Pienoismallit.net

Eurocopter Tiger UHT

Eurocopter Tiger on Airbus-konsernin sotaisampi tuote. Kopteri valmistui Ranskan ja Saksan yhteisprojektina niin, että ensiksimainittu otti sen palveluskäyttöön 18.3.2005 ja jälkimmäinen samana vuonna 6. huhtikuuta. Näkyvyyttä kopteri sai James Bond -filmissä "Golden eye".

Kopterit eivät ole mielialuettani, mutta kun kolleega Saksasta tällaisen joululahjaksi lähetti, olin ikäänkuin velvollinen edes yrittämään. Ihmettelin osien epätasaisuutta: osa oli kelpo hyviä ja helppo saada kokoon, osa aivan muodottomia valumöykkyjä. Yritin parhaani mukaan valurungoista muotoillla uudet, ja miljoonalaatikkokin auttoi. Kummallisia läpinäkyviä osia oli useita. Ne piti "hämärtää" ja enemmän tai vähemmän väkivaltaa käyttäen ruhjoa jotenkin moottorin ilmeisiksi ilmanottoaukoiksi. Lopputulos oli huono ja ruma. Yksi ikkunaruutu oli saanut jossain vaiheessa osumaa eikä asialle enää voinut mitään. Myöhemmin huomasin, että malli oli valettu Puolassa 2005…

Dekaaleja oli sadoittain, osa niin pieniä, etten enää niitä nähnyt ilman voimakasta suurennuslasia. Jos ne vielä jotenkin sai paikoilleen, ehtivät ne pudota pois pehmentimestä huolimatta ennen lakkausta. Jätin puolet merkeistä suosiolla laatikkoon, ich bitte um Verzeihung.

Harjoittelen edelleen ruiskumaalausta, mikä näkyy jäljessä. Maaleina käytin AK:n acryylejä. Edes runsas ohentaminen ei aina auttanut, vaan pistooli pakkasi tuon tuosta tukkeutumaan. Vaimo huokaisi pitkään, kun lopultakin sain Tigerin laskeutumaan vitriiniin.

Kommentit

Kommee kopteri.
Nythän tuo ruiskumaalaus näyttää olevan jo vahvaa osaamista.
Maalien rajat ovat pehmeitä ja muutenkin maali on tasaista. Ja hyvä niin.

Tuohon skaalaan pienimmät siirtokuvat eivät ainakaan minua kokonaisuudessa.
Hieno malli ja saat olla tyytyväinen maalaukseen ja myös kirkasosien tarkkuuteen.
Tää on nätti. Oon aina tykännyt muutenkin tästä kopterista, muodoiltaan hieno. Muun muassa elokuvassa 007: GoldenEye:ssa käytettiin samaista hekoa, josta tämä ehkä parhaiten muistetaankin.
Kiitos, Timo ja Jean. Ihan tässä Wanha herkistyy.