmaa varten. Myös ilmatankkausputken saa auki-asentoon. Pommikuiluihin saa pyöriviin laukaisimiin ohjukset, mutta kuilut ovat muuten varsin detaljiköyhät. Vaikkei sarjasta mitään varsinaista vikaa löydäkään, koneen yleisolemus jää jotenkin vaisuksi; Trumpeterin 1/72-malli olisi varmasti näyttävämpi mutta valtavan kokoinen.
Alkuperäinen tarkoitus oli rakentaa malli valmiiksi Kuopion tapahtumaan pari vuotta sitten. Sovimme Boris Ivanovin kanssa, että hän tuo näyttelyyn Sikorskyn valmistaman, niin ikään venäläiseksi tarujen sankariksi, Ilja Muromalaiseksi nimetyn koneen, ja minä teen uudemman version samannimisestä aiheesta. Korona perui tapahtuman ja malli jäi keskeneräiseksi. Ryhmärakentelu oli hyvä syy saattaa se valmiiksi ja pois työpöydän nurkista muiden projektien tieltä.
Pintamaali MRP:n valkoinen, moottorien takaosat Alcladin white aluminium- sävyllä maalattu. Suuttimissa Revellin terästä ja Tamiyan mustaa paneelirajalitkua. Paneeliuriin sekoitin öljyväreistä liemen joka olisi saanut olla vieläkin vaaleampi. Kuvissa laite näyttää ihan hyvältä mutta livenä urat korostuvat mielestäni liikaa mittakaavan huomioiden. Samalla koneesta tuli rähjäisemmän näköinen mitä alun perin ajattelin, mutta menköön nyt näin.
Kommentit
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Jos sinulla ei ole vielä omaa tunnusta palveluun, rekisteröidy käyttäjäksi.