Pienoismallit.net

MK-105

FiAF MiG-21UM

MiG-21UM, MK-105 saapui Rissalaan kesällä 1974. Koneelle tehtiin ohjaamomodifikaatio 1985-1986 ja malli esittää konetta ennen ohjaamomodia. MK-105 on ollut ainakin neljässä eri maalauskaaviossa, alkuperäisessä tummassa kaaviossa vuoteen 1991. 1991 se maalattiin kahdella vaalealla siniharmaan sävyllä ja kone sai pienet tunnukset. 1995 koneeseen vaihdettiin huollossa MK-143 siivet jotka jäivät aluperäiseen maalauskaavioon. Jossain vaiheessa siivet on ylimaalattu todennäköisesti Hawkin alapinnan harmaalla molemmin puolin, samoin nokan elekrtoniikkapaneeli. Viimeinen lento 5.12.1997 ja lentoaika 1618h 7min. Kone on tällä hetkellä Ilmavoimamuseon varastotiloissa viimeisessä värisekoituksessa.

Malli on Trumpeterin, josta saa hyvän UM:n joko suoraan laatikosta tai pienillä muokkauksilla vähän paremman. Itse valitsin tuon pienen muokkauksen, joka loppujen lopuksi karkasi käsistä.
Itse mallin osiin ei isoja tarvitse tehdä, keulan elektroniikkatilan pellin pari kuhmua puuttu joten ne joutui tekemään, ei järin iso homma, luulin. Kyllä niitä jonkun tunnin joutui hiomaan ja täyttelemään ennenkun olin tyytyväinen. Myös rungon takaosan ilmanottoaukot olivat hiukan aneemisen näköisiä, joten niitä joutui jonkun verran rakentelemaan sarjan osista uusiksi.
Ohjaamo olikin sitten hiukan kinkkisempi, vaikka sovittelin sinne Eduardin UM:lle tarkoitetun etsisarjan. Minä en saanut sitä sinne oikein sopimaan fiksusti, joten paljon joutui vuolemaan, pätkimään pilkkomaan ja myöskin liimailemaan jotta se meni hyväksyttävästi kasaan. Eniten meni aikaa ohjaamoon rakentamiseen ja sen takia malli olikin melkein toista vuotta telakalla odottamasa inspiraatiota jatkamiselle. Kun ohjaamo tuulilasin alustoineen oli kasaassa sekä tuulilasi liimattuna paikoilleen niin homma alkoi edistyä, kunnes tuli heittoistuimien asennuksen aika, yllätys yllätys, eivät Eduardin penkit mahtuneet vaikka mielestäni olin ne sinne sovitellut. Onneksi muistin että oli jossain True Detailsin penkit, löysin ne ja niitä oli kaksi sekä ne sopi, huh. Eikun penkit maaliin ja Eduardin fabric-vyöt paikoillee, penkit kiinni ohjaamoon. Ohjaamo alkoi olla valmis, Eduardin etsit paikoillaan ohjaamossa ja kuomuissa, scrätsäykset kohillaan ja penkit liimattuna. Telinetiloissa on myös melkoisesti scrätsiä ja Eduardia, samoin suihkuputkessa. Pitotputki ja varauksenpurkajat ovat Masterin messinkiosia
Maalaaminen olikin sitten jokseenkin suoraviivaista vaikka maskaamista olikin muutamissa paikoissa jonkin verran. Maaleina pääasiassa Tamiyaa. Yläpuolen väreinä käytin XF-9 dark brown (FS 20059) ja XF-62 olive green (FS 24064). Alapinnan light bluegreen oli sekoitus XF-23, XF-2 ja XF-65 suhteet vaikka tippoina jotenkin 10, 0,5 ja 1 (FS 24233). Metalliosat ovat maalattu Model Masters metalleilla. Lakkana xtracoloria suhteellisen kiiltävänä kuten koneetkin olivat tässä tummassa sävyssä.
Siirtokuvista suomitunnukset ovat HADmodelsin ja pikkutekstit Bergemontin arkeilta. HADmodelsin siirtokuvat tarvitsevat sitten todella runsaasti nestettä asennuksessa ja jämähtävät todella tiukkaan. Meni ensimmäinen yritys poskelleen ja jouduin hiontahommiin sekä uudelleen maalaukseen, jouduin myöskin tilaamaan valmistajalta uudet arkit kun ei silloin kotimaisilta toimittajilta löytynyt.
Valmistui kuitenkin, vaikka aikaa otti niin rakentaminen kuin pohtiminen, kuinka kutakin kokonaisuutta kasaa.

