Pienoismallit.net

Challenger 2 (Desertised)

Tamiyan Challenger 2 vuodelta 2004. Normaalia Tamiya-laatua - menee hyvin kasaan, mutta vähän yksityiskohtien kustannuksella. Yläpintaan kokeilin liukastumisestepinnan tekemistä (Mig Ammo anti slip). Työläs metodi, ja tulos vähän yliampuva, mutta jotain piti tehdä. Figuurit olivat aika karseat kasvoiltaan, etenkin lataaja, joten en hirveästi panostanut. Letkuteloissa on näkyvä valupurse molemmilla sivuilla, jonka poistaminen on aika mahdotonta, joten annoin olla. Moderniksi kulmikkaaksi möhkäleeksi yllättävän paljon rakentamista. Etenkin rungon takaosassa riittää puuhaa. Vähän ylimääräistäkin nikkarointia: Tamiya ei tällä kertaa tarjonnut kuin muutaman läpinäkyvän periskoopin, ja loput piti tehdä itse muovilevystä leikkaamalla, mikä on kyllä ensimmäinen kerta kun sellaiseen törmään! No, nyttemminhän valmistaja on jättänyt kikrkaat osat kokonaan väliin aika monessa mallissa. Kokeilin netistä löytynyttä pelimaalia linssien pinkinsävuisen heijastuspinnan tekemiseen, mutta ei ihan vimpan päälle onnistunut. Ehtaa Tamiyaa on myös se, että rungosta näkee alapuolelta sisään. Kattavat helmat peittävät kyllä pyörästön melkein täysin, mutta vetopyörien päälle oli laitettava itse täytettä. Näyttävä iso malli joka tapauksessa. Pisteitä hyvin verifioiduista maaalausvaihtoehdoista, joista yhtä sovelsin pikkuisen luovasti. Maali on sekoitettu silmämääräisesti. Tamiya antoi vain paukkupulloirefersnssin. Tällainen pölytysharjoitus tällä kertaa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja tai kysymyksiä. Kysy tai jaa arvokas mielipiteesi ja kommentoi!