Pienoismallit.net

Hopeinen 26

Hopeinen ”26”
17.6.1944 kolme Bell P-39Q Airacobra-hävittäjää teki pakkolaskun Inkeroisissa ilmeisesti eksymisen ja polttoaineen loppumisen jälkeen. Kone ”26”, USAAF 44-2664, kuului 103 KaartinHävLeR:iin. Useita vuosia kestäneen restauroinnin jälkeen Airacobra ”26” sai 6.3.2000 kunniapaikan Keski-suomen ilmailumuseion ainutlaatuisessa kokoelmassa. Nykyään kone on näytteillä Tuusulan ilmatorjuntamuseossa.

Diorama esittää tuokiokuvan sieltä jostain Leningradin lähistön lentotukikohdasta kevättalvelta 1944. ”26” on palannut taistelulennolta ja rullannut seisontapaikalle. Lentäjä löysäilee vöitään ja raportoi huolestuneena tankkaamaan saapuneille mekaanikoille: ”Jotain outoa ääntelyä kuului nokasta rullauksen aikana, tulisiko jostain nokkapyörän seutuvilta.” ”Jaa-a, varmaan hyvä nostaa pukille ja vilkaista ennen tankkausta”, tuumaa mekaanikko niskaansa mietteliäänä raapien. ”Miettikääpä sitä. Minun on juostava tuonne punaiselle kopille, sen verran aamuinen kaalikeitto vielä kiertää vatsassa”, lentäjä tokaisee.

Bell P-39 Airacobra
Bell P-39 Airacobra on amerikkalainen yksipaikkainen kokometallirakenteinen hävittäjä. Airacobra suunniteltiin 37mm:n Colt-tykin ympärille, joka saneli koneen poikkeukselliset rakenneratkaisut. Moottori sijoitettiin ohjaamon taakse ja kone varustetiin nokkapyörälaskutelineella.

Englantilaisten ja amerikkalaisten lentäjien kokemukset konetyypistä olivat varsin kielteisiä. Suurinpana ongelmana pidettiin moottorin yksivaiheista mekaanista ahdinta, jonka vuoksi kone menetti tehonsa suurissa korkeuksissa. Airacobrien menestyksellisin käyttäjä oli Neuvostoliitto, jonka lentäjät pitivät siitä erityisesen paljon. He käyttivät konetta pääasiassa matalilla korkeuksilla mm. maavoimien tukemiseen.

Konetta rakennettiin toisen maailmansodan aikana 9584 kpl, joista 4905 kpl oli P-39Q-mallia. Niistä 3291 kpl toimitettiin Neuvostoliittoon Lend-Lease-ohjelman puitteissa. Koneet saapuivat Neuvostoliittoon amerikkalaisilla merkinnöillä ja kansallisuustunnuksilla. Koska koneet piti saada nopeasti taistelukäyttöön, tehtiin amerikkalaisten tunnusten vaihto kenttäolosuhteissa rujosti pyyhkimällä palkkitunnukset rungosta ja siivistä liuottimella, jolloin myös koneen suojamaalausta lähti mukana. Tämä näkyy vielä museokoneenkin rungossa selvästi. Sitten maalattiin pensselilä vihertävä ympyrä, jonka päälle vasta punatähdet. Nokasta alkuperäiset konetunnusmerkinnät peitettiin maalaamalla pensselillä päälle musta neliö ja sitten käsivaralta rujosti pensselillä valkoinen koneen numero, tässä nro ”26”. Hopeinen spinneri ja peräsin on myös rujosti pensselillä maalattu ”kiuasmaalin” tyyppisellä kirjavalla värillä.

Teknisiä tietoja:
Suurin nopeus 4500 metrissä 605 km/h
Lakikorkeus 10675 m
Lentomatka 1045 km
Moottori Allison V-1710, 1200 hv, 28 l, 12-syl nestejäähdytteinen V-moottori
Aseistus 1 kpl 37mm Colt-tykki,
2kpl 12,7 mm Colt-konekivääriä

Säiliöauto BZ-38
BZ-38 säiliöautoa käytettiin Neuvostoliiton ilmavoimissa lentokoneiden tankkausautona. 1350 l säiliö on rakennettu GAZ-AAA rungolle, joka on 6-pyöräinen (nykyään puhutaan ”kymppipyörästä”) kaikilla pyörillä vetävä kuorma-auto. Tankkauslaitteisto letkuineen on sijoitettu erilliseen osastoon säiliön takaosassa. GAZ-AAA on kehitysversio GAZ-AA:sta, joka puolestaan on lisessillä valmistettu Ford Modell AA.