Kommentit

Erinomainen lopputulos! Kaikki on kohdillaan!!
Upeasti olet päässyt vaikeuksien kautta lopputulokseen.
Onhan tuossa ollut työtä melkoisesti, mutta pääasia lienee, etä kaikki on kohdillaan.
Nyt minulla on muistin virkistämisen ja kyselyn paikka, sillä en muista tuollaista Migiä nähneeni Rissalassa.
Aiheeseen liittymätöntä. Klikkaa tästä nähdäksesi tekstin.
Huom! Pysythän aiheessa etkä ota tätä käyttäjän offtopiciksi merkitsemää sisältöä mukaan keskusteluun.
Seurustelin juuri noihin aikoihin Osmo Kopposen tytön kanssa ja hän oli Hävittäjälentuelaivue 31:n komentajana vuodesta 74 alkaen. Kuuluu myös vieläkin ns Kirgiisian Kiltaan, joka meinaa sitä, että olivat ensimmäisenä Neuvostoliitossa koulutuksessa MIG-21 F koneisiin ja lenteli niillä eläkeikään. Tai siihen saakka kun Bis koneet tulivat ja jatkoi niillä. Jäi eläkkeelle heti kun sai kolmannen ruusukkeen kauluslaattoihinsa ja muutti Nuorgamiin kalastajaksi…Hän on kiinnostunut edelleen näistä Migeistä ja meinaan näyttää kuvat ja kertomuksesi hänelle.
Upea luomus sinulta ja en voi kuin ihailla työsi monipuolisuuta ja lopputulosta.
En ole tämä ikäisten sotilaskoneiden asiantuntija, mutta hienon pienoismallin tunnistan. On kyllä komea lopputulos!
Onpa todella hieno malli kaksipaikkaisesta MiGistä. Pitotputket ovat varmaankin aftermarkettia?
Sarjasta saa ilmeisesti suoraan Suomi-UM:n ajalta ennen ohjaamomuutosta. Modauksen jälkeisen mittariston tekeminen taitaakin mennä hankalaksi. Alkoi kiinnostaa MiGin rakentaminen, vaikka kaappi onkin jo ennestään täynnä.
Kiitokset Petri, Timo, Sami ja A.Lappalainen.
Timolle, olin apumekaanikona Rissalassa 1978-79 enkä myöskään muista nähneeni noita koskaan lentämässä, platalla oli aina hopeisia tuplia. Myöhemmin 80-luvulla bissien kanssa temutessani olivat jo UM:t rivissä.
Sarjasta saa suoraan Suomi-UM:n. Eduardin etsisetti käy suoraan versioon ennen ohjaamomodia. Ohjaamomodin jälkeenkin Edun etsisetti käy muuten paitsi mittaritaulun keskiosat pitää tehdä uusiksi, länsimainen avioniikka ja fiksumpi järjestys.
Pitotputki on Masterin metallinen, mutta varapitot sarjan oma, taisin kyllä laittaa sihen messinkiputken.
Pentti Minkkinen kirjoitti:
Kiitokset Petri, Timo, Sami ja A.Lappalainen.
Timolle, olin apumekaanikona Rissalassa 1978-79 enkä myöskään muista nähneeni noita koskaan lentämässä, platalla oli aina hopeisia tuplia. Myöhemmin 80-luvulla bissien kanssa temutessani olivat jo UM:t rivissä.
Sarjasta saa suoraan Suomi-UM:n. Eduardin etsisetti käy suoraan versioon ennen ohjaamomodia. Ohjaamomodin jälkeenkin Edun etsisetti käy muuten paitsi mittaritaulun keskiosat pitää tehdä uusiksi, länsimainen avioniikka ja fiksumpi järjestys.
Pitotputki on Masterin metallinen, mutta varapitot sarjan oma, taisin kyllä laittaa sihen messinkiputken.
Taidettiin olla yhtä aikaa Rissalassa. Saapumiseräni SA-inttiin oli 2/77 ja aloitin Kouvolassa 3ErAutok sieltä Mikkeliin Raukkiin ja loput 105 vrk Rissalassa autoryhmänjohtajana.
Ainakin liki yhtä aika…mutta samat muistothan meillä on tuosta koneesta.
Kerrassaan fantastista työtä, kaima. Tuon kun olisit vielä sijoittanut dioraamaan, ihan oikeasta MiGistä olisi käynyt. Hipoo viikon mallia!
Laitetaanpas nyt taas nelkytvuotta vanha Hankkijan lippis vetoa, että jos tämä ei ole viikon malli, niin hatun syömiseksi menee.
Olen voitta vedon jo toistakymmentä kertaa ja lippis on säästynyt.
No nyt, kylläpä on viimoisen päälle upea Mig. En edes yritä keksiä mitään huomauttamista tämän mallin suhteen, on siinä yksityiskohdat niin hienosti tehty ja toteutettu. Miksipä ei olisi, onhan varsinainen Mig asiantuntija ollut asialla ;-).

Harvapa jaksaa noihin yksikohtiin noin perusteeliisesti perehtyä ja toteuttaa ne, varauksenpurkajat ja laksutelineiden putket/letkut erityisesti pistää silmään, kuten myös erittäin huolella tehty ohjaamo…uskoisin sielläkin olevan kaikki kohdallaan ;-). Maalaus on myös todella hieno, sävyiltään juuri sellainen kuin se oli esimerkiksi 2.7.1986 Rissalan ilmailunäytöksessä.

Harmaansävyisenä siis se on tänä päivänä Tikkakoskella ( varaston perukoilla )? Näitä Migejä, Drakeneita on kuitenkin jätetty jälkipolville ihmeteltäväksi useampiakin, olisipa sodanaikaisen kalustonkin suhteen tehty samoin…edes yksi per konetyyppi. Mutta kun ei.
No nyt on kotimaisessa Migissä väriä kuin Romanian Lancereissa konsanaan. Onnittelut värikimaran toteuttajalle onnistuneesta lopputuloksesta
Kiitokset Pentti, Markku ja Kari. Visiinkin jotenkin onnistunut.
Liittyy tähän koneeseen toinenkin muisto, vajaa tunti takapenkillä ja meinasi tulla siinä G-voimien puristuksessa hiki.