Pienoismallit.net

Vampiren näköinen Vampire ?

De Havilland DH 100 Mk 52

Suomi-Vampire ei konetyyppinä varmaan kaipaa esittelyä. Malliongelmana on ollut, ainakin tässä mittakaavassa, Vampirelta oikeasti näyttävän sarjan puute. Toivottavasti uusi Airfixin sarja korjaa tilannetta.
Hobbycraftin sarja tarttui varmaan parikymmentä vuotta sitten mukaan pohjoisnorjalaisesta kaikentavarankaupasta. Olisi kannattanut kurkistaa laatikkoon.
Päädyin kuitenkin yrittämään Vampirelta näyttävän mallin tekoa. Tukena olivat Pentti Mannisen 2006 tekemät mainiot piirrustukset. Kolusin SIH-lehdet ja käsiin saamieni kirjojen kuvat ja tutkin museokoneita. Rakentelu alkoi jo vuosikausia sitten. Välillä into lopahti useamminkin. Lopulta päätin tehdä koneen valmiiksi : se oli mallivaraston viimeinen rakentamaton.

Aihion runsaita vikoja en tarkemmin käy luettelemaan. Tuskin Vampirea tästä sarjasta kukaan enää alkaa tekemään.
Ideana oli tehdä mahdollisimman paljon itse aftermaket-osia karttaen. Niillä tehtynä olisi tietenkin päässyt parempaan lopputulokseen.
Suurimpia muutoksia olivat rungon, etenkin etuosan muotoilu kokonaan uusiksi. Keula piti täyttää kitillä ja lyijyhauleilla ja veistää uuteen muotoon niin, että muovikuori piti hioa kokonaan pois. Lisäksi takarunko oli moottorin kohdalta liian ohut. Ohjaamoa piti siirtää eteenpäin. Siipiä piti samoin siirtää sentin verran eteenpäin ja tehdä uudet moottorin ilmanottoaukot kyhmyineen. Puomeja piti pidentää sentillä ja paksuntaa pystysuunnassa ja muotoilla sivuvakaajien patit oikeamman näköiseksi. Kaikki paneelien ja ohjainpintojen rajat oli kaiverrettava uusiksi oikeisiin paikkoihin. Kittiin kaivertaminen osoittautui haasteelliseksi eikä oikein hyvin onnistunut. Kuomu, kaikki pyörät ja nokkalaskuteline ovat itse tehtyjä.

Vampiret tulivat Suomeen brittiläisessä High speed silver -maalauksessa runsain englanninkielisin ohje- ja varoitustekstein. Jossain vaiheessa - ehkä 50- ja 60-lukujen vaihteessa koneet maalattiin uudelleen ja pikkutekstit muutettiin suomenkielisiksi. Uuden maalin tyyppi ei tiedossani ole mutta se näyttää melko saman sävyiseltä. Tekstejäkin näyttäisi kuvien perusteella olevan koneyksilöissä vaihtelevasti. Mallissa yrityksenä on esittää VA-5 :ttä 60-luvun alun kuosissa. Maalina käytin Mission Modelsin High speed silver -sävyä joka mielestäni vastaa aika hyvin valokuvien tunnelmaa. Toki myöhemmin pinta himmeni selvästi ja koneisiin ilmaantui paikkamaalauksia. En ole kyennyt löytämään kuvista sävyeroja koneen eri pinnoilta. Päällä on hento maalipesu vaaleanharmaalla öljyvärillä, jota on myös paneelirajoissa ja melko kiiltävä lakkaus. Siirtokuvat ovat vanhalta Galdecalsin arkilta. Arkin viitoset olivat tämän mallin pyrstöön liian isot eikä nokkapyörän luukkuun sitä ollut tarjolla lainkaan, joten ne piti tulostaa itse. Pikkutekstejäkin tuli lisää. Toivottavasti joku tekee kunnollisen Airfixin sarjaan sopivan siirtokuva-arkin, ainakin, jos sarja osoittautuu kelvolliseksi.

Nyt on siis tekemättömien mallien kaappi tyhjä.

Kommentit

Iso työ mm kittauksen ja hionnan ja muiden muutosten kanssa ei ole mennyt ollenkaan hukkaan. Paljon hommaa olet joutunut tekemään, mutta kyllä on kannattanut.
Maalaus nätti ja tasainen, metallin kiiltoaste miellyttää ainakin minua ja malli kokonaisuudessaan on kaunis.
Tuskin alan etsiä muita moitteita kuin taustapahvin värin valokuvissa. Vaaleaa vasten kontrasti on huono. Olisiko kantsinut käyttää tummaa pahvia tai kuvata jossain ulkona, koska silloin alustana olisi ollut ala asfaltti ja takana epäskarppi metsä tvs.
Kommee on…
Uskomattoman uurastuksen tuloksena syntynyt Vamppi. Kone on saanut valemuotojensa sijaan ne oikeat kurvit strategisiin kohtiinsa. Kun maalauskin on mielestäni onnistunut ja siirtokuvat kohdillaan, en voi muuta kuin onnitella onnistuneesta lopputuloksesta. Timon kanssa olen toki yhtä mieltä siitä, että kuvaustaustaan tai -maisemaan olisit voinut panostaa kunnolla. Tuskin olisi niiden löytymiseen tuhrautunut hitustakaan siitä ajasta, jonka investoit Vampireen. Suosittelen ulkoilua kameran ja mallisi kanssa. Jään odottamaan ;)