Teknisiä tietoja:
Suurin nopeus 65 km/h
Kokonaispaino 4000 kg
Moottori GAZ-M, 50 hv, 3,3 l nelisylinterinen nestejäähdytteinen rivimoottori
Vaihteisto 4-vaihteinen manuaali

Muutama lisäkuva löytyy täältä:
onedrive.live.com/?id=D0028136EBC3C227%219136

Kommentit

Paras mallisi/dioraamasi tällä sivustolla.
Airacobran maalaus ja etenkin valoisista alueista kuultaa kivasti läpi kesäcamo. Siirtikset istuvat hyvin ja litkutus on melko onnistunutta. Hieman se kyllä korostuu nuo luukkujen litkutukset, mutta makuasia.
Säiliöauto on myös tehty huolella.
Dioraaman figuurit näyttää onnistuneen ja valkea lumi ja siinä jalanjäljet lisää mielekkyyttä.
Kaiken huippuna tuo kalikeiton tyhjennysrakennus. Se lyö kruunun pöytään täle dioraamalle, koska siihen olet keksinyt kivan tarinan. Ja se on myös aidon näköinen.
Upea teos.
Kiitos kehuista ja kommenteista Timo. Tuo paneeliurien ja luukkujen litkutus tuli tehtyä akryylipohjaisella litkulla. Sillä häipymisen ja liiaksi tulemisen raja tuntuu olevan hiuskarvan varassa. Jatkossa käytän tärpättipohjaisia, joilla taitaa olla parempi "säätövara".

Tässä projektissa tuli konkreettisesti huomattua referenssin (kun oli oikea kone katsottuna ja valokuvattuna) ja mallin erot/virheet. Malli on Eduardin Bella, jonka paneliurat eivat vastaa oikeaa Q-sarjan konetta. Myös varustelussa ja maalausohjeessa oli eroja. Koneeen alla olevan rengasantennin kiersin messinkitangosta ja antennin jalan tein kitistä. Mallin maalausohjeista ei mikään vastannut esikuvaa, joten värit valitsin hatusta. Mm tuo tumma ohjaamon sisäväri on oikeasti todella tumma, ei mikään "interior green", jota tarjotaan useissa lähteissä.

Tokihan aina museokoneenkin restaurointi on tekijöiden tulkintaa, mutta alkuperäisiä värejä on paljon tässä koneessa näkyvillä niin ulkopinnoilla haalistuneena kuin suojassa luukuissa ja taitoksissakin. Runko on alkuperäinen, joten sen varustelukin (antennit, radiot, aseistus jne) lienee ihan oikea.
Arto Hokkanen kirjoitti:
Kiitos kehuista ja kommenteista Timo. Tuo paneeliurien ja luukkujen litkutus tuli tehtyä akryylipohjaisella litkulla. Sillä häipymisen ja liiaksi tulemisen raja tuntuu olevan hiuskarvan varassa. Jatkossa käytän tärpättipohjaisia, joilla taitaa olla parempi "säätövara".

Tässä projektissa tuli konkreettisesti huomattua referenssin (kun oli oikea kone katsottuna ja valokuvattuna) ja mallin erot/virheet. Malli on Eduardin Bella, jonka paneliurat eivat vastaa oikeaa Q-sarjan konetta. Myös varustelussa ja maalausohjeessa oli eroja. Koneeen alla olevan rengasantennin kiersin messinkitangosta ja antennin jalan tein kitistä. Mallin maalausohjeista ei mikään vastannut esikuvaa, joten värit valitsin hatusta. Mm tuo tumma ohjaamon sisäväri on oikeasti todella tumma, ei mikään "interior green", jota tarjotaan useissa lähteissä.

Tokihan aina museokoneenkin restaurointi on tekijöiden tulkintaa, mutta alkuperäisiä värejä on paljon tässä koneessa näkyvillä niin ulkopinnoilla haalistuneena kuin suojassa luukuissa ja taitoksissakin. Runko on alkuperäinen, joten sen varustelukin (antennit, radiot, aseistus jne) lienee ihan oikea.
Oletko kokeillut öljyväreill?
Niillä on pitkä kuivumisaika, eli helppo muokkailla, jos ei eka kerta miellytä.
Öljyväreillä saa myös elävyyttä malliin.
Tässä on jotain samaa kuin omassa tekeleessäni aikoja sitten…Airacobra ja GAZ. Mielestäni varsin hyvä lopputulos ja mukavia yksityiskohtia. Huolellisesti ja siististi myös tehty, tykkään kokonaisuudesta. Ehkä tuo täysin vitivalkoinen lumi hieman häritsee, enempi joitain jälkiä, tummennuksia, lumivalleja tai vaikkapa jo kevään tuomia pälvipaikkoja antaisi enemmän eloa myös siihen. Muuten varsin hieno. Erityismaininta myös hyvästä tarinasta